Mystistä voimaa..

Eilen salilla käydessäni kuuntelin pitkästä aikaa musiikkia kuulokkeilla. Oli mukava palloilla salilla kuulokkeet päässä, omassa kuplassa. Siitä innostuneena tein tänään hurjan vedon - ajoin työmatkan kuulokkeet päässä!

Liikenneturvallisuuden nimissä olen hanakasti paheksunut kuulokkeet päässä pyöräileviä ihmisiä. Ja rullaluistelijoita sekä jalankulkijoita, jotka eivät ymmärrä väistyä kelloa kilisyttämällä tai huutamalla. Moralisointi sikseen, kuulokkeet päähän ja baanalle. (Musiikki kuitenkin niin hiljaisella, että ympäristön äänet kuuluivat selvästi.)

Olipas musiikilla jännä efekti. Ajoin menomatkalla Hallainvuoressa ja Herttoniemessä muutaman polkupätkän. Polkeminen tuntui normaalia kevyemmältä ja moni tekninenkin kohta tuntui menevän aivan huomaamatta. Hallainvuoren ollessa kyseessä, sanaa pitää käyttää erittäin varovaisesti, mutta flow saattaisi olla kuvaava termi. Mutta ehkä mielen flow, ei polkujen.

Kotimatkalla sama homma. Radion toivekonsertti tarjosi Celine Dionin The Heart Will Go Onia kun tanssahtelin ylös kohti Herttoniemen mäkihyppytornin mäkeä ja jaloissa tuntui olevan enemmän ruutia kuin aikoihin. Ajoin tietämättäni Stravalle yhden KOM:inkin Herttoniemessä. Hallainvuoren loppulaskuun valitsin soittolistaltani Method Manin Dangerous Groundsin. Boom! Kurkimäessä harkitsin vielä tekeväni ylimääräisen lenkin Kivikon poluilla, mutta koirat ja kokkaus odottivat kotona. Yleensähän työmatkoilla fiilis on se, että vaikka olisin päättänyt ajaa mahdollisimman paljon polkuja pitkin, päädyin kuitenkin ulkoilureiteille kun väsyttää.

No, ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Tahkon kisa ja tämän viikon treenaukset ovat hieman ärsyttäneet kättä. Selvästi kipeämpi kuin viime viikolla. Pitänee antaa sille taas hetki lepoa.

Liekö sattumaa vai alitajunnan kepposia. Ehkä aiemmin tällä viikolla katsomani video inspiroi minua kaivamaan kuulokkeet naftaliinista.

Trek Enduro Series SM5, Tahko

Hissilinjan maisemat

Tahkon myötä virallinen kisakausi on nyt paketissa. Kauden odotukset ja tavoitteet eivät aivan toteutuneet. Melko aikaisessa vaiheessa kautta tulikin selväksi, että talven ja kesän aikana olisi pitänyt paljon enemmän tehdä töitä, mikäli kisamenestystä olisi toivonut. Kauden aikana tuli myös selväksi, että kisareissuissa itselleni antoisinta on kavereiden näkeminen ja kisahulina. Itse kisaamisesta en monessakaan kohtaa kuluneella kaudella tykännyt, koska jatkuvasti tuntui, että itsestä pitäisi saada enemmän irti. Alamäkiajossa uskon kehittyneeni, mutta kunto on varmaan viimekautista huonompi. Viime vuodelta en muista monestikaan tunteneeni, etteivät jalat kestäisi poljettavilla kohdilla mukana. Tänä vuonna tunne oli jatkuva. Viime vuonna ajoin myös Vuelta Vantaan, Pirkan Pyöräilyn ja Tour de Helsingin. Tänä vuonna ensimmäinen maantielenkki oli elokuun lopulla.. Toki ajoin läpi talven, mutta kovia treenejä ei oikeasti ihan hirveän montaa tullut. Minkähän takia ei polkutehokkuutta löytynyt?

No, kuten mainittua, kisareissut ovat mukavia. Tahkolle oli varattu iso mökki hyvälle porukalle ja sekä treeni- että ajopäivänä oli tarjolla hyvää ajoseuraa. Tres Durosia jouduin valitettavasti tällä kertaa edustamaan yksin.

