Trek Enduro Series SM1 Messillä

Viikonloppuna kisattiin Trek Enduro Series -sarjan ensimmäinen osakilpailu Messilässä. Sarjan voittaja kruunataan Enduron suomenmestariksi. Epävirallisesti voidaan käyttää myös kiistanalaista titteliä Suomen paras maastopyöräilijä.

SM-sarjan kisat ovat koko viikonlopun pituisia. Lauantaina on harjoituspäivä ja sunnuntaina kisapäivä. Kävimme Villen kanssa ajamassa treenit lauantaina. Olimme perillä Messilässä yhdentoista aikaan ja jo silloin oli porottava helle. Kaunis sää, mutta itse viihdyn kuumalla mieluiten valjon puolella ja tekemättä mitään. Olimme molemmat sitä mieltä, että treenit ajaisimme melko rauhallisesti, varsinkin poljettavissa kohdissa säästellen.

Kisapätkiä oli neljä erilaista. Kolme niistä lähti Messilän mäen huipulta ja yhdelle ajettiin huipulta lähtevä siirtymä 3-4 kilometrin päähän Tiirismaalle. Ajoimme aluksi Messilän pätkät pariin kertaan pysähdellen silloin tällöin ajolinjoja pähkäilemään. Edellisenä viikonloppuna olimme Matti Lehikoisen vetämällä kurssilla käyneet yhden kisapätkän linjoja läpi. Silloin tuli paljon järkeviä huomioita, mutta eipä sitä itse pähkäillessä yhtä varmasti osaa päättää, minkälainen lähestyminen johonkin paikkaan paras olisi. Kävellessä on hankala tajuta, minkälaisella nopeudella paikkaan ajaessa tulee. Seisoskellessa järkevältä tuntuva linja saattaakin ajaessa olla aivan onneton. Käytännössä homma tuntuu toimivan parhaiten niin, että ajaa pätkän läpi ja jos joku kohta menee huonosti, pistää sen muistiin ja ajaa hitaammin, tarkemmin tai eri linjaa seuraavalla kerralla.

Kävimme ensin erikoiskokeet kaksi ja kolme läpi. Kakkonen olikin edellisviikonlopulta suurinpiirtein tuttu. Suurimman ongelman aiheutti matkalla oleva pieni ylämäki, johon syöksytään röykkyisen metsän läpi. Röykkyisen kohdan aikana ei juuri tule poljettua ja heti sen jälkeen 90 asteen mutka kääntyy ylämäkeen. Tiputin ketjut ja veivasin mäessä tyhjää, kun Ville ajoi perääni. Hyvä enne kisaa ajatellen. Samassa kohtaa olin jo edellisviikonloppuna tehnyt saman homman.

Kolmospätkällä taisin käydä treeneissä nenälläni. Jos muistan oikein, ensimmäisellä laskulla merkkasin mutkan takaa hieman yllättäen tulevan kannon, jonka ajoin sisäkautta. Seuraavalla laskulla tulin vähän turhan kovaa, joten yritin hypätä kannon yli, mutta takapyörä taisi pukata pyörän ympäri. Näin siinä ehkä kävi.

Ennen nelosen ensimmäistä treeniä törmäsimme muutamaan tuttuun ja ajoimme pätkän neljän kuskin letkassa. Kolme meistä kaatui Akin kivikon loppuosan kinkkisiin mutkiin. Toinen yritys meni hieman paremmin ja jäimme laskun jälkeen katsomaan, miten muut kivikon ajoivat. Kova rytinä kivikossa kävi, kun lähemmäs puolet noin kymmenestä ohiajaneesta kuskista kaatui enemmän ja vähemmän näyttävillä tyyleillä.

Ruokaa odotellessa ehtii aistia leirintäalueen tunnelmaa

Kun Messilän pätkät olivat ajettu pariin kertaan, menimme leirintäalueelle lounaalle. Uima-asuiset ihmiset nauttivat terassilla kesästä ja karaoke oli kuumimmillaan. Ville ei taida olla musiikkimiehiä, joten haimme ruokarauhan talon toiselta puolelta, minne karaoke ei kuulunut. Hampurilaisaterioita odotellessa meinasimme itsekin muumioitua osaksi leirintäaluetta.

