Laajavuoressa on taikaa, se täytyy myöntää. Siellä kisattiin viikonloppuna enduron SM-sarjan toinen osakilpailu. Kisassa oli neljä eri pätkää, jotka kaikki ajettiin kolmeen kertaan. Viime vuonna rikoin Laajavuoressa olkapääni ja tänäänkin kisoissa oli kaikennäköistä säpinää. Tuloksenani oli jälleen DNF ja kotimatkalle lähdin taas vaivaisena.
 |
| Ajajakokous |
Lähdin perjantaina töiden jälkeen ajamaan kohti Jyväskylää. Jossain Hartolan paikkeilla paistoi aurinko hetken, mutta käytännössä koko matkan oli sateista ja harmaata. Näin myös Jyväskylässä. Treenipäivänä, eli lauantaina satoi vielä aamulla hiukan, mutta iltapäivää kohden selkeytyi ja aurinkokin tuli lopulta esiin.
Lauantaiaamu oli kylmä. Lähdin hotelliaamiaisen jälkeen rinteelle ihmettelemään. Vaihdoin intuition pohjalta etupäästä 2.4" Ardentin tilalle melko pehmeää kumia olevan 2.3" Butcher SX:n. Ajoin takarinteeseen laskevat kakkos- ja kolmospätkät aamupäivän puolella ja kosteudesta huolimatta ne olivat melko mukavasti ajettavassa kunnossa. Kostea turve oli liukasta, muttei heitellyt holtittomasti. Juuria ja kiviä riitti. Ajoin vielä eturinteeseen lähtevän kolmospätkän itsekseni, jonka jälkeen tapasin puolilta päivin Villen ja Jannen. Ajoimme porukalla muutamaan kertaan kaikki pätkät läpi ja jossain vaiheessa huomasin, että rupesin tekemään väsymyksen takia pieniä virheitä, joten vaikka mieli olisi tehnyt jatkaa, oli viisainta lopettaa. Ilta meni mukavammin kylpylän puolella.
Kisapäivä lähti tuttuun tapaan unisena liikenteeseen. Aurinko sentään paistoi aamusta asti. Ajoin ajajakokouksen jälkeen ykkös- ja nelospätkät lämmittelyksi ja kävin heittämässä aluspaidan pois. Loput lämmittelystä tuli hoidettua ykköselle poljettavalla siirtymällä. Siirtymä oli sinänsä mukava, että suurimmaksi osaksi se oli erittäin loivaa ylämäkeä.
 |
| EK1 - Kuva: Kosti Koistinen |
Ykköspätkä oli erittäin fyysinen. Poljettavaa oli paljon ja koko matka oli juuria täynnä. Siis koko matka. Muutama jyrkempikin kohta pätkällä oli, mutten niitä hieman kosteilla juurilla uskaltanut täysiä päästellä. Satulaa yritin nostella tasaisemmilla kohdilla ylös, mutten ole varma, oliko siitä röykytyksessä mitään hyötyä. Pätkän jälkeen jalat olivat aivan loppu ja laskeskelin mielessäni sekunteja. Perässä lähtenyt tuntui tulevan aivan liian pian perässä.
Kakkospätkälle pääsi nousemaan hissillä. Neljästä kisapätkästä se taisi olla toisiksi raskain. Poljettavaa oli jonkun verran ja vauhdikasta laskua enenmmän kuin ensimmäisellä pätkällä. Juuria ei ollut niin paljon kuin ensimmäisellä pätkällä, joten hieman flow'ta pystyi löytämään. Pätkä oli kulunut jonkin verran treenipäivästä. Mutalammikot olivat kasvaneet ja uusia kiviä sekä juuria oli paljastunut turpeen seasta. Polkea täytyi ja loppupätkällä voimia ei enää tuntunut olevan yhtään ja muutenkin ajaminen tuntui aivan räveltemiseltä. Perästä lähtenyt tuli taas aivan liian pian perässä maaliin ja hetken kävi jo mielessä, että pitäisikö leikki jättää siihen, kun ei se hauskaakaan tuntunut olevan.
