Flättipolkimet

Niinpä vain flunssa iski pääsiäisen jälkeen ja kuljin työmatkat metrolla. Ankeaa.

Eilen olo alkoi olla jo melko hyvä, mutta en kunnon lenkille viitsinyt vielä lähteä. Cairnsin maailmancupista innostuneena ruuvasin Spessuun avopolkimet ja lähdin harjoittelemaan hyppäämistä niillä. Paikkana oli Herttoniemen hyppylinja, joka sijaitsee Länsi-Herttonmiemestä Hallainvuoreen vievän ulkoilutien varressa, pari sataa metriä autotien ylittävältä sillalta Herttoniemen puolelle.

Pelottava yhdistelmä

Lukkopoljinmies on heti pulassa jos jalat eivät ole kiinni polkimissa. Kantatessa tulee kuitenkin usein irroitettua jalka polkimelta ja lukkojen kanssa ei osaa ruveta polkemaan kunnolla, ennen kuin klossi on napsahtanut takaisin kiinni. Välillä paikkaa joutuu hakemaan muutaman kampikierroksen verran ja ajaminen menee räveltämiseksi. Ehkä pitäisi hommata pehmeäpohjaiset lukkokengät, jotka eivät lipsuisi niin paljoa polkimilla. Spessunkin lukkopolkimissa on ihan kunnollinen taso lukko-osion ympärillä, mutta kovapojaiset kengät eivät silti pidä.

Joka tapauksessa haluan oppia ajamaan myös avopolkimilla, mitä talvella kokeilinkin vähän aikaa. Nyt on taas ollut taukoa ja hankalaltahan se aluksi tuntui. Käytössä olleet Niken kengät ovat ehkä pohjan materiaaliltaan hieman huonot, koska ne eivät pitäneen polkimilla yhtä hyvin kuin talvikengät. Pari ekaa laskua tuntuivat melko holtittomilta ja isoimman gäpin jätin aluksi muutaman kerran ajamatta. Äkkiä polkimien kanssa pääsi kuitenkin sinuiksi, eikä niitä tarvinut enää ajatella. Vähän haparoivaa tuo hyppiminen silti on, linkuttaminen ja temppuilu jää edelleenkin tulevaisuuteen.

Video eiliseltä

Villen kuvaama ja leikkama video eiliseltä. Varsinkin loppu on hyvä. Poikalauma pyörien kanssa, edelleen yhtä hauskaa kuin 20 vuotta sitten...

Pääsiäiskruisit

Viime viikon ajoin töihin kokonaan cyclocrossarilla. Kämmenessä tai sormessa on ollut vaihtelevasti häikkää viime kesän Åren reissusta asti ja Malagan jälkeen se on taas vaivannut vähän enemmän. Ehkä hyppyreiden rakentaminen, eli sahaaminen ja kaivaminenkin ovat ärsyttäneet kättä. Mene ja tiedä, mutta ajattelin ottaa rauhallisemmin viime viikon ja nappailin samalla buranaa aika reilusti. Eipä se käsi siitä kyllä paremmaksi muuttunut.

Eilen illalla ja tänään aamulla tunsin lieviä flunssan oireita, mutten viitsinyt jäädä lepäämään, kun pääsin pitkästä aikaa, eli yli viikon tauon jälkeen taas maastopyöräilemään. Kävimme Tres Durosin yhteislenkillä Kontulasta Vuosaareen. Päivä oli ehkä vuoden lämpimin, aurinko paistoi eikä tuultakaan ollut juurikaan. Oli minun vuoroni toimia lenkin vetäjänä ja tarkoitus oli ajaa koko Vuosaari ympäri polkuja pitkin Mustavuoresta Vuosaaren huipun kautta Uutelaan ja siitä Meri-Rastilan metsien läpi Rastilaan ja takaisin Kontulaan.