Tiirismaan säästimme loppupäivälle. Ideana oli, että uusi rata muuttuisi ajettaessa aika paljon, joten ehkä se olisi myöhemmin iltapäivällä enemmän siinä kunnossa, mitä se olisi kisassakin. Siirtymä alkoi hissiaseman yläpäästä rennosti alamäkeen laskemalla. Kolme tai neljä kilometriä siirtymää ei kuulosta pahalta. Aamusta alkanut helle ja hakepohjaisella tiellä ylämäkeen kääntynyt siirtymä oli kuitenkin aika ajoin hieman tuskaisaa. Tiirismaan pätkä oli omasta mielestäni kisapätkistä ehkä hauskin. Aika paljon siinä oli poljettavaa, mutta myös hauskaa offcamber-kurvailua. Sopiva sekoitus fyysisyyttä, teknisyyttä ja vauhtia.

Tiirismaan siirtymä

Treenipäivästä jäi kokonaisuudessaa fiilis, että enemmänkin olisi voinut treenata, mutta voimia piti säästellä, eikä muutaman mahdollisesti säästetyn sekunnin takia jaksaisi stressata.

Kisapäivänä hissit aukesivat yhdeksältä ja ajajakokous oli 10.15. Kärki lähtisi radalle 11:ltä. Olimme yhdeksän jälkeen paikalla ja näimme Akin parkkipaikalla, jonka viereen pysäköimme auton. Aki ei ollut treenipäivänä paikalla, joten hän oli käynyt ajamassa Tiirismaan pätkän heti sunnuntaina aamulla. Siellä oli kuulemma käärme tarttunut kenkään! Kohta Karikin ajoi paikalle Tiirismaan reissulta, ja Tres Duros oli pitkästä aikaa kasassa.

Tres Duros Riding Society - Kuva: Matti Piippo

Kerkesimme pari laiskaa lämmittelylaskua ajaa ennen ajajakokousta. Kokouksen jälkeenkin olisi ollut aikaa muutamaan treenilaskuun, mutta siirtymä Tiirismaalle saisi toimia alkuverryttelynä. Päivä olisi muutenkin pitkä ja Tiirismaan pätkä alkoi poljettavalla osuudella, joten kyllä siinä kerkeisi virittyä tunnelmaan.

Puolitehoinen treenaaminen kostautui hieman ensimmäiselle kisakierroksella. Tiirismaalla ajoin yhden kohdan epätarkasti ja ajauduin polulta ohi pieneen vastamäkeen, jonka jouduin könyämään jalat maassa ylös. Maalissa odotin minusta seuraavalla kisanumerolla ajavan Karin saapumista ja yritin arvioida aikaeroa. Kai siinä muutama sekunti oli takkiin tullut. Kakkospätkällä tiputin taas tutussa kohtaa ketjut ja juoksin mäen vanhana cyclocross-miehenä ylös ja sain alamäkeen polkaistua ketjut paikoilleen. Maalissa taas arviointi, Kari tuli perässä aika pian.

Maximun attack - Kuva: Kosti Koistinen

Kolmospätkällä en tajunnut nostaa satulaa ylös tasaisella poljettavalla osuudella. Tasaisen kohdan jälkeisen osuuden ajoin liian isolla vaihteella, ehkä saanut parissa hitaammassa kohdassa poljettua tehokkaasti. Nelospätkällä taisin Akin kivikon lopussa käyttää jalat maassa, mutta siihen ei luultavasti sekuntia enempää aikaa mennyt.

Ensimmäinen kierros meni selkeästi vielä harjoittelukierroksena, kisavauhdilla tuli yllätyksiä, jotka sain korjattua seuraaville kierroksille. Kakkospätkän ketjunpudotuskohtakin meni hyvin, kun säädin etuvaihtajaa hieman ulospäin ja pyrin polkemaan ainakin muutaman polkaisun rynkytyskohdassa, jottei ketju pääsisi kokonaan tippumaan.

Kuva: Tomi Ojavuo

Kisapäivä oli aika rankka. Kisa kesti lähdöstä maaliin noin viisi tuntia. Koko rata oli yhteensä noin 40 kilometriä pitkä. Pyrin koko ajan juomaan hieman enemmän, kuin mitä janon tunne käski tekemään. Kisapäivänä meni iso Vichy-pullo, 2l juomareppu, pari Gainomaxia ja pari pientä pulloa urheilujuomaa. Krampit pysyivät loitolla ja reisissäkin rupesi kunnolla painamaan vasta viimeisellä siirtymällä takaisin Tiirismaalta. Rautareisi-Kari kärsi kisan loppupuolella hieman krampeista ja Villelläkin oli kuumuuden kanssa ongelmaa, ehkä jopa lievä auringonpistos, kun ambulanssitapauksen (huhun mukaan virolaisen kisaajan isä oli testannut poikansa pyörää ja kaatunut) takia alkukisassa tuli viive ja loppupää joutui odottelemaan hissiasemalla auringonpaahteessa Tiirismaan siirtymälle pääsyä.