Siirtymää Rahasmäeltä takaisin Tahkovuorelle

Treenipäivä meni alkuun ihan hyvin. Ajoimme EK1:n pariin kertaan, sitten laskimme mäen toiselle puolelle EK2:sta ja siitä poljimme Rahasmäelle, EK3:lle. GPS:n mukaan EK2:n alusta Rahasmäen erikoiskokeen kautta takaisin mäen päälle tuli 9,5 km lenkki. Jatkoimme pätkien ajamista kisajärjestyksessä, eli seuraavaksi El Grande ja Old School. Ensimmäisellä tai toisella laskulla Old Schoolia eturengas laski ilmat pihalle kulutuspinnasta. Siihen asti olin pitänyt 2,5 -tuumaista Minion DHF Exoa tuohoutumattomana renkaana. Pienellä pumppailulla rengas alkoi kuitenkin taas pitämään. Rengas meni ilmeisesti offcamber-mutkan jälkeen, kun en saanut klossia kiinni polkimeen ja ajoin keventämättä nurmikon välissä pilkottaviin kiviin. Lounastauon jälkeen takarenkaalle kävi sama homma, ilmeisesti samassa kohtaa ja samasta syystä. Takarengasta litku ei suostunut paikkaamaan, joten kävin vaihtamassa On-One Smörgåsbordin tilalle Ardentin Lust-runkoisena. Kyseinen Ardenthan nautti myöskin tuhoutumattoman renkaan mainetta kirjoissani..

Reilun lounastauon ja rengashommien takia aika alkoi käydä vähiin, joten EK6:n, eli Skimacin ehdin ajamaan vain kerran ja EK10:n eli El Finalen kahdesti. El Finalella jäin jopa yhtä DH-kivikon mutkaa ihmettelemään hetkeksi, mutten treenipäivänä saanut sisälinjan kautta sitä ajettua. Kivikon jälkeisessä rinnemutkittelussa ajoin taas jalka irti polkimelta kiviin ja puhkaisin tuhoutumattoman Lust-Ardentin. Talutin pyöräni pesupaikalle ja sen pestyäni sain renkaan taas pitämään, vaikka sekä kulutuspinnassa, että vanteen reunassa molemmissa oli pienet reijät.

Kisapäivä alkoi kuten yleensäkin. Ei olisi tehnyt mieli nousta, kroppa tuntui väsyneeltä ja aamupuuro maistui vähintäänkin yhtä tympeältä, kuin yleensäkin. Kilpailijakokouksen jälkeen yritin ajaa kunnon lämmöt päälle. Ajoin kolmeen kertaan veden ylittävän sillan kautta lahden ympäri ja muutaman kerran hotellin parkkipaikalta johtavaa mäkeä ylös ja sen reunaa tulevaa polkua alas. Sain kerrankin kunnon hien päälle ennen kisaa. Tiedä sitten, miten paljon siitä oli hyötyä. Ilma oli kylmä, joten paikalla ollessa kerkesi tulla vähän kylmä ja jalat meinasivat krampata ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, vaikka yritinkin ajaa mahdollisimman rennosti.

EK1/7, nimeltään B. Kuva: Mika Salminen

Ensimmäiset erikoiskokeet menivät jotenkin löysän tuntuisesti, mutta ilman suuria virheitä. Rahasmäellä, jonka alku oli muuten todella hauskaa ja vauhdikasta tykitystä, puhkaisin takarenkaan ensimmäisen neljänneksen aikana. Kumi piti jonkinlaiset paineet EK:n loppuun asti, enkä usko siitä hirveästi ajassa kärsineeni. Tupakaverini odotteli maalissa hänkin rengashommissa ja jäin siihen pumppailemaan ja heiluttelemaan kiekkoani. Kunnon paineita rengas ei tuntunut haluavan pitää ja rikoin venttiilinkin siinä korjausoperaatiossa. Onneksi endurosäkistä löytyi varaosia. Joku ystävällinen Pivot-kuski tuli tarjoamaan apua ja taisin kiukuspäissäni olla hieman töykeä. Siitäs sai, kun yritti auttaa! Ajoin siirtymän mäen päälle, missä oli kunnon pumppu. Sain renkaaseen jäämään hieman yli 2 bar ja lähdin ajamaan El Grandea. Eipä siinä kauaa mennyt, kun rengas rupesi taas tyhjenemään. Sen verran paineita se kuitenkin piti, ettei sortunut loivissa mutkissa alta. Kivet kolahtelivat vanteelle hieman normaalia enemmän, mutta vauhdin sain pidettyä silti ihan hyvin. Rengassäädöstä huolimatta sain El Grandelta parhaan EK-sijoitukseni, 47.

Lötsökumisena El Grandella. Kuva: Mika Salminen

El Granden jälkeen luovuin toivosta litkujen suhteen ja kaivoin endurosäkistäni sisärenkaan esiin. Sisurini olivat näköjään 26-tuumaiselle renkaalle tarkoitettuja, mutta mukavasti se venyi silti renkaan sisään. Painetta n. 2,7 bar ja kumi kesti kisan loppuun asti.

