tiistai 21. huhtikuuta 2015

Blogin kohtalo..

Tresduros avasi oman bloginsta täällä, joten tämä henkilökohtainen blogini jää nyt hieman epämääräiseen tilaan. Porukkalenkit ja endurokisahommat varmaankin menevät kaikki Tres Durosin blogiin, mutta saattaa olla, että käyn silti omia pyöräjuttujani läpi täällä erikseen. Tai sitten en. Aika näyttää. Kuitenkin jos tämä minun blogini on kiinnostanut, nii seurailkaa ihmeessä tuota meidän tiimiblogiakin.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Uuperi talvi-DH 2015

Kymi Anti-Flow järjesti talvi-DH -kisan Uuperinrinteillä lauantaina. Olin taas innoissani lähdössä kokeilemaan onneani alamäkikisaamisessa. Yritin etukäteen tiedustella, miten nastarenkailla pärjäisi, enkä ainakaa suoraa tyrmäystä mistään saanut. 26-tuumaisiin kiekkoihin minulla on käytetyt Freddy's Revenget, joita en ollut testannut vielä kertaakaan. Väänsin ne vanteille ja otin nokan kohti itää.

Uuperissa oli taas letkeä meininki. Paikalla oli parisenkymmentä pyöräilijää ja toki myös laskettelijoita. Suurimmalla osalla pyörälijöistä oli ruuvirenkaat vanteilla. Ilmottautumisen ja pukeutumisen jälkeen tunkkasin pyörän radan alkuun. Rata oli liukas, ehkä liiankin liukas. Yritin radan alussa olevat tuplat ylittää manuaalilla, mutta välissä oli lunta, joten vauhti tyssäsi siihen. Mutkan jälkeisen step downin yritin rullata, mutta etupyörä sukelsi lumeen ja minä perässä. Olisihan siinä tosin ollut ohituslinjakin. Seuraavan hypyn kiersin sivusta ja sen jälkeen alkoi jyrkempi ja jäisempi osuus. Ennen jyrkkiä kohtia pysähdyin lähes kokonaan, koska en luottanut renkaiden pitoon ollenkaan. Hyppyreiden jälkeisellä osuudella on useampi laituri ja niillä sentään pitoa oli edes jonkin verran. Hauska homma, että märkä lauta on joskus se pitävämpi materiaali. Loppukivikossa liukastelin holtittomasti ja kävin taas kerran nenälläni. Eihän siinä niin pitänyt käydä, olin tullut voittamaan!

Uuperissa on Suomen nopein ankkurihissi. Se yhdistettynä sohjoiseen hissilinjaan aiheutti sen, että ensimmäisellä yrityksellä en päässyt edes puoleen väliin rinnettä. Yritin tunkata, mutta alkunousu on niin jyrkkä, etten päässyt sitä ylös. Rullasin alas ja yritin uudestaan hissillä. Pääsin jyrkimmän kohdan, mutta loppu meni silti taluttamiseksi. Pakarat oli entisestään kipeät viiden työmatkapyöräilypäivän ja tiistaisen Pikkukosen hyppyrin mäkijuoksuintoilun jäljiltä, joten sohjossa tunkkaaminen ei herkulta maistunut.

Toinen lasku meni sentään kokonaan pystyssä, mutta vauhti oli sitä luokkaa, etten varmaan olisi yhdestäkään hyppyristä saanut edes keulaa ilmaan. Ajattelin siinä vaiheessa, että jos kolmannella laskulla ei ala homma maistumaan, jätän leikin siihen ja kaivan kameran autosta esiin. Hissi ei taaskaan ollut suosiollinen ja tunkkasin puolet rinteestä. Kolmannesta laskusta ei jäänyt mitään sanottavaa. Päätin hakea kameran autosta, mutta harkitsin silti ajavani hitaan kisalaskun, että saisin edes jonkun tuloksen. Kaksi ensimmäistä DH-kisaa DNS:nä ei paljoa ajomiestä mairittele.

Homma meni lopulta niin, että noin viikko sitten käsiin saamani Nikon D90 oli paljon kiinnostavampi kuin jumbotuloksen ajaminen kisassa, joten tarvoin lumihangessa kisan ajan kameran kanssa.