Viime vuonna ajoin endurosarjan ensimmäistä kertaa. Silloin oli hauska pyrkiä nousujohteiseen kisaamiseen, eli että sijoitus olisi aina parempi kuin lähtönumero. Viimeistä, Tahkon kisaa lukuunottamatta se onnistuikin. Tänä vuonna olin ajatellut, että olisi kiva ajaa top 30 joukossa. Lähtönumeroni oli 54 ja sijoitus 46. Sijoitus on ihan ok, mutta harmittamaan jäi, että viime vuonna Messilän kisassa kärkeen oli vähemmän eroa, kuin tänä vuonna! Se oli kuitenki toinen hissienskakisani ja ajoin silloin aivan uudella eli tavallaan vieraalla pyörällä. Ja pikkukypärässä ilman suojia. Tuloksissa on myös hauska seurata tuttuja kuskeja, jotka ovat suunnilleen samantasoisia kuin itse. Tällä kertaa suurin osa heistä oli minua nopeampia.

Viime vuonna mentiin kovempaa? - Kuva: Kosti Koistinen

Yleisen sarjan voitti ehkä odotetusti Matti Lehikoinen, vaikka Calpiksen kisassa Aki Färm sekoittikin hieman pakkaa. Tulokset

Kuohujuomaa ja kunniaa

Oli tulos mitä tahansa, kisaa oli kuitenkin kiva ajaa. Meta tuntuu toimivan enskapyöränä periaatteessa hyvin. Jousitus ei syö tehoja liikaa kiihdytyksissä, eikä sillä ajaminen kivikkoihin tunnu mitenkään pelottavaltakaan. Keula on ehkä hieman heppoisen tuntuinen. Viime vuonna Ounasvaaran kisassa vaimennuspuoli kosahti ja keulan vääntymisenkin tuntee kovaa kivikoihin ajaessa.

Kisan saldona oli hieman vääntynyt eturatas ja haljennut bashring, keula laski vaimennuspuolelta öljyt pihalle ja taka-akseli löytyi toistuvasti ajaessa. Takavaihtajakin natisee, eikä vaihda kovinkaan täsmällisesti. Jarruissa on myös jotain hämminkiä, takajarru kun mielestäni painui, sopivasti Akin kivikossa, kerran pohjaan, mutta pumppauksen jälkeen toimi kyllä normaalisti. Pyörä on edelleen, neljä päivää kisan jälkeen nurkassa koskematta ja kuraisena, mutta jonkinlaista operaatioita sille olisi tarve suorittaa..

Enskahommat voiki nyt pariksi viikoksi unohtaa. Seuraavat kisat Jyväskylän Laajavuoressa 14.-15.6.

Video eiliseltä

Kerkesin tauolla töissä näpyttää puhelimella nopean videon eiliseltä. Näps.

Tres Duros -tiimipäivä Malminkartanossa

Tänään oli tarkoitus mennä porukalla sessioimaan Malminkartanonhuipulle, eli Jättärille. Paikkahan on Helsingin korkein kohta ja aktiivisen rakentajat ovat viritelleet sinne alamäkireittejä. Spessu olisi sopiva peli sinne ja sainkin eilen työkaverin kautta linkin kaverille, joka pystyi sorvaamaan sopivan spacerin Spessun linkuston väliin. Koko laakerisetti on myös tilauksessa, mutta se ei ole kerinnyt vielä saapumaan. Meidän oli tarkoitus nähdä Villen kanssa Malminkartanon Jättärillä kahdeltatoista. Hain kuitenkin tiimipaidat Hi5Bikesista ja kävin pajalla katselemassa spacerin sorvausta ja siinä samalla aika vierähti ja odotutin Villeä reilun tunnin verran.

