Harrastesarja, Cyclocross SM 2015

Viime viikonloppuna ajettiin cyclocrossin SM-kisat Tampereella. Sää oli sopiva (sateinen) ja rata sen myötä hyvässä kunnossa. Alussa mutarinnettä ylä- ja alamäkeen, vähän rantahietikkoa ja radan lopulla oli nurmikkoa ja muutama hypättää este. Pari puusiltaa oli matkan varrella, joista yhdelle ajettiin hieman viistossa, joten varovainen sai olla. Alun mäkeä lukuunottamatta, joka sekään ei korkea ollut, rata oli pannukakkua. 

Kontulan kisan jälkeen olin hyvällä kisafiiliksellä liikenteessä ja skinsuit kireänä. Harrastesarjassa oli muutama kourallinen kuskeja ja ajoaika olisi n. 30 min. Lähdin liikkeelle n. puolivälin paikkeilta, mutta jo lähtösuoralta ensimmäiseen mutkaan mentäessä olin kärjen tuntumassa. Ensimmäisessä ylämäessä ohitin muutaman tyypin ja mutarinteessä taisin olla jo kolmantena.

Rannan reunaa ajettaessa limaisessa mutkassa edelläni ajava teki jalkakosketuksen ja jouduin itsekin pysähtymään. Ohitin juoksemalla itseni toiseksi, mutta kun hyppäsin takaisin pyörän selkään, ketjut tippuivat. Etuvaihtajalla en saanut ketjua nostettua, joten nousin pois pyörän selästä ja ropasin ketjut käsin paikalleen. Menetin muutamia sijoja, mutta pääsin takaisin vauhtiin - ainakin hetkeksi, ketjut tippuivat uudestaan. Nostin ne taas takaisin ja hypätessäni pyörän selkään polkaisin tyhjää - ketju poikki. Ilmeisesti ketjua jatkaessani olin tehnyt huonon liitoksen, koska katkennut linkki oli pikaliittimestä seuraava. Pari viikkoa se oli kuitenkin kestänyt. 

Eeppinen harrastekisa oli ohi, ennen ensimmäisen kierroksen puoliväliä. Harmitti. Harmitti vietävästi. Vaikka kyse olikin vain harrastesarjasta, olisi ollut kiva kisata, kun vauhti tuntui kerrankin siltä, että olisi saattanut pärjätäkin. Ja kun kisoja aina stressaan sekä herätykset, syömiset ja asennoitumiset pitää hoitaa, niin tylsähän se on kaikki tehdä turhaan. Plus, että viikon pyörätreeni pitäisi hoitaa jollain muulla tavalla. Blaah. Noh, ajoin Herttoniemen lenkkipoluilla mäkitreeniä seuraavan päivän työmatkalla. 

Keskiviikkona kävin taas rakentelemassa pientä projektiani. Se edistyy pikkuhiljaa. Rakennelmaa piti tietenkin testailla ja kompuroin siinä samalla aika moneen kertaan. En tiedä, satutinko siinä itseni, vai ärtyikö n. viikko aiemmin niksauttamani polvi. Illalla polvi kuitenkin oli kipeä, eikä esim. portaiden kävelemisestä meinannut tulla mitään.

Polvi vaivaa edelleen, joten huominen VPCX taitaa myöskin jäädä ajamatta. Kylläpä taas harmittaa, kun juuri aloin pääsemään kuntoilun ja krossaamisen makuun ja jälleen koneisto ottaa vastaan. 

Kontulan Kelkkamäen cyclocross-kisa

Viikko sitten syttyneen krossikipinän innoittamana meinasin ajaa joko keskivikkoisen Yksivaihteen cyclocross-kisan tai sitten Kontulan Kelkkamäen kisan. Yksivaihteen kisa oli itseasiassa ensisijaisena listalla, mutta kun sen päivää muutettiin torstaista keskiviikolle, enkä sitä huomioinut, jäi se kisa ajamatta. Torstai oli minulla vapaapäivä ja taisin huomata vasta aamulla, että kisa olikin jo ajettu. No, kävin kaivelemassa lohdutuksena vähän maata, mutta siitä lisää myöhemmin.