EK5:llä, eli Old Schoolilla tuli pieni källi siinä kuuluisimmassa kivikkomutkassa. Lähestyin kohtaa ylälinjaa pitkin, mutta ilmeisesti katseeni oli liian lähellä rengasta ja tiputin kesken lähestymisen itseni alalinjalle ja hölmöilyäni ihmetellessäni tökkäsin kesken mutkaa eturenkaani johonkin ja tipuin pyörän päältä. Ylemmät offcamber-mutkat sain sentään ajettua paremmin ja kevennettyä kivikoissa.

EK6:lla, jonka ajoin siis treenipäivänä vain kerran, meinasin hukata reitin pariin kertaan kokonaan. Yhdessä rinnemutkassa, jossa reitistä oli merkitty vain sisäkaarre, jouduin pysähtymään lähes kokonaan, että löysin seuraavat reittimerkinnät.  Viime vuonna puhkaisin kolme rengasta kyseisellä pätkällä, joten kun tänä vuonna siltä säästyin, voi pelkkää eksymistä pitää jo ihan hyvänä suorituksena..

EK6:n jälkeen oli pieni tauko, jonka jälkeen B, Länsi ja Old School ajettiin uudestaan ja lopuksi El Finale. B tuntui alkuun menevän ihan mukavasti, mutta lopun poljettavalla metsäosuudella meinasin ajaa yhden mutkan suoraksi ja siinä vaiheessa kuulin perästäni seuraavan kuskin räminän. Metsäosuuden jälkeen laskin kuskin ohi. Kylläpä syljetti, kun suuremmalla lähtönumerolla ajanut sai minut kiinni. Viimeiseen kivikkoonkin hän syöksyi suoraa ylälinjaa, jota itse en edes huomannut olevan olemassa. No, ohittanut kuski ajoi itsensä melkein 20:n sakkiin, joten ohitelkoon. Tötöilystä ja ohilaskemisesta huolimatta vain alle 3 sekuntia hitaampi EK-aika kuin ensimmäisellä kierroksella.

Viimeisille erikoiskokeille hieman sisuunnuin, kun ajoin peräkkäin tutun, itseäni hieman nopeamman kuskin kanssa. Länsi-pätkällä yritin saada häntä kiinni, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. EK-aikani parani kuitenkin ensimmäiseltä kierrokselta noin viisi sekuntia. Old Schoolilla taas ajoin edellä, enkä halunnut laskea häntä ohi. 10 sekuntia hän sai minua kiinni, mutta paransinpa itsekin EK-aikaani yli viisi sekuntia ensimmäiseen kierrokseen nähden. Viimeinen EK meni myöskin ihan mukavasti, vaikka alun poljettavaa osuutta en kovaa jaksanutkaan tykittää. DH-kivikko meni perusvarmasti ja treenipäivänä ihmettelemäni mutkan onnistuin ajamaan ylälinjan kautta.

El Finalen DH-rännin viimeinen jyrkkä kohta. Kuva: Kosti Koistinen

Kun kaksi viimeistä EK:ta meni mukavasti, äkkiseltään kisasta jäi ihan hyvä fiilis. Viimeisen EK:n maalissa läiskittiin ylävitoset ja kisakeskuksessa EBA tarjosi kuskeille oluet. Kuluneen kauden henkeen hävisin taas kaikille vakituisille kilpakumppaneilleni ja lopulta sijoitus oli aika suolainen 63.

Suoraviivaisella spekuloinnilla EK-aikojen perusteella voisi sanoa, että virheettömällä ajolla ja täysiä yrittämällä, lyhyeltäkin EK:lta lähtee äkkiä 5 sekuntia ajasta pois. Ja sehän tarkoittaisi melkein minuuttia koko kisassa. Tästä havainnosta sisuuntuneena kävin kisan jälkeisenä tiistaina ajamassa Kivikon Amerikka-trailia kymmenen toistoa sen mitä jaloista lähti (rikkoen samalla Tahkolta tartunnan saaneena Ardent Racen kahteen kertaan) ja tänään salilla vetämässä maasta. Täältä tullaan 2015!

Race on!

Viime viikonloppuna oli Meri-Teijon endurokisa. Se ei Trek Enduro Series -sarjaan kuulu, mutta olin sen "kisakalenteriini"merkinnyt. Kipsin poistamisesta oli kulunut vain viikko, jalka ja käsi arastelivat hieman, eikä autokaan olisi ollut katsastettuna, joten päätin jättää kisan väliin. Myös muutamaa viikkoa aiemmin ollut Sappeen kisa, joka sarjaan kuului, jäi ajamatta. Kuulemani palautteen perusteella molemmat olivat hauskoja kisoja, joten hieman harmittaa kun en osallistumaan päässyt.