Kolmospätkälle löysin racing-fiilistä. Heti alusta sai hyvät vauhdit tasaisella pohjalla ja se siivitti hyvään fiilikseen loppupätkälle. Poljettavaa oli ehkä kaikista pätkistä vähiten, mutta monttujen ja märän turpeen seasta pilkottavien kivien ja juurien kanssa tekemistä kyllä riitti. Pätkän loppupuolella oli lyhyt rockgarden, joka meni treenipäivän pähkäilyn pohjalta ihan mukavasti.
Nelospätkälle oli mukava vauhdikas alku. Pari helppoa hyppyä, joiden jälkeen rinteen poikka vastapattiin ja lyhyelle poljettavalle pätkälle. Keskivaiheilla oli muutama rakennettu bermi, joista sai mukavasti vauhdin tuntua. Pätkällä oli muutama viistokohta, joihin en oikein vauhtia löytänyt, mutta pääsin ne läpi kuitenkin ilman ihmeellisiä kommelluksia. Lopussa oli hieman hitaampaa juurakkoa, johon joutui taas polkemaankin.
Toinen kierros on yleensä itselläni aina sujuvampi kuin ensimmäinen. Näin tänäänkin. Ykköspätkällä jaksoin polkea tasaisemmin ja hissitolppaa onnistuin käyttämään järkevämmin. Aika ei tosin ollut kuin kaksi sekuntia ensimmäisen kierroksen vastaavaa parempi. Kakkosella lipsahdin viistorintessä loivaan ylämäkeen poljettavalla kohdalla pois pyörän päältä, mutta muuten se meni melko mukavasti. Kakkonen ja kolmonen kuluivat kisan aikana joiltain kohdin melko paljon ja linjoja tuli valittua eri kierroksilla hieman eri tavalla.
Toisella kierroksella sain kolmoselle hyvät vauhdit ja meno alkoi jossain kohtaa tuntua hieman holtittomaltakin kuluneella radalla ja heittelehtivällä takapäällä (renkaana Ardent LUST 2.25"). Pari kohtaa pääsin pälkähästä, kunnes torppasin pyörän puuta päin juuri rockgardenille johtavan laskun alussa. Meinasin jatkaa matkaa, mutta huomasin jarrukahvan roikkuvan pelkän letkun päässä, irti tangosta. Talutin jyrkän kohtan alas ja hyppäsin tasaisella pyörän selkään. En tainnut montaakaan kymmentä metriä päästä eteen päin kun maalille kääntyvässä mutkassa pyyhkäisin etupään alta jarruttaessani pelkällä etujarrulla.
 |
| Jarru rikki |
Juoksin pätkän maaliin ja ajoin siirtymän autolle. Otin vähän välipalaa ja mietin mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Kaivoin puhelimen taskusta esiin ottaakseni rikkinäisestä jarrusta kuvan ja huomasin iPhonen lasin olevan sirpaleina. Kamerakaan ei näyttänyt muuta kuin mustaa, mutta etupuolen kamera sentään toimi. Ei näiltä reissuilta taida tavaroita rikkomatta selvitä.
Kävin ensin Kona Storella kyselemässä jarruja, sieltä ei niitä löytynyt. Kävin myös Polen teltalla, mistä ei myöskään jarrua löytynyt, mutta kovasti kaverit yrittivät auttaa ja kuroa kahvaa kasaan. Ei onnistunut, joten menin takaisin autolleni ja kaivoin, kuinkas muutenkaan, kuin ilmastointiteipin esiin. Kahvan sai asettumaan ruuvin kanssa jotenkin paikoilleen ja asettamalla pari kiveä tangon ja kahvan rungon väliin sain sen teipattua käyttökelpoiseksi kasaan! Olin erittäin tyytyväinen, ettei laitteisto-ongelmien takia tarvisi keskeyttää kisaa. Kyseiset Avidin jarrut ovat vääntyneet tai rikkoutuneet kaatuessa jo useamman kerran, joten niistä lienee aika luopua.
