Useammankin kymiläisen kanssa on ollut puhetta, että lähtisin Uuperin bikeparkin joskus testaamaan. Samaten minulla on ollut haluna ajaa alamäkikisa joskus. Kymi Anti-Flow järjesti viime lauantaina kisan Uuperissa, joten siinä saisi lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Tapahtumahan ei ollut virallinen SPU:n alainen kisa ja kilpailuformaattikin oli hieman virallisesta poikkeava. Aamulla oli kolme tuntia aikaa tutustua rataan ja iltapäivällä ajettiin kaksi kisalaskua, joista parempi huomioitiin.
Vaikka syntyjäni olen haminalainen, en Uuperissa ollut ikinä aiemmin käynyt. Onneksi Kotkan paikkeilla huomasin tutun auton dh-pyörä kyydissään, jota seuraamalla löysin perille. Pyörä kasaan ja kisakansliaan ilmoittautumaan. Nöösi otettiin mukavasti vastaan ja ihmeekseni sain vapauden valita oman kisanumeroni. Eipä siinä mitään tullut mieleen, joten toimitsijat päättivät tatuoidulle kaverille antaa numeron 666.
Nomen est omen...
Kisarata oli mukavan tuntuinen. Ensimmäiset mutkat pehmeässä hiekassa tuntuivat alkuun hieman kontrollittomilta, mutta muutaman laskun jälkeen uskalsin ajaa jo kovempaa ja jyrkempiin mutkiin löytyi pitävämmät linjat sisämutkista. Mutkien jälkeen tiputettiin ensimmäiseen kivikkoon. Kivikon jälkeen yksi löysempi hiekkamutka, toinen kivikko ja hieman jyrkempi loppulasku viistorinteessä. Reilu 40 sekuntia ylhäältä alas. Uuperissa on etelä-Suomen ärhäkin ankkurihissi ja hissilinjan alku on melko jyrkkä, joten myös ylös pääsi nopeasti.
Muutaman laskun jälkeen pidin juomatauon ja lisäsin painetta takarenkaaseen. Takarenkaana oli Specialized Butcher SX 2.3", joka iski kivikoissa vanteelle, vaikka siinä oli n. 2,2 bar painetta. DH-kylkistä High Roller 2:sta en ollut saanut endurokisan jälkeen enää nousemaan vanteelle, enkä sisurin kanssa halunnut lähteä liikenteeseen. No, 2,5 bar Butcheriin ja enää ei paukkunut niin pahasti. Ehkä viidennellä laskullani oikaisin ensimmäisen kividropin liikaa vasemmalle ja rysäytin etuhaarukan ja ehkä polkimenkin kiveen.
Rynks.
Naama edellä maahan. Kypärän leukaosa poikki, kämmen ja jalkapöytä hieman kipeänä, niska jumissa tärähdyksestä. Hetken keräilin itseäni ja totesin, ettei päässä heittänyt pahemmin. Käsi tuntui arvelluttavalta, joten menin huilaamaan. Järjestäjän puolesta tarjottiin lainakypärää, mutta lopulta päätin jättää leikin sikseen. Harmitti ja harmittaa vieläkin, että ensimmäisen dh-kisan saldoksi jäi dns, mutta ensi kerralla sitten paremmin.
Kypäräkauppaan..
Kämmen tuntui melko kipeältä, mutta ajattelin silti jäädä seuraamaan kisoja. Toinenkin kuski kaatui treeneissä loukaten kätensä, joten lopulta päätin lähteä samaa matkaa Kotkaan päivystykseen näyttämään omiakin kolhujani. Epäilin, ettei niille mitään kuitenkaan tehtäisi, kun mikään ei selvästikään poikki ollut.
Pääsin odottelematta vahvasti suomea murtaen puhuvalle lääkärille. Lääkäri paineli kipeät kohtani läpi ja passitti röntgeniin. Kuvissa näkyi ilmeisesti vanha murtuma kämmenluussa, jota ei koskaan ollut hoidettu. Lääkäri paineli kättäni lisää ja kun valitin kovaa kipua, löysi hän lopulta himmeän, mahdollisen hiusmurtuman röntgenkuvastakin. 3-6 viikkoa kipsissä oli tuomio. Oloni oli kuin piilokamerassa. Omasta mielestäni käteni oli ihan ok, ja epäselviä puhuva puoskari päätti kiusata minua paketoimalla käteni! Paranisi kuulemma paremmin, oli kyse sitten hiusmurtumasta tai vain kolahduksesta. Viikon päästä kontrollikäynti omalla terveysasemalla, jolloin tilanne selviää tarkemmin.