Projekti aluillaan...

Cycle Club Helsingin järjestämä Kelkkapuiston krossikisa on jonkun aikaa ajettu joka syksy. Välillä se on toiminut samalla cyclocrossin SM-kisana. Ajoin kisan viimeksi kaksi vuotta sitten, avoimessa sarjassa toki. Avoin ajaa n. 30 minuuttia, eli pääsee oikeita kisakuskeja hieman helpommalla. Avoimelle luokalle rata on myös helpompi, kun lähtö ajetaan ensimmäisenä, eikä rata ole ehtinyt juurikaan kulumaan.

Parin vuoden takaisesta kisasta päällimmäinen muistikuva oli tylsä ja erittäin raskas rata. Pääasiassa hiekkatietä kumpuilevalla alueella. Yksi lyhyt pehmennyt nurmikkokohta ja kaksi nurmella tai polulla olevaa nousua. Muuten kovaa hiekkatietä. Vauhti tapettiin toki jatkuvasti jyrkillä mutkilla. Tämän kokemuksen perusteella en kisan viihdyttävyydelle odotuksia asettanut. Pakollinen treeni, that's it.

Avoimen luokan lähtö oli sunnuntaina 10.30. Aamulla meinasi tulla hieman kiire ja olin vähän ennen kymmentä paikalla. Onneksi paikalla oli muutama tuttu naama ja sain apua numerolappujen kiinnittämisessä. Hienon skinsuitin riisuminen lappujen kiinnittämiseksi olisi ollut melkoinen homma. Ennen tutustumiskierrosta piti vielä porukoissa manailla radan tylsyyttä.

Monumenttimäen nousu. Kuva: Taija Röynä

Lähdin tutustumiskierrokselle ja rata nousi heti Kelkkapuiston mäelle, jonka päällä on joku vielä vieraaksi jäänyt monumentti. Monumentilta laskettiin kurainen jyrkähkö lasku takaisin hiekkatielle. Kurassa oli vaikea hallita vauhtia ja tielle piti kääntyä 90 astetta ja olipa siinä vielä lähes droppimainen loppujyrkentymäkin ennen tietä. Hah, olipas krossarilla ajettuna hölmön ja hauskan tuntuista. Tie lähti viettämään alas päin, josta sai kerättyä vauhtia seuraavaan nousuun. Nousu johti puiston toisen mäen päälle, josta laskettiin mutaiseksi kulunutta nurmikkolaskua alas ja takaisin kohti kohti monumenttimäkeä. Tässä vaiheessa minulla nousi leveä hymy huulille. Rimpulapyörällä liukkaaseen alamäkeen. Hauskaa!

Yhtä nousua lukuunottamatta loput radasta ajettiin hiekkateitä pitkin, eikä sen kummempia kommervenkkejä matkalla ollut. Toki pakolliset tukkiesteet oli ja muutama jyrkkään mutkaan johtavaa lasku kului pehmeäksi ja niihin oli hieman haasteellista saada cyclocrossarin jarrutehoilla vauhti tiputettua sopivaksi. Pyörsin siis ennakkoluuloni, rata oli muutaman kinkkisen kohdan ansiosta melkoisen hauska.

