Hyvästi Espanja

Lauantai-iltana huvilalle saapuneet vieraat olivat neljä keski-ikäistä brittiä. Kävivät kylillä illalla ja tulivat koputtelemaan ikkunoita kun eivät päässeet sisään muuten. Äijäporukka. Jakauduimme eilen taas kahteen autoon. Suomalaisten porukka halusi mennä ajamaan bikepark-tyyppistä bermi- ja hyppypätkää, jota Michael taas ei ainakaan ensimmäistä päivää ajaville suositellut. Brittiukot vietäisiin ajamaan Sramia, B-Linea, Lomoa ja 911:tä. Kari oli näitä ajanut jo kahtena päivänä, joten hän lähti suomalaisten mukaan ja minä ja Ville brittien mukaan.

Meidän oli Villen kanssa tarkoitus toimia oppaina briteille, mutta koska olimme ainoastaan kävelleet välipäivänä Sramin, Michael lähti itse mukaan. Michael on leikatun tyrän takia sairaslomalla ja  ajovarusteettkaan eivät olleet mukana. Kaikki Villan ehjät pyörät oli vuokrattu briteille, joten Michael otti ketjuttoman Morewood-raadon mukaansa ja meinasi ajaa varvastossuilla. Autokuskina ollut Matti sentään lainasi kanoottiinsa Michaelilla ajokengiksi.

Michael lähtee opastamaan siviilit päällä..

.. ja tällä voimansiirrolla

Ajoimme ensin Sramin, jolla Michael pysähtyi useampaan kertaan selittämään seikkaperäisesti ajolinjavalintoja ja niiden vaikutuksia ajamiseen ja pyörän käyttäytymiseen. Oma ajo tuntui aluksi taas tosi epävarmalta. Ensimmäisen pysähdykseen jälkeen, kun ajoin Michaelin selittämän kohdan, jäin liikaa miettimään hänen sanomisiaan, enkä keskittynyt omaan ajamiseeni. Kuperkeikka rinteeseen. Periaatteessa Michaelin ohjeet olivat tosi hyviä, mutta aika itsestäänselviä asioita ja itselle katkonainen ajo saa vain epävarman olo, vaikka toki kyseessä oli vain tutustumisajo, eikä tarkoitus olisikaan ajaa vielä kovaa.

Sramin jälkeen auto vei samaa rinnettä ylös B-Linelle. Sen ajoimme Villen kanssa ilman opastusta, koska reitti oli jo tuttu. Itselleni  ensimmäinen veto eilen B-Linellä oli ehkä parhaat fiilikset tuonut lasku koko reissulla. Ensimmäisenä päivänä irtonainen pohja tuntui kamalalta ja mahdottomalta ajaa, eilen taas vain ja ainoastaan hauskalta. Kantatessa pyörä lähtee viettämään alta, mutta kun jarruihin ei koske, pyörä ei aivan helposti kuitenkaan kokoaan karkaa käsistä. Keskikohdan droppi ja lopun hankala lasku tulivat vastaan vähän puskista, mutta kun niitä ei jäänyt miettimään, menivät ne alas ihan huomaamatta. Jäimme alas odottelemaan Michaelia ja brittejä. Viimeinen briteistä tuli alas mies ensin, pyörä perässä. 

Ajoimme B-Linen ehkä neljään kertaan. Viimeisillä kerroilla kokeilin alun kolmea tuplahyppyä, joita kaikkia en kyllä onnistunut kertaakaan putkeen ajamaan. Omat laskuni menivät periaatteessa ihan hyvin, mutta nuutuneen olon takia tuntui, ettei lisälaskuista saisi enää mitään irti. Ennen lounasta ajoimme vielä Sramin. Vaikka Michael näytti meille reitin ja olimme sen välipäivänä kävelleetkin, eksyin tai ajoin väärää linjaa kolmeen kertaan, minkä ei varmaan pitäisi tuolla reitillä edes olla mahdollista.