Semmoinen dh-retki tälle kesälle. Tapahtuma ja ilmapiiri oli mukava. Kiitokset järjestäjille, vaikka oma rallini loppuikin ennen kuin kerkesi kunnolla alkaakaan. Mielellään lisää vastaavia matalan kynnyksen alamäkikisoja. Nyt sitten jännitetään, mikä tuomio loppuviikolla annetaan ja jääkö Sappeen kisat ja muut loppukesän riennot ajamatta.
Ps. Ettei kenellekään jää epäselväksi, lääkäri oli kyllä ihan ammattitaitoisen oloinen ja mukavakin. Kielimuuri oli pieni ongelma ja itse en olisi kättäni pakettiin halunnut.
Viime viikonloppuna oli Trek Enduro Seriesin kolmas osakilpailu Rovaniemen Ounasvaaralla. Sen innoittamana Tres Durosin oli tarkoitus lähteä valloittamaan Lappia. Perjantaina Levin bikepark ja viikonloppuna Ounasvaaran kisa. Lopulta pääsimme vajaamiehityksellä matkaan. Tämä on tarina siitä.
Rengas otti muutaman ötökän vastaan matkalla
Levi
Kellon ympäri pyörähtäneen matkan jälkeen yövyimme Kittilässä. Siitä oli lyhyt matka Leville. Itselleni visiitti oli ensimmäinen Levillä. Ville oli käynyt aiemminkin, mutta silloin vähän pienemmällä ajokokemuksella. Levillä on korkeuseroa yli 300 metriä, bikeparkin reitit eivät tosin aivan huipulta lähde. Pääreittejä on kolme, siniseksi merkitty Blue Groove, punainen Santa's Cabin ja musta World Cup Black. Mustalta reitiltä lähtee punaiseksi merkitty World Cup Red -reitti, joka yhdistyy Santa's Cabiniin. Sinisellä reitillä on yksi punainen oikoreitti, mutta ainakin viime viikolla se oli suljettuna.
Reittikartta
Näkymä Levin huipulta
Ajoimme ensin sinistä pätkää pari kertaa. Sileää ja loivahkoa bikepark-pätkää. Pieniä wallrideja ja bermejä. Alkuun tosi mukava pätkä. Pätkällä oli pituutta sen verran, että kylmiltään liikkeelle lähtiessä reidet kerkesivät hieman väsyä ja pienen armpumpinkin saimme. Reitti on selkeästi suunniteltu leppoisaan ajeluun. Hyppyjä tai droppeja ei varsinaisesti ole (vauhdilla saa muutaman hypyn ja dropin aikaiseksi) ja osa loivista wallrideistä on selkeästi rakennettu vain sen takia, että niille voi nousta. Vauhtia niistä ei oikein saa. Loppupätkällä on yksi laudasta rakennettu pumpattava kohta, joka varmasti on jännittävä hissukseen ajellessa. Meistä se taas tuntui siltä, että rauhassakin pumppaillessa vauhti kiihtyi niin, että viimeiset töntäreet pudottivat tasaiselle ja toisaalta töyssyt olivat niin isoja, ettei niitä tuplaamaan olisi uskaltanut ruveta. Kaikki pätkät yhdistyvät lopussa, jonka jälkeen on vielä slopstyle- tai northshore-tyylinen laurarakennelma ja muutama dirt-tyylinen hyppyri.
Yksi sinisen pätkän alun wallrideistä
Seuraavaksi ajoimme punaista pätkää. Siinähän sitä olisi riittäny yhdeksi päiväksi ajamista. Alussa muutama alle 90 astetta kääntyvä bermi, jotka pystyi losottamaan jarrut auki. Droppihyppyriin piti hieman hidastaa. Sitten vauhdikasta losotusta, muutama loivemmin kallistettu bermi, joissa oli mahdollista sivuttaispitokin menettää... Laituridroppeja, tiukempaa bermiä, muutama laituridroppi ja -step up... Hauska freeride-pätkä. Kunnollisia, vauhdin ylläpitäviä hyppyreitä vain olisi minun makuuni saanut olla enemmän. Reitillä oli muutama muutama pöytähyppyri ja ala-asemalla jo aiemmin mainitut dirt-hyppyrit.
Ajoimme kerran yhdessä sekä punaisen, että mustan Word Cup -reitin. Itse viihdyin myös niillä, Ville ei niinkään. Melko jyrkkää ja vauhdikasta dh-ränniä. Varsinaisia ylläreitä reiteillä ei ollut. Ei isoja droppeja, eikä gäppihyppyreitä. Vain nopeaa suoraviivaista mutkittelua rinteessä. Kummasti tuntui rinne lyhenevän, kun sen ajoi nopeinta reittiä alas. Ville lähti tilaamaan rinnekahviosta limukkaa ja itse ajoin mustan pätkän vielä uudestaan. Alkupätkästä löysin taas sivuttaispidon rajan ja heti siitä selvittyäni lensi lasien sisällä oleva roska silmääni hyppyrissä. Mahtava alku laskulle. Lasit putsattuani loppulasku meni vähän paremmin.