Tiimi kasassa, ainakin melkein

No, oli kello mitä vain, pyörä kasaan ja tunkkaamaan. Tänään oli itselleni ensimmäinen kerta useampaan vuoteen Jättärillä. Kerran olen siellä jonkun polun ajanut alas jarrut pohjassa. Tänään sain ajamisesta vähän enemmän irti. Paikka oli kerrassaan positiivinen yllätys, vaikka muutaman videon sieltä olenkin nähnyt. Reittejä huipulta menee useampi ja korkeusero on käytetty tehokkaasti hyödyksi. Mutkia ja hyppyjä on koko ajan, joten tylsää ei ehdi tulemaan. Paitsi kun on laskun suorittanut ja pitää tunkata takaisin ylös. No, osaapa arvostaa alamäkeä ja onhan tuo tunkkaaminen ehdottomasti osa paikan glamouria!

Ajoimme pääasiassa yhtä ja samaa linjaa koko ajan. Hauska freeride-pätkä, jonka varrella on penkkamutkia, muutama mahdollinen wallride ja hyppyreitä. Yhdessä kohtaa on kolme erikokoista hyppyriä vierekkäin. Helppoja tasaisia lavoja, jotka eivät heitä yläviistoon ollenkaan, joten isoimmastakin uskalsin hypätä. Pätkän lopuksi on kaksi arviolta kuuden metrin gäpillä olevaa hyppyä, ne jäivät toistaiseksi ajamatta. Kokeilin ajaa yhtä toistakin linjaa, mutten siitä yhdellä laskulla paljoa saanut irti ja siinäkin hypyt jäivät ajamatta.

Hauska paikka, pitää ehdottomasti mennä uudestaan.

Matin ajokoulu

EBA ry järjesti keväällä endurokuskeille suunnatun maastopyöräilyn tekniikkakurssin. Suosion takia kurssia tuli lopulta useampi kappale pitkin kevättä, joten toivottavasti iso osa halukkaista pääsi mukaan. Vetäjänä toimii Matti Lehikoinen.

Olimme Villen kanssa kurssilla sunnuntaina Messilässä. Suhtautuminen oli lähtökohtaisesti kahtiajakoinen. Toisaalta oletin, ettei uutta tietoa aivan hirveästi tulisi, koska kirjoja on luettu ja videoita katsottu. Toisaalta kilpavarustelun kannalta kurssia ei voinut jättää käymättäkään, jos kaikki kilpakumppanitkin sen kävisivät.

Iloiset kurssilaiset

Ajoin aamulla Villen luokse Tuusulaan, josta Suunnannäyttäjä otti kohteekseen Messilän. Olimme perillä vähän ennen yhtätoista. Endurojumalat olivat taas suosiollisia, sillä aurinko paistoi ja mittari oli jo aamupäivällä kahdenkymmenen paremmalla puolella. Parkkipaikalle tuli vielä juhannukavereita, joten puolet kahdeksan kurssilaisen porukasta olikin ennestään tuttuja.

Ajoimme aluksi pari lämmittelylaskua, joiden aikana Matti tsekkasi porukan lähtötason. Ensimmäinen varsinainen oppitunti oli tasaisella maalla. Maassa oli kaareva ura, jonka kautta oli tarkoitus kantata pyörä. Opettaja pölläytti malliksi hiekkaa mutkasta muutaman kerran ja vakuutteli, että kaikki sen oppisivat. Näinhän siinä suurin piirtein kävikin, vaikka epäuskoisia aluksi olimmekin. Seuraavaksi samaa yritettiin rinteen mutkissa ja jokainen sai omaan ajoonsa kommentteja. Jännä homma, vaikka porukassa oli kovin eritasoisia ajajia, niin periaatteessa samat neuvot pätivät kaikille. Katse, rentous, jarrujen käyttö ja kaarteeseen nojaaminen. Itselleni suurin oivallus oli ensin ottaa hieman vauhtia pois ja ajaa rauhassa mutkaan paino molemmilla jaloilla pyörää kantaten. Aiemmin olin opetellut pitämään painoa ulkojalalla ja pyrkinyt kanttaamaan enemmän pelkkää pyörää saadakseni reunanappulat puremaan kunnolla maahan. Ainakin penkkamutkiin tuntui tulevan aika paljon lisää vakautta ja rauhallisuutta. Ja parempi fiilis!

Lounastauon jälkeen Matti tsekkasi jokaisen pyörästä mm. jarrukahvojen asentoa ja iskareiden säätöjä. Meidän porukalla ei järisyttäviä ongelmia ollut. Välillä iskarit ovat kuulemma niin huonoissa asetuksissa, että ajaminen vaikeutuu huomattavasti ja joku suoritus saattaa jäädä jopa kokonaan tekemättä. Säädön jälkeen iltapäivän ajot sujuvat paremmin.