Istuimme lounastauolla kahvilan terassilla varjossa ehkä hieman liian pitkään. Kroppa kerkesi kylmetä ja ohjelmassa olevan Lomon jyrkkä lasku hermostutti. Meidän oli Villen kanssa tarkoitus toimia Lomolla oppaina. Lähdin pätkälle ensimmäisenä. Tökkäsin eturenkaani johonkin Lomon alkupäässä ja heitin kuperkeikan laskeutuen häntäluu edellä kiveen, onneksi muut olivat sen verran jäljessä, ettei kukaan nähnyt tapahtunutta!

Seuraavaksi pysähdyimme ihmettelemään samaa jyrkkää kohtaa, jota edes oppaamme Jesus ei tiistaina laskenut. Stuart kävi tutkimassa laskua jalkaisin ja halusi laskea sen ensimmäisenä. Viisaana Ville talutti pyörän edeltä käsin alas ja jäi odottelemaan muuta porukkaa. Stuartin meno näytti puoleen väliin asti ihan hyvältä, mutta sitten eturengas tökkäsi johonkin ja Stuart heitti pyöränsä kanssa voltin ja kieri jyrkännettä pitkin ilman pyörää vielä pari kierrosta lisää. Onneksi kaveri nousi heti pystyy huutelemaan kaiken olevan kunnossa. Itse onnistuin rinteen laskemaan, mistä rohkaistuneena pari muutakin brittiä yritti lähteä laskuun, huolimatta siitä, että volttia heittänyt Stuart oli briteistä selkeästi osaavin kuski. No, onneksi laittoivat jalat äkkiä maahan ja taluttivat loput.

Stuart ylpeänä kierimänsä jyrkänteen kohdalla

Muu porukka tulee alas jalkaisin - onneksi

Päästelin Lomon loppuosan sen mitä pääsin, joskin pariin kertaan pysähdyttiin keräämään porukka kasaan risteyskohdissa. Jossain bermissä kävin vielä nenälläni ja onnistuin lyömään itselleni puupolven kovan suojan läpi. Onneksi jalka vertyi loppumatkalla ja ajaminen oli ihan mukavaa. Autolle päästyäni huomasin kaatuiluissa kämmenenkin kipeytyneen niin, että vaihteen vaihtaminenkin peukalolla tuntui melkein mahdottomalta. Päätimme Villen kanssa, että kun näinkin ehjinä olimme alas päässeet, reissun pyöräilyt olisi nyt ajettu. Britit lähtivät suullisin opastein (käänny kaksi kertaa vasemmalle) ajamaan 911:n ja Villen kanssa laskettelimme alamäkeen Villalle. Laskettelu ei ollutkaan laskettelua, kun koko matka ei ollut alamäkeä ja vastatuuli oli paikoin kova.

Kari oli jo Villalla pyörä purettuna pakkaushommissa. Pakkailimme tavarat ja lepäilimme alkuillan, kunnes Luci vei meidät yhdeksäksi kentälle viedäkseen seuraavat vieraat samalla keikalla Villalle. Lentomme lähti vasta 1.30, eikä kentällä ollut juuri mikään auki. Mielikuva oli, että söisimme hyvän aterian kentällä, mutta päädyimme puputtamaan ketjukahvilan eineksiä. Samassa kahvilassa oli suomalaisporukka, joka pelasi yatzya tabletilla. Itse kaivoimme oikeat nopat esiin. Tablettipelaajia taatusti nolotti! Voitin ensimmäisen erän, mutta toisella kierroksella Kari iski all time -ennätyspisteet tiskiin.

Supertacy High Roller vajaa viikon ajoilla

Ville purkaa Slashin atomeiksi saadakseen sen mahtumaan Natsaan

Kapa iski enkat pöyään!

Yatzyn jälkeen check-in oli vihdoin auennut ja pääsimme kilometrin pitkän jonon hännille. Saimme itse kantaa pyörälaukut läpivalaistukseen. Turvatarkastuksen jälkeenkin odoteltavaa oli yli tunti. Kari nukahti ikkunalaudalle, Ville iski tarinaa. Lopulta pääsimme koneeseen ja ainakin itse nukuin melkein koko matkan. Erikoismatkatavaroiden kanssa mikään ei näytä ikinä menevän ilman erikoisia tilanteita. Tavaramme eivät tulleet matkatavarahihnalle ollenkaan, vaan löytyivät lopulta nurkan takaa vinttikoiran vierestä.