Kuva ei valehtele, kovaa ajettiin. Kuva: Taija Röynä

Ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta tässä ei paljoa juostu. Kuva: Taija Röynä

Kisa meni normaaliin tyyliin. Olin lähdössä jossain puolen välin paikkeilla ja ajauduin ensimmäisissä mutkissa ruuhkaan. Aika nopeasti tilaa alkoi tulemaan ja pystyin ajamaan omaa vauhtiani. Sopivaa ajoporukkaa ei muodostunut vaan ohittelin porukkaa tasaisesti. Jossain kohtaa rupesi tuntumaan pahalta, mutta pyrin tasaisemmilla kohdilla hieman palautumaan. Ajoaika oli tosiaan kaavailtu noin 30-minuuttiseksi, joten kolmen (vai oliko vain kahden) kierroksen jälkeen, kun jäljellä olevaksi ilmoitettiin vielä kolme kierrosta, olin hieman epäuskoinen. Kärki ajoi kisan noin 35 minuuttiin, itselläni meni n. 39. No, enemmän vastinetta rahoille.

Karvas ohitus maalisuoralla. Kuva: Taija Röynä

Ajo meni ihan mukavasti, jopa ajon aikana oli paikoitellen hauskaa (eli ajoin liian hitaasti). Hieman jäi harmittamaan, että maalisuoralla joku ajoi minusta ohi, vaikka jo useampi mutka aiemmin huomasin, että joku lähestyy ja parhaani yritin pitääkseni hänet takanani. Lähteneitä taisi olla 30, joista 28 pääsi maaliin ja itse olin 8. Jos nyt avoimen luokan sijoituksia kukaan laskeskelee.

Kiitokset järjestelyistä CCH:lle ja ajoseurasta kilpakumppaneille. Kisan jälkeen alkoi tulla niin kylmä, etten jaksanut jäädä pitämään karnevaaleja yllä. Avoin harrastesarja oli kuitenkin käsittääkseni osallistujamäärältään suurin lähtö.

Seuraava krossietappi olisi ensi viikonloppuna SM-kisat Tampereella.

Savelan dirttijamit

Kävimme koirien kanssa palloilemassa Savelassa tänään. KaruMTB järjesti siellä dirttijamit. Mukavasti motivaatiota oman dirttipyörän odotteluun..

Metukkaa kaupan! (video)

Laitoinpa Metan rungon myyntiin reilu viikko sitten. Päätin väsätä oikein myyntivideon, kun ei kauppa ruvennut heti käymään!

Videon jälkeen pyörä tuntuukin niin hyvältä, ettei sitä välttämättä tarvitsisi edes myydä..

Vanha suola janottaa - HEL CX Paloheinä

HEL CX Paloheinä - Kuva: Taija Röynä

Ennen kuin maastopyöräilystä innostuin täysillä, cyclocross oli ykköslaji. Viime vuonna en saanut ajetuksi tässä hienossa kisaformaatissa kisan kisaa. En virallisia, enkä epävirallisia kisoja. Lisenssittömälle kuskille tosin kaikki kisat ovat enemmän tai vähemmän epävirallisia, vaikka harrastesarjassa johonkin SPU:n alaiseen kisaan osallistuisikin. No, onneksi pääkaupunkiseudulla pyörii nykyisin erittäin aktiivinen krossiskene. Tärkeimmät krossitapahtumat ovat lajityypillisempi HEL CX -sarja ja toinen, cyclocrossin sääntöjä väljemmin tulkitseva VPCX. CCH on myös tavannut järjestää Kontulan Kelkkapuistossa kisan (virallinen!) ja Yksivaihde.netin porukalla on kai myös jotain aktiviteettiä.

Kisatarjonta on hyvä ja itselläni treenimotivaatio välillä hukassa. Nyt kun talven aikana meinasinkin treenata. Cyclocross-kisoista saa treenin. Vanha sanonta kuuluu "jos se on hauskaa, teet sen väärin" ja joku kuuluu myös sanoneen "cyclocross on hauskaa - ennen ja jälkeen kisan". Tänään kävin ajamassa HEL CX:n Paloheinän kisan.