Uuperi talvi DH 2015 from Samuli Hellberg on Vimeo.


Nössöily harmitti hiukan, mutta videoiden kanssa on kuitenkin mukava näperrellä. D90:ssä ei ole videolle automaattitarkennusta ja suurimman osan kuvasin kiinteällä 50-millisellä objektiivilla. Polttoväli on melko pitkä croppikennoiselle kameralle ja liikkeen seuraaminen on tarkkaa puuhaa. Kuva miellyttää kuitenkin silmää ja syväterävyydellä on mukava leikkiä.

Kun kisa oli ohi, kävin vielä hinkkaamassa kisapätkän ensimmäisiä hyppyjä ja onnistuinkin ne lopulta ajamaan. Ensimmäinen mutka, josta hyppyihin ajettiin, oli hieman sohjoinen ja oikeastaan paljon pitävämpi, kuin mitä pää antoi uskoa. Varmaan loppuratakin olisi ollut nopeammin ajettavissa, kun olisin vain totutellut lipsuvaan tunteeseen. Olen kuitenkin loukannut itseäni ihan tarpeeksi monta kertaa pyörähommissa, joten ehkä joskus on syytä myös luovuttaa. Ja kuvata.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Videoita

Mike sai editoitua Teneriffan toisen ja viimeisen ajopäivien videot. Näiden välillä ajelinkin yksinäni. Hyviä muistoja tulee videoista. Mikellä on joku GoPro ja itselläni Sony HDR-AS15. Kuvanlaatu menee heittämällä GoProlle. Sony ottaa, varsinkin liikkeessä, melkoisen suttuista videota.






Sitten takaisin vähän tutumpiin sääolosuhteisiin. Jam Hookin video Pikkukosen hyppysessioilta. Emmepä me enduromiehet taida Pinkbiken VOD:iksi päästä hypyillämme. Vielä..





sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pikkukosken hyppysessiot

Kävin Metukan Rebirth-videota varten muutama viikko sitten lapioimassa Pikkukosen step-upin esiin. Sen jälkeen siellä on muutaman kerran muutenkin käyty ajamassa. Meinasin löhötä sunnuntain kotosalla kun sisäreisi on ollut vähän ärtyneen oloinen. Luin kuitenkin Facebookista, että paikka oli taas käyty siistimässä ja enduromiehiä oli menossa sessioimaan hyppyriä. Pakkohan sitä oli mennä paikalle.

Pari viikkoa sitten kävin dirttipyörällä ajamassa hyppyrin noin kymmeneen kertaan. Toisin kuin Metukalla hypätessä, dirttipyörällä en oikein löytänyt kunnon rentoutta hyppyriin. Haluan kuitenkin oppia hyppäämään kunnolla, joten lähdin taas pikkupyörällä liikenteeseen. Viimeksi kun menin hyppäämään, laitoin Racing Ralphit alle, että edes jotain pitoa olisi. Muilla paikallaolijoilla olikin sitten n. 160 joustavat pyörät ja Ice Spiker Prot alla.


Tapsa linkuttaa

Nokka oli melko sileässä jäässä, mutta kun sitä vähän karhensi ja ajoi suoraan, liukkaus ei ollut ongelma. Vauhdinotto ja alastulot menivät lumipupuksi ja hieman urille, joten niiden kanssa oli pikkupyörällä välillä vähän hankalaa. Useamman kymmenen kertaa tuli hypättyä, mutta eipä niistä monikaan kovin rennosti ja nätisti alastuloon mennyt. Kiikkerää on meno dirttipyörällä, mutta hauskaa oli silti. Seuraavan kerran sitten järeämmällä maasturilla, niin saa hieman rentoutta hyppäämiseen.