 |
| Ehjä jarru |
Huoltotauon jälkeen reidet saivat levätä ja lähdin neloselle erittäin hyvällä fiiliksellä. Alku meni tosi hyvin ja tuntui vauhdikkaalta. Yhdeltä viistokohdalta rinteeseen kääntyessä en missään vaiheessa treenejä tai kisaa ollut löytänyt hyvältä tuntuvaa linjaa ja tällä laskulla ajauduin nurmikon puolelle. Jonkin matkaa pyörä rullasi heinikossa hyvin, mutta sitten etupyörä töksähti johonkin ja lensin pää edellä keskelle polkua ja pyörä lensi kipeästi polvitaipeen päälle. Kai sekin oli eräänlainen tapa palata oikealle reitille. Kasasin itseni ja ajopelini äkkiä kokoon ja jatkoin matkaa. Loppupätkällä tuli muutenkin rävellettyä ja perästä tuli kaveri melkein kiinni.
Ykköselle poljin taas rauhassa ja säästellen ylös. Pätkän alku lähti mukavasti liikenteeseen, mutta voimia ei ollut enää juurikaan jäljellä. Spessun hissitolppa ei myöskään jaksa pitää ilmoja aina sisällään, joten satulaa en saanut pätkän aikana nostettua ollenkaan ylös. Koko matka seisaaltaan väsyneillä jaloilla oli aika raskas ja pätkän loppu tulikin aika lailla polkematta alas. Vaikka väsymys alkoi jo painaa, pääsin kakkoselle vielä ihan hyvällä fiiliksellä liikenteeseen. Lipsautin itseni samassa loivaan ylämäkeen poljettavassa kohdassa kuin edelliselläkin kierroksella ja selässä vihlaisi epämukavasti. Hyppäsin kuitenkin heti takasin pyörän päälle ja ajoin pätkän loppuun. Selkä ilmoitteli itsesään joissain kohdissa, muttei ihan kamalalta siinä kohtaa tuntunut. Maalissa en meinannut saada itseäni kammettua pyörän selästä pois.
Kakkoselta oli kymmenisen minuuttia siirtymää hissiasemalle, jonka aikana mietin kuumeisesti, mitä loppukisan kanssa tekisin. Pyörän selässä olo tuntui siedettävältä, mutta taluttaessa olo oli tuskainen. Pätkiä olisi ollut enää kaksi jäljellä ja ne olisivat erikoiskokeista helpoimmat. Tiesin kuitenkin, etten ajamisesta enää nauttisi, enkä viitsisi ottaa riskiä, että selkä lamauttaisi koko ukon jossain tiukassa paikassa ja johtaisi pahempaan kaatumiseen. Tuloskaan ei kaatuilujen ja välinerikon takia olisi kummoinen ollut. Ratkaisu tuntui ihan hyvältä, kun emittiä palauttaessani kävely ja seisominen herautti melkein kyyneleen silmään.
Vaikka kisatulosta en saanutkaan ja aika ajoin ajaminen tuntui hankalalta, reissu oli kuitenkin kokonaisuutena mukava. Pätkät olivat jokainen omalla tavallaan erittäin hauskoja ja haastavia. Kiitokset Jyväskylän porukalle, että ovat jaksaneet uusia pätkiä linjailla. En nyt oikeasti tiedä, miten suurta eroa pyörällä olisi ollut, mutta jos Meta olisi kasassa, sillä olisin mielummin lähtenyt. Se rullaa ja polkee huomattavasti luontevammin kuin Spessu. Tuo selkä on kuitenkin suurin murhe. Se oli jo vaivannut aiemmin tällä viikolla, mutta kisapäivänä kropan lämmettyä en sitä enää ajatellut ollenkaan. Kunnes se sitten laukesi taas kokonaan.
Seuraava SM-sarjan kisa on Ounasvaaralla elokuun alussa. Heinäkuussa on Åressa kisa. Paikalle olisi tarkoitus mennä, mutta taidan kisat jättää Åressa väliin ja nauttia paikan muista antimista.