Kaikista kommelluksista huolimatta koko reissu oli erittäin mukava. Ajopäiviä oli omalle kuntotasolle niin paljon, ettei pyörien myöhästyminen, tällistä johtunut välipäivä tai lyhyeksi jäänyt lauantai haitannut ollenkaan. Koko kroppa on joka tapauksessa kuin katujyrän alle jäänyt.

Villa Montañalla on puitteet kunnossa ja ainakin meille sattui todella mukavaa seuraa huvilalle. Itselleni ei oikeastaan tullut mieleenkään, että huoneen ovet jäivät aina lukitsematta, vaikka sinne ajopäivien ajaksi jätettiin kameroita, tietokoneita ja muuta arvotavaraa. Lämpötila ei vielä ollut niin kohdillaan, että uima-altaasta olisi päässyt nauttimaan, mutta ulkogrillissä sentään tehtiin ruoat useana päivänä. Päivällisellä kävimme ulkona vain kerran ja aamiainen hoitui suomalaisen naapurin luona. Lentokenttäkuljetukset tulevat Switchbacksin puolesta, joten taksien ja isojen laukkujen kanssa ei tarvi ihmetellä.

Villa Montaña

Ajopäivät ovat vaihtelevia. Yleensä liikkeelle lähdetään 9.30 ja ajaminen loppuu neljän aikaan. Välissä on lounastauko jossain logistisesti järkevässä kahvilassa tai ravintolassa. Michael on itse sairaslomalla ja palkattu englanninkielentaitoinen opaskin oli ilmeisesti loukannut itsensä heti kauden aluksi. Meidän oppaanamme toimi paikallinen Jesus, joka ei muutamaa sanaa enempää englantia osannut, mutta pystyi kuitenkin opastamaan reitit läpi. Eniten ajopäivissä välillä rassasi, että jos mentiin tuntemattomalle reitille, se saatettiin ajaa vain kerran tai kahdesti läpi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ajetaan opas edella, pysähdellään keräämään porukka kasaan tai ihmettelemään hankalia kohtia. Ajosta tulee katkonaista ja tökkivää, eikä kunnon ajorytmiä saa päälle. Tutustumisajona näin sen kuuluukin toimia, mutta jos pätkä ajetaan vain kerran, yksittäisestä tökkivästä ajokerrasta ei mielestäni ole mitään iloa. Esimerkiksi ensimmäisen ajopäivän lopuksi ajoimme 911:n pidemmän version, jossa meni n. 35 minuuttia ja käsittääkseni sen ajaisi yhtä kyytiä läpi noin vartissa.

Jesus, uskollinen, muttei aina niin särmä opas

Myös ajoporukasta riippuen rytmi ei välttämättä kaikille sovi. Toiset haluavat mahdollisimman nopeaa shuttlausta, toiset taas jäävät spekuloimaan vartiksi jokaisen laskun jälkeen, ennen kuin kaikki pyörät on saatu nostettua autoon. Itseäni tämä ei haitannut, mutta jos paikalla olisi vain muutaman päivän treenimielessä, haluaisi päivistä varmaankin hieman enemmän irti. Sitä en tiedä, miten paljon päivän ajettaviin reittihin voi itse vaikutta, jos mukana on isompi porukka. Itselleni riitti mukana roikkuminen, koska kaikki oli uutta.

Vieraiden toimiminen oppaina on hieman kyseenalaista toimintaa. Jos maksaa ajamisesta, ei pitäisi olla painetta joutua "tuhlaamaan" omia ajojaan siihen, että täytyy odotella muita ja neuvoa heille kohtia, mistä itsekään ei ole välttämättä varman. Onnettomuustilanteissa olisi myös hyvä, että paikalla olisi järjestäjän puolelta aina joku, mieluiten englanninkielentaitoinen.

Kaiken kaikkiaan viikon lomana hyvässä seurassa Switchbacks tarjosi itselleni aivan tarpeeksi vastinetta rahalle. Alamäkiajoon tarttui taas varmasti jotain uutta. Suurimmat ärsytyksen kohteet liittyvät ehdottomasti lentomatkailuun ja kentällä norkoiluun. Lähtisin uudestaan, mutta voisin myös katsoa samalta alueelta muita vaihtoehtoja.

Villa Montañan aamu