Kuskeja oli parhaillaan viisi kappaletta ja kuvaajakin kävi paikalla. Otin aluksi vähän videota, mutta kun kuvaaja tuli paikalle, päätin jättää hommat osaavammalle. Tässä kuitenkin ekan tunnin fiiliksiä videolla, omia hyppyjä ei tietenkään videolle päässyt. Kiitti Jukalle lapioinnista!



maanantai 2. helmikuuta 2015

Metukan uudelleensyntymä

Yritin saada syksyllä Commencal Meta AM 29 -runkoni myytyä. Unelmissani näin lyhyemmällä chainstayllä varustetun ja isompaa takarengasta syövän rungon. Ja ehkä jopa matalammalla keskiöllä.  Syksy taitaa olla huonoa aikaa pyöräkaupalle, eikä kiinnostuneita ostajia oikein ollut. Taloustilanne, eikä järki oikein antaneet myöden ostaa uutta runkoa ennen vanhan myymistä. En halunnut odottaa myynnin mahdollista onnistumista läpi talven, ja kun viimeisenä silauksena löysin CRC:stä Michelinin Wild Mud Advanced 2.25:n ja Mavicin Crossmax Roam XL 2.2:n (molemmat noin kilon painoisia, mutta kapeahkoja taakse soveltuvia renkaita, joissa luulisi olevan kumia kovempaankin räppäykseen) päätin synnyttää Metukan uudestaan.

Tätä kokoonpanoa, tai pelkkää runkosettiä yritin myydä

Ensialkuun purin koko roskan. Eli palat irti rungosta ja lopuksi vielä linkusto auki ja karheat laakerit vaihtoon. Seatstayn ja taka-akselin välissä olevat laakerit, sekä ohjainlaakerin yläpää olivat ainoat, jotka säästyivät uusimiselta. Otin hommaksi hioa koko rungon maalipinnan rikki ja ostin Motonetistä Motipin neonpinkin sparymaalin ja akryylilakan. Tilasin Commencalilta logotarrat ja iskusuojateippiä, mutta parin kuukauden odottelun jälkeen niitä ei kuulunut ja peruin koko tilauksen. Tarrojen odottelun takia projekti vähän venähti, mutta tammikuun alussa sain kaverin kautta järjestettyä lämpimän tilan rungon maalaamiseen.


Pinta karheaksi ja vanhat logot pois

Misukan nappuloista lähti ylimääräiset pois


Maalaminen meni aivan kuten odottaa saattaa. Etukolmio tippui kerran pölyiselle lattialle ja maalikin loppui hieman kesken. Halusin saada homman kuitenkin kerralla tehtyä, koska olin lukenut, että lakka kovettuisi parhaiten maalin kanssa heti maalaamisen tai sitten parin viikon kuivumisen jälkeen. Ei mitään siltä väliltä. Onni onnettomuudessa, kaverini sai taiottua Molotowin neonpunaista tilalle, joka lopulta osoittautuikin jopa paremmaksi sävyksi, kuin alkuperäinen Motip. Uuden maalin yhteydessä saatin järjestettyä myös sopiva tussi, jolla runko sai uudet koristeet tarrojen sijaan. Koristelu meni hieman persiilleen kun en saanut kädelle sopivaa tukea, eikä tussi liukunut kovinkaan hyvin karhealla maalipinnalla. No, onpahan ainakin uniikki.


Runko kuivumassa

Ennen pyörän kasaamista kävin hakemassa Motonetistä kiveniskutarraa, jonka ajattelin liimailla lähes koko rungon suojaksi. Homma ei onnistunut kovin helposti, koska maalipinta on hieman karhea, eikä tarra tarttunut joka kohtaan kunnolla. Pelkäsin kuitenkin, ettei spraymaalipinta olisi kovinkaan kulutuskestävää, joten virittelin tarrat niin hyvin kuin pystyin. Useassa kohtaa ainoa ratkaisu saada se pysymään oli vetää tarra kokonaan putken ympäri, jolloin se tarttui itseensä.