Tauko Mustavuoressa

Tavoite oli hieman liian kunnianhimoinen, kun porukalla ajaessa pysähdyksiä ja taukoja tulee enemmän kuin yksin ajaessa. Kontulan ja Mellunmäen siirtymiä ja polkujakaan opas ei kovin tarkasti osannut. Mustavuoreen päästyämme jäimme hetkeksi kiertämään siellä olevaa pientä pumptrackia ja toki muutenkin matkalla pysähdyimme hinkkaamaan teknisempiä kohtia.

Muutin viime kesänä Kontulaan, joten Vuosaaressa päin ei ole tullut ajettua aikoihin. Nykyään polkuja katsoo muutenkin eri silmin kuin aiemmin, joten kun Mustavuorestakin löytyy (Helsingin mittakaavassa) jonkin verran korkeuseroa, löytyi sieltä vauhdikkaita valmiita ja myös rakennuspotentiaalia omaavia alamäkeen suuntautuvia polkuja.

Ajatutin porukan Vuosaaren huipulle, missä törmäsimme kahteen dh-pyöriä taluttavaan kaveriin. He esittelivät meille Vuosaaren huipun dh-pätkän, jonka sitten ajoimme kerran alas.

Aika alkoi käydä vähiin, joten suuntasimme keulat kohti Vuosaaren metroasemaa, missä pidimme jäätelö- ja limonaditauon. Kari ja Ville tekivät elämysmatkan metrolla Kontulaan. Markin kanssa ajoimme vielä yhden polkupätkän Rastilassa, josta poljimme Kontulaan. Perillä olimme kaikki melkein samaan aikaan, joskin elämysmatkailijat olivat kerenneet kuulemma käydä jo marketissakin ostoksilla.

This is enduro

Lenkin jälkeen käteni tuntui jostain kumman syystä paremmalta ja hain Sumppi Housesta pitsan. Pitsa maistuikin aika hyvälle parvekkeella auringonpaisteessa.

Täytyypä vielä loppukaneettina todeta, että maastopyöräily on helvetin hauska harrastus, varsinkin kun on hyvällä porukalla liikenteessä!

Toiminnallista liikuntaa

Pystyn ajamaan työmatkani  Länsi-Herttoniemen ulkoilualueen melkein kokonaan polkuja pitkin. Löysin pari viikkoa sitten uuden, pari polkua yhdistävän reitin, jonka varrella oli kolme kaatunutta puunrunkoa, joista kaksi piti ylittää bashringiä kolistellen.

Pysähdyin yhtenä aamuna selvittelemään asiaa. Sahasin keskimmäisen rungon poikki ja ensimmäiseen kasasin ylityksen. Operaation jälkeen kohta oli jo sulavammin ajettavissa, mutta siinä samalla tuli idea kolmannenkin rungon suhteen.

Tiistaina oli vapaapäivä ja kävin tonkimassa maata. Kolmas runko oli pienen töytäreen jälkeen ja päätin rakentaa siitä yli hyppyrin. Töytäreen alku toimisi hyppyrinä ja runko pohjana alastulolle. Hirveää vauhtia hyppyriin ei saa, kun edeltävä mäki ei ole hirveän kovavauhtinen, mutta alastuloon asti sentään pääsin.

No, ei siinä vielä kaikki. Ensimmäisen rungon ylitys alkoi tuntua tylsältä, joten eilen työmatkalla pysähdyin taas hetkeksi puuhastelemaan. Ensimmäinen runko sai päällensä yhden puupalikan lisää hyppyrin nokaksi ja löysin vähän matkan päästä ison koivupötkäleen, jonka kannoin ja vierittelin alastulon pohjaksi.

Alastulon alku

Alastulon asettelin hieman konservatiivisesti lähelle, mutta kohtaan ei tosiaan ihan älyttömiä vauhteja saa. Hypystä ja alastulosta tuli sinänsä aika sulava, mutta kun kaivoin alastuloon kuoppaa, enkä jatkanut sitä tarpeksi pitkälle,  jäi siihen hieman töyssyä, mikä haittaa toiseen hyppyriin lähestymistä. Eilen ei kuitenkaan ollut enää aikaa sen korjaamiseen, eli pitää palata asiaan. 