Loppupäivästä kävimme vielä sinisellä pätkällä uudestaan, mutta osa hitaammista kohdista alkoi tuntumaan jo vähän tylsiltä. Punainen tarjosi tarpeeksi mielenkiintoa ja muutamalla kerran pysähdyimme sessioimaan videohommia.
Levi oli mukava paikka. Hauskaa freeride-ajettavaa oli riittävästi yhdelle päivälle. Päivä meni pääasiassa punaista pätkää ajaessa, eikä tylsää päässyt tulemaan. Mustaa pätkää olisin itse voinut ajaa useammankin kerran, mutten aivan varma ole, olisiko jo toisena ajopäivänä ruvennut toivomaan lisää vaihtelua. Mielellään lähtisin joka tapauksessa uudestaankin.
Alla Villen video Leviltä
Trek Enduro Series SM3 Ounasvaara
Lauantaiaamuna ajoimme Kittilästä Rovaniemelle. Freeride-päivän jälkeinen kisastressi. Joku nosti autossa ajatuksen ilmoille, josko olisimme Rovaniemen sijaan suunnanneet Golffin keulan Yllästä kohden. Emmepä suunnanneet. Kisapaikalla tapasimme ruotsalaisen ystävämme, Mankku Mankuttajan ja suuntasimme pätkille.
Olin vaihtanut kisaa varten Spessusta dh-renkaat pois ja tilalla oli edessä High Roller 2 2.4" 3C ja takana Ardent 2.25" L.U.S.T. Levin jälkeen shokki oli aika suuri, kun sileiltä baanoilta siirtyi rimpularenkailla ajamaan märkään turpeeseen ja kivikkoon.
Ajoimme ensin EK1:n, joka oli toinen kisan helpommista pätkistä. Alussa pätkä offcamber-mutkittelua, sitten syöksy poljettavalle metsäosuudelle. Vauhdikas rinnepätkä ja hitaan mutkan kautta turpeen sekaan metsäosuudelle, joka jatkui muutaman tienylityksen kautta EK:n maaliin saakka. Loppupätkällä, radan kuluessa, turpeen seasta paljastui muutama ylläri ja matkalla oli muutama hidas ja kinkkinen mutka, mutta muuten hauska ja perusräppäilyä oleva vauhdikas pätkä.
Treenipäivän seuraava pätkä oli EK3, jonka nimesimme Kyrpä-EK:ksi. Radan aluksi oli itselleni muutama kinkkinen ja hitaaksi menevä mutka. Niiden jälkeen sai hyvän vauhdin päälle ja syöksyttiin kallioille. Tasaista poljettavaa kallioilla, mikä ei ainakaan Spessulle ole sitä ominaisinta ajomaastoa. Kalliot lähtivät viettämään alas päin, jolloin vauhtia rupesi taas saamaan. 90 asteen mutka kivien väliin ja pienelle kalloinousulle töksäytti oman vauhtini täysin. Sopivaa linjaa en löytänyt treeni- enkä kisapäivänä. Heti nousun jälkeen oli offcamber-kallio, jota en myöskään osannu kovin luontevasti laskea. Siitä jatkui rynkyttävä suora kuluneen turpeen ja kivien seassa. Periaatteessa hauska osuus, mutten treenipäivänä saanut sitä kertaakaan puhtaasti ajettua. Pari kertaa taisin kaatua ja kolmannella kerralla löin sääreni kovaa kiveen. Huonojen treenilaskujet takia ajoin osuuden kisassa ehkä turhan varovaisesti. Pätkän lopulla oli vielä hieman poljettavampi osuus ja maali oli hissiaseman lähellä.
Kolmantena ajoimme EK2:n. Tämä oli se toinen hauska ja rullaavampi pätkä. Alkuun poljettiin vauhtia huoltotietä pitkin, josta syöksyttiin muutamalle kalliolle. Kalliolta hetkeksi takaisin huoltotielle, hieman jyrkempää kivirynkytystä ja mutkia, välissä oli yksi mutka alamäessä huoltotiellä (sisäjalka irti polkimesta ja kaksipyöräluisussa läpi), josta piti polkea lyhyt ylämäki hyppyrimäen switchbackeihin. Jyrkkä loppulasku maaliin, jonka jälkeen ei voinut jäädä huonoa mieltä!