Oli kisa sitten mikä tahansa, yleensä kisa-aamuna olen hyvin levoton. Tänään olo oli esim. endurokisoihin verrattuna huomattavasti levottomampi. Melkein keksin jo tekosyynkin olla lähtemättä. Kisapaikalla, ensimmäisen lämmittelykierroksen jälkeen, ajaminen tuntui heti niin pahalta, kuin olin odottanutkin. Rata oli linjattu Paloheinän mäen sivulle. Rata poikkesi lenkkipoluille, mutta oli suurimmaksi osaksi heinikon seassa poluilla ja muutama kohta oli metsäpohjaa. Mutaakin saatiin loppua kohden, kun rata pääsi paikoin pehmenemään. Radalla ei ollut montaa tasaista kohtaa vaan jatkuvaa ylä- ja alamäkeä ja joka kerta, kun vauhtiin pääsi, piti jarruttaa seuraavaan hitaaseen mutkaan ja kiihdyttää uudestaan. Tätäkö pitäisi sitten jaksaa lähes tunti ja vielä täysillä. Hyi.

Kisassa oli 48 kuskia ja taisin olla lähtökarsinassa noin puolenvälin paikkeilla. Oletin, että paikalla on kovia kuskeja paljon, joten konservatiivinen paikkavalinta. Ensimmäinen kierros menikin pääasiassa letkan perässä ajaessa. Muutamia ohituksia tein, mutta pian päädyin taas jonkun perään. Teknisemmillä kohdilla, mutkissa ja alamäissä, joissa olisin ollut selkeästi nopeampi, oli huonosti tilaa ohittaa. Kovin röyhkeä ohittaja en viitsinyt olla. Hypättävissä aidoissakin olisin ollut nopeampi, mutta ne olivat ohittamiseen liian kapeat ja niissäkin meinasin töräyttää edellä ajavan tai juoksevan perään.

Gaselli - Kuva: Taija Röynä

Liian hauskaa... - Kuva: Taija Röynä

No, muutaman kierroksen jälkeen pääsin ajamaan aika lailla omaa vauhtiani ja pahaltahan se alkoi tuntumaan. Todella pahalta. Kerkesin esim. tosissani toivoa rengasrikkoa, että voisin keskeyttää kisan. Renkaat kestivät. Parille viimeiselle kierrokselle elimistö kerkesi hieman tasaantua ja ne eivät tuntuneet aivan niin pahoilta. Parhaani yritin, mutta kärki tuli kierroksella ohi. Niinhän se aina tulee. Sijoitukseni oli 14. johon olen aivan tyytyväinen, vaikka treenin kannalta kisaan lähdinkin.

Ajaminen oli kisan aikana kamalaa. Puolisen tuntia kisan jälkeen alkoi maistumaan. Rupesin jopa ajattelemaan, että oli ollut hauskaa. Reitti oli hyvä, cyclocrossarille todella sopiva rata. Todella nautinnollista ajaa pitkästä aikaa muullakin, kuin järeällä täysjoustolla. Hyvin se krossarikin kulkee, kun alusta ei ole kivikkoista ja juurakkoista. Vetopitoa renkaissa ei tietenkään ole, kun heikkoreitisenä välitykset loppuvat kesken ja polkeminen menee rykimiseksi. Poislukien ruuhkien aiheuttamat jalkautumiset, pystyin kaikki ylämäet kuitenkin ajamaan.

Miksi ylämäkeä on aina enemmän kuin alamäkeä? - Kuva: Taija Röynä

Krossilempi leimahti jälleen. Kaikkia mahdollisia kisoja en aio ajaa, mutta useampaan on tänä syksynä kyllä otettava vielä osaa.

Suuri kiitos niille, jotka näitä jaksaa järjestää ja organisoida!

Pyörän pesemiseen menikin sitten lähes yhtä pitkään, kuin kisan ajamiseen. Eilen uusitut ketju ja takapakka kiittävät. Takanavan laakeritkin vaihdoin uusiin, mutta eipä tuntunut pyörä rullaavan, takahaarukka kun oli tukossa mutaa ja heinää.

Ps. Reklamaatioiden jälkeen sijoitus näyttää pudonneen pari pykälää 16:ksi.