Hurja hyppylinja valmistumassa

Ensimmäisen alastulon kun rakentaa valmiiksi, siitä saa pumpattua vähän vauhtia toiseen hyppyyn ja ehkä toista hyppyriä voi vielä vähän kasvattaakin. Reitti liittyy toisen hyppyrin jälkeen leveämpään polkuun, johon olisi vielä yksi mahdollinen hyppyri-idea, mutta siinä onkin sitten vähän enemmän rakentamista, että vauhdin saisi polkujen liittymäkohdassa pidettyä tarpeeksi kovana, kun siinä on pieni juurakkoinen offcamber-kohta.

Pikkukoski Enduro Race

Eilen ajettiin kauden avauskisa, Pikkukoski Enduro Race. Kisa oli jokseenkin leikkimielinen, Pikkukosken ympäristöön rakennettu pikkukisa, jossa ajettiin neljää eri erikoiskoetta kutakin kaksi kertaa ja välissä oli lisäksi kerran ajettu yleisö-EK.

Hetki ennen EK1:n starttia

Aina ennen ensimmäistä kisalaskua kyseisellä pätkällä ajettiin yksi harjoituslasku. Pätkät olivat pituudeltaan minuutin molemmin puolin ja koko kisan yhteisaika oli voittajalla alle seitsemän minuuttia. Ajanotto järjestettiin käsipelillä, minkä takia noin kaksikymmenhenkinen kisakaravaani pysytteli koko päivän yhdessä porukassa.

Pätkät olivat hauskaa ja vauhdikasta suomienskaa ja kuudentena EK:na ajettu yleisö-EK piristi kisaa entisestään. Siinä ajettiin mäen päällä oleva kahdeksikko kahteen kertaan. Mutkissa oli sen verran bermiä, ettei jarrutella juuri tarvinut ja keskellä kahdeksikkoa oli hyppyri. Todellista yleisöviihdettä!

Juuso Pihlaja nakutteli tasaisen varmasti pohja-aikoja yleisö-EK:ta lukuun ottamatta. Juusolta meni kuitenkin takakiekko EK 7:n lopussa rikki ja yleisö-EK:n parhaan ajan polkenut (ja samalla singlepivotin poljentakyvykkyyden todistanut) Sauli Hjerppe nappasi lopulta voiton kokonaiskisassa.

Meta kantoi kisanumeroa ylpeästi

Itse olin kisan 14:stä osallistujasta neljäs. Edeltä tosin muutama kovempi kuski ei ajanut kisaa loppuun asti, mutta luotettavuusajoahan enduro on. Näin olen lukenut internetistä. No, oli sijoitus mikä tahansa, hauskaa oli ajella. Muutama pieni ajovirhe ja melkein eksyminen matkalle sattui, mutta  niihin ei oma kisa kaatunut. Kovempaa pitäis jaksaa polkea ja vähemmän jarrutella. Tästä on hyvä jatkaa Calpiksen Warm up -kisaan toukokuun alussa.

Iso kiitos Markulle hauskan kisan järjestämisestä ja kiitokset kilpakumppaneille. Hauskaa oli!

Kaukoidän ykköspätkä

Minulla oli tänään arkivapaa ja Ville pääsi ajoissa töistä. Menimme metsään, joka sijaitsee entisen Sipoon alueella, mutta kuuluu nykyään Helsinkiin. En tiedä metsän nimeä, mutta kutsuttakoon aluetta vaikka Kaukoidäksi.

Ameriikan serkut

Metsässä on yksi aika korkea huippu, jonka laelta pääsisi pariin eri suuntaan laskemaan. Aivan huipulta jos lähtee, matkalla on kuitenkin muutama töksähtävä kohta. Tänään saimme kaksi niistä ratkaistua. 