Neljäs EK oli järjestäjän puolestä nimetty Hapoksi. Alussa polkemista kallioiden päällä. Treenipäivänä merkkaukset olivat melko huonosti nähtävissä, varsinkin kun aurinko paistoi jo aika matalalta. Kummallakaan treenivedolla en yläosuutta päässyt läheskään eksymättä läpi. Melko tasaisella, turpeen ja kivikon seassa polkemista oli lisää ja kun alamäki antoi hieman armoa, syöksyttiinkin jo seuraavaan ylämäkeen. Pätkän loppuun oli mukava vauhdikas lasku.
Treenipäivästä jäi huono maku. Ehkä pätkiä olisi pitänyt taas ajaa enemmän, mutta osa päivästä meni odotteluun ja ajoporukkamme teknisiin ongelmiin (esim. Mankku Mankutti kampensa kieroon). Toisaalta oma kuntoni ei salli täyspainoista kisasuoritusta treenipäivänä ajaa, jos kisapäivänä vielä haluan jaksaa. Treenipäivä loppui huonoon vetoon Kyrpä-EK:lla, eikä sekään varmasti mieltä kohentanut.
Itse kiisa alkoi poljettavalla siirtymällä Ounasvaaran huipulle. Ykkös- ja kakkos-EK:t menivät mukavan varmasti ja sain hyvän racing-fiiliksen päälle. Kolmospätkälle ainoa toiveeni oli, että pääsisin sen kaatumatta ja taluttamatta läpi. Toive toteutui. Nelospätkälle toive oli olla eksymättä. Sekin toteutui. Kisan aikana tuli muutama pitkäksi ajettu mutka, muutama räpeltäminen EK3:lla ja loppukisan poljettavilla pätkillä reisistä oli puhti loppunut kokonaan. Viimeisen EK:n poljettava alku tuntui vauhdiltaan siltä, että olisin muuten vain ajelemassa kallioilla, ehkä katselemassa maisemia. Loppulasku meni kuitenkin mukavasti ja kisasta jäi ihan hyvä fiilis.
Sijoitukseni oli 37. ja perinteiset kilpakumppanit löytyivät taas tuloslistalta yläpuoleltani. Spessu on huonosti poljettava pyörä, muttei sitäkään huvittaisi syyttää. Reisistä saisi löytyä enemmän ja mutkistä pitäisi päästä ulos nopeammin. Hauskaa kuitenkin oli. Kisa taisi yleisesti olla aika haastava, koska oma eroni kärkeen oli yli 27%, kun se Calpiksessa ja Messilässä oli alle 20%. Ks. EBA speed ranking. Yleisen sarjan voiton vei jo totuttuun tyyliin Aki Färm. Kokonaiskisan tulokset tässä ja EK-ajat tässä.
Menestyjät
Facebookiin nousi kisan jälkeen vilkas keskustelu Ounasvaaran ja Laajavuoren erikoiskokeista ja enduron suunnasta. Hidasta ja teknistä poljettavaa on kahdessa viimeisessä kisassa ollut enemmän, kuin mihin sarjassa on yleensä totuttu. Enduroahan on yleisesti pidetty rentona ja hauskana kisamuotona, mutta viimeisten kisojen jälkeen tästä on ollut aika paljon eriäviä mielipiteitä. Toisaalta kisojen pitäisi olla haastavia kärjen taistelulle ja toistaalta kisojen pitäisi palvella suurta osallistujamassa. EBA:n yhtenä tavoitteena on ollut tehdä maastopyöräendurosta pyöräilyn suosituin kisamuoto Suomessa.
Itse olen sitä mieltä, että enduron pitää ennen kaikkea olla hauskaa, vauhdikasta ja helposti lähestyttävää. Poljettavaa saa ja pitääkin olla, mutta mieluiten kuitenkin sellaisissa kohdissa, että vauhtia ei tapeta liiallisella teknisellä kikkailulla. Muutama ärsyttävä ja hankala kohta kisaan toki kuuluu. Koko kisasta pitäisi kuitenkin jäädä hyvä mieli. Vauhti tuo haastetta pätkille ja kärjen erot saadaan kyllä selville.
Kisoissa käy vuoden aikana n. 300 kuskia, joista ehkä kymmenellä on hyvänä päivänä asiaa podiumille. Ketä halutaan palvella ja mihin kisajärjestelyjen painopistettä halutaan viedä? Joku viisas sanoi, että kisanaamat kyllä tulevat paikalle, harrastelijat taas jäävät kotiin, jos ei huvita.
Oli miten oli, Sappeella nähdennä seuraavissa kisoissa.