Tarrahommien jälkeen paukuttelin laakerit paikoilleen. Ohjainlaakeri ja keskiö olivat helppoja hommia, mitä nyt ei-vetopuolelta piti laakerikipista sahata pala irti, että se mahtui paikoilleen. (Täytyy muuten sanoa, että Metukan takapään suunnittelussa on kyllä tehty monta kompromissia. Iskari ei ole keskellä vaan hieman pois vetopuolelta, joten chainstay ei ole symmetrinen ja se tavallaan uppoaa keskiömuhvissa olevan painauman sisälle. Kyseisen painauman takia normaali pressfit-kuppi ei mahdu vasemmalle puolelle typistämättä sisään. Chainstayssä on myös sisäiset vaijeriviennit, mutta varsinkin takavaihtajan puolella putkessa on niin jyrkkä mutka, että kun ensimmäistä kertaa asensin vaijerinkuorta, käytin operaation varmaan kaksi tuntia. Metan chainstay on melko pitkä, mutta siltikään siihen ei mahdu kuin 2.2- tai 2.25-tuumainen rengas kunnolla pyörimään. Ehkä paremmalla suunnittelulla senkin olisi saanut ratkaistua?) Linkuston laakereiden asentaminen oli hieman työläämpi homma. Itseasiassa tuntui jopa siltä, että laakereiden paikoilleen paukuttaminen oli hankalampaa, kuin niiden irti saaminen, mikä sekään ei ihan vartin homma ollut. Lopulta sain kuitenkin ruuvattua rungon kasaan ja kyllähän siinä ihailtavaa riittikin.

Lopussa asentamisessa ei sen kummempia ihmeitä ollut. Takajarru piti ilmata, koska sen letku oli mennyt chainstayn läpi ja jarrusatulan joutui irroittamaan letkusta purkamisen takia. Sisäisiä vaijerivientejä en enää käytä, koska en tykkää rungon sisällä rämisevistä letkuista ja jos niitä tarvii vaihtaa, homma on liian vaivalloista. Metukassa ei siis ole rungon ulkopuolella kiinnityskohtia vaijereille, mutta nippusiteet ja teippi ajavat saman asian. Keskiön ja iskarin lähellä vaijereiden kanssa saa muutenkin olla hieman luova, etteivät ne jousituksen toimiessa hankaa tai ota mihinkään kiinni. Ensimmäiselle lenkille ja työmatkalle asensin taakse Hans Dampfin, josta leikkelin kapeimpia keskinappuloita ja sivunappuloita lukuunottamatta kaikki nappulat melkein pois. Ajattelin, että iso ilmatila olisi mukava "semislicksissä" ja että rengas mahtuisi typistetyillä nappuloilla pyörimään kunnolla. Ottaa se silti mutkissa kiinni chainstayhyn ja jo ensimmäisen ajokerran jälkeen maalit olivat kuluneet läpi sivunappuloiden kohdalta.


Uusi Metukka ensimmäisellä työmatkalla
Ensimmäinen varsinainen lenkki Voutilassa

Myöhemmin testasin uutta Misukan mutarengasta takana, josta olin leikannut nappuloiden äärimmäiset osat pois. Rengas on jykevä, mutta mahtuu takahaarukkaan pyörimään. Tammikuu oli melko luminen, mutta sen mitä renkaalla pääsi ajamaan turpeessa, märillä kallioilla ja juurilla, pitoa kyllä löytyy vielä yli kahdella barillakin. Satuin vahingossa löytämään vielä Ice Spiker Pro:t puoleen hintaan. Jännästi niiden kanssa, sopivissa olosuhteissa, ajaminen on yhtä vaivatonta kuin kesäkeleillä. Huomasin kyllä ensimmäisen ajetun 100 kilometrin jälkeen, että kunnon paineilla muutama nasta raapaisee chainstaytä, mutta jaksaako tuota nyt murehtia...


Metukka 2015

Tein Metukan uudelleensyntymästä videon. Kävin ihan videon takia kaivamassa Kivikosta syksyllä rakentamani hyppyrin esiin ja siitä intouduttuani tein saman Pikkukosken step-upille. Taitaa videolla vilahtaa joku muukin uusi trailiviritelmä jostain Itä-Helsingistä. Jonkun lumisateisen kohdan olisin vielä halunnut dramatisoimaan videota, mutta kun sopivaa olosuhdetta ei tullut ja materiaalia alkoi muutenkin olla tarpeeksi, päätin että video saa luvan kelvata moisenaan.



Videoa Tenskulta

Mike sai editoitua videon Teneriffan ekalta ajopäivältä. Video lämmittää ja kylmettää sydäntä samaan aikaan. Hyviä muistoja, mutta totuus on tuolla ulkona. Viikonlopun satoi räntää ja lämpötila on pari plussalla. Työmatka sujui tänään 28-millisillä Marathoneilla.