Pätkän keskivaiheilla on iso kivi, jonka polku kiertää ja heti kiven jälkeen on  viistokivi, joka varsinkin märällä stoppaa vauhdin kokonaan. Olin aiemmin ajatellut, että polun ja ison kiven välisen kolon saisi täytettyä, jolloin reitti kulkisi kiven yli ja putoaisi takaisin polulle, mutta droppi kiven päältä ei olisi tullutkaan järkevään paikkaan. Kierrettävä kivi tulee vauhdikkaan kohdan päätteeksi, joten siihen olisi tylsä pysäyttää vauhti kokonaan, varsinkin kun seuraavaan mutkaan, josta alkaa loivempi osuus, olisi kiva saada pidettyä hieman vauhtia yllä.

Risut hemmettiin

Ongelma ratkesi niinkin yksinkertaisesti, että polun vierestä siirsi muutaman kaatuneen puunrungon pois ja hakkasi yhden kannon sileäksi ja uusi suorempi linja viistokiven ohi oli valmis. 

Toinen kohta, joka kaipasi rakentamista, oli pätkän yläpäässä. Kalliolta saisi hyvän vauhdin, mutta siltä ei oikein pääse jatkamaan hiljentämättä reilusti, vaikka reittivalintoja olisi periaattessa kolmekin erilaista. Yksi on liian äkkinäinen tupladroppi vastapateilla, kaksi muuta taas kulkevat montun jälkeen tulevan pystyn kiven yli joko puun vasemmalta tai oikealta puolelta. Pitkän pähkäilyn ja kivien siirtelyn jälkeen saimme kasattua jonkinlaisen version, jossa vauhti pysyy siedettävästi yllä.

Rakennetaan bermi puun vasemmalta, eikun oikealta, eikun...

Bermi unohdettu ja monttu täytetty

Pätkän loivemmalla loppuosuudella on vielä jäätä ja ainakin yksi kaatunut puu, joka pitää siirtää, mutta tänään kaikkeen ei ollut aikaa. 

Lopuksi totesimme vielä, että pätkän alkuun talvella rakentamani bermi on melko hyödytön kuivalla säällä tai ainakin se on väärässä paikkaa.

Ensimmäinen video on tänään möyhittyjen kohtien välinen pätkä ja toinen video on talvelta, kun keskikohdan reitti oli vielä vähän hakusessa. Pätkä jatkuu vielä jonkin matkaa pidemmälle kuin mihin toinen video loppuu, mutta silloin polku muistutti jokea.

Työmatkaenduro - Osa 1, Hyppyrimäen Traili

Kävin tänään ajamassa eilen mainitsemani Hyppyrimäen Trailin kameralla. Pätkä on kohtuullisen vauhdikas ja osuu mukavasti työmatkan varrelle, joskin hyppyrimäelle päästäkseen joutuu hieman nähdä vaivaa.

-30 sekunnin kohdalla vauhti tökkäsee kun käännytään ylämäkeen mutkaan ja varsinkin nyt, kun siinä on jäätä.
-40 sekunnin kohdalla kierrän puun oikealta eli töytäreen korkeimman kohdan kautta.
-1.25 kohdalla parempi linja vois olla vasemman kautta, pitää ens kerralla tarkistaa. Tänään oli liian kiire.
-2 minuutin kohdalla alkava kalliokohta on vähän tökkivä, mutten parempaakaan reittiä ole alas keksinyt. Sen jälkeen on vielä risukkoa, mutta kyllä siitä pääsee läpi ajamaan.
Tässä vielä cyclemeterin käppyrät pätkältä. Ihan varma en ole, voiko korkeuskäyrään luottaa.

Hmph.. Video näytti kännykältä melko hyvälaatuiselta, mutta aika muhjuahan se youtuben käsittelyn jälkeen on.