Tres Duros -univormu pian taas käytössä

Huomenna onkin lähtö Savoon, kun Tahkolla ajetaan enskasarjan viimeinen osakilpailu. Hyvinkin ristiriitaisesti olen lähdössä Metukan kanssa liikenteeseen. Viime vuonna rikoin Tahkolla kaksi ulkokumia ja rengasrikkoja tuli yhteensä viisi, treenipäivänä kolme ja kisassa kaksi. Se oli viimeinen tikki ja päätin seuraavaksi kaudeksi hommata pyörän, johon mahtuisi kunnon rengas taakse. Hankin Specialized Enduro Expert Evon. 26-tuumaisilla kiekoilla ja 180 millin kierrejousilla varustettuun pyörään menee kyllä kunnon renkaat, mutta enskakisoissa olen polkemistehokkuutta kaivannut. Messilässä Meta otti hieman siipeensä ja Laajavuoren kisan aikaan se oli telakalla. Yhdistetyn Levin reissun takia myös Ounasvaaran kisan ajoin Spessulla.

Messilän jälkeen Metukka kävi läpi kohtalaisen remontin. Hi5Bikesiin tuli sattumalta Sramin oem-tavaraa hyvään hintaan ja sain sieltä Metukan keulille Rockshoxin 140-millisen Piken. Ketjuongelmat ratkesivat alaohjurilla ja olipa takavaihtajasta kytkinkin rikki, jonka takuu korvasi. Vääntyneen eturattaan ja katkenneen bashringin tilalle hankin uudet. Takavaihtajan ja -jarrun kaapelit uusin ja laitoin kulkemaan rungon ulkopuolelta. Huomattavasti helpompaa ja hiljaisempaa. Teippaaminen ei tosin ehkä ole esteettisin vaihtoehto kiinnityksille. Jossain vaiheessa kesää takaiskarikin rupesi valuttamaan öljyä, joten tein ensimmäistä kertaa iskarin ilmakannun huollon itse. Mukava kun sekin tuli lopulta opeteltua, vaikkei se vaikea homma ollutkaan.

Edellisten viikkojen sateiden takia kampesin Flow Ex -vanteille pitävämmät kumit. Eteen Maxxiksen Minion DHF 2.5" 3C ja taakse On-Onen Smörgåsbord 2.25" TrailExtreme. Takakumi on melko muhkea ja meinaan sen kanssa lähteä Tahkolle kokeilemaan. Painetta 2,5 bar ja toivotaan parasta..

Sairaslomailua

Viisi viikkoa alkaa olla vierähtänyt käden loukkaamisesta. Pidin kipsiä kolmen viikon verran, jonka jälkeen olin vielä viikon sairaslomalla. Kipsissä ollessaan käsi ei tuntunut kovin kipeältä ja ajattelinkin, että se olisi täydessä kunnossa heti kun kipsi poistettaisiin. Yllätys olikin suuri, kun kipsin poistettuani käsi oli edelleen turvoksissa ja pikkusormen liikeradat todella vajaat. Rannekin, joka ei kolarissa edes loukkaantunut, oli kipsissä paikallaan ollessaan jäykistynyt ja kipeytyi liikkeestä. Blah.

Kävin heti ensimmäisenä päivänä kuitenkin kevyesti pyöräilemässä ja kättä suuremmaksi ongelmaksi osoittautui jalka, jonka olin myöskin kolauttanut kaatuessani. Se oli ja on itseasiassa vaivannut koko ajan, kun koirien takia en ole voinut liikkumista ihan älyttömästi rajoittaakaan. Istualtaan ajamista kroppa kuitenkin kesti ihan hyvin ja kävin jopa ajamassa kesän ensimmäiset maantielenkkini!

Vakuutusyhtiö auttoi kypärän kanssa

Sairaslomalla kerkesin käydä yksikätisenä Kivikossa puuhastelemassa hyppyrihommissa. Olin jo ajat sitten bongannut erään kohdan, johon olisin hyppyrin halunnut rakentaa. Kahden kaatuneen puunrungon väliin olisi saanut noin neljämetrisen gäpin, mutta kohta oli aika loiva. Rakensin bermiä ja oioin polkua pienemmällä hyppyrillä. Millään en mutkaa edeltävää vauhtia kuitenkaan saanut jatkettua hyppyrille asti, joten lopulta päätin tuoda alastulon lähemmäs.

Alkuperäinen alastulo

Gäppi.. jota ei koskaan hypätty

Videolla on pilkottuna, alunperin Instagramiin tarkoitettuna, vähän sekavasti mutkan ja hyppyrien eri vaiheita. Lopussa "iso" hyppyri lähennetyllä alastulolla. Ensimmäisen hyppyrin nokan loivensin lopulta, että siinä sai pidettyä vauhdin paremmin yllä.