Säätötuokio

Kun pyörät olivat säädöissään, lähdimme ihmettelemään muutamaa kohtaa tulevan viikonlopun kisapätkiltä. Samat kaarreajon säännöt sielläkin pätivät, linjavalintoja piti toki enemmän pähkäillä epätasaisemman maaston takia. Mielenkiintoista nähdä, miten mutkat ajetaan ns. oikein ja miten niistä pääsee vauhdilla jatkamaan matkaa. Rauhallinen lähestyminen, linjavalinta ja katseohjaus. Vielä kun sen kaiken osaisi itsekin siirtää käytäntöön, ilman että joku neuvoisi erikseen jokaisen kiven ja juuren paikkaa huomioimaan… Mielenkiintoisen tästä teki erityisesti se, että kun enskapätkiä treenaavat kuskit ajoivat kohdasta ohi, miltei kaikki ajoivat ne juuri niin töhksähtävästi ja väärin, kuin miten Matti neuvoi olemaan tekemättä!

Itselläni tyhjeni yhdellä laskulla etukumi ja kun jäin sitä korjailemaan, muu porukka kävi katsomassa keskustelua herättäneen (Enduristin blogi) Akin kivikon. Kuulemma kulunut viime vuoden kisasta, eikä sitä kurssilaisista Villen lisäksi tainut kuin yksi uskaltaa ajaa. No, itse yritin etsiä reikää renkaasta ja kun en sitä löytänyt, pumppasin vain lisää ilmaa takaisin. Siellähän ne pysyivät. Ilmeisesti pääsi rengas burppaamaan jossain kohtaa ja litkut olivat kuivuneet, ettei rengas jaksanut tiivistyä vannetta vasten uudestaan.

Laskimme vielä Matin kanssa jo aiemmin ajettuja mutkia muutamaan kertaan uudestaan ja lopuksi kävimmen pienen palaute- ja kehistyskeskustelun kurssista. Kaikki olivat sitä mieltä, että henkistä pääomaa kurssilta sai aika paljon, jota itse voi vielä jatkossa siirtää käytäntöön enemmän. Omasta puolestani voin sanota, että todella hyödyllinen kurssi. En tiedä, vaikuttaako se heti esim. endurokisojen aikoihin tai sijoituksiin, mutta juurikin mutka-ajoon koen saavani aika paljon lisää pontta. Huonoin asia päivässä olivat rinteen sääsket, joiden syömät sääret ovat ruvilla nyt kolme päivää kurssin jälkeen.

Ajoimme päivän päätteeksi Villen kanssa vielä muutaman pätkän ja parkkipaikalle rulletessamme huomasin takakiekossa pienen yllätyksen. Pinna poikki. No, kävin heti maanantaina pyöräkaupan kautta ja ostin muutaman varapinnan vastaavan varalle.

Nips naps.

Ville otti vähän videoa päivän aikana. Tässä sitä.

Boing boing

Kävin tänään päivällä Hi5bikesistä hakemassa jarrupaloja ja satulan. Jarrupalat ovat dh-tyyppiset, eli tehokkaat, mutta nopeasti kuluvat. Katsotaan, mitä kestävät. Pyrkimyshän on joka tapauksessa ajaa mahdollisimman vähän jarruttaen. Satula on sama SDG:n Duster, kuin edellinenkin. Vanha oli tosiaan loppuunajettu, runkokin oli poikki.

Loppuunajettu satula

Iltapäivällä kävimme Markin kanssa Hallainvuoressa ja Herttoniemessä ajelemassa. Tarkoitus oli harjoitella hieman hyppimistä. Itse en viitsinyt hirveästi riehaantua, kun Meta ei kuitenkaan mikään varsinainen freeride-pyörä ole. Herttoniemen hyppylinjalla oli kuitenkin ihan kivaa ja Mark pääsi vähän kokeilemaan hyppäämistä. Tupliin asti ei tänään vielä päästy.

Hölmöt ilmeet piiloon...

Kävimme myös työmatkani varrelle rakentamillani hyppyreillä. Eilen ajoin niiden ohi vain kerran ja kiireessä, mutta olin huomaavinani, etteivät hyppyrien nokat olleet aivan kunnossa. Eipä tosiaan! Sekä ylätöytäreen, että molempien hyppyreiden ylimmät puupalikat oli heitetty sivuun. Äkkiä ne oli korjattu, mutta onpa ihmeellistä, että joku senkin vaivan on nähnyt.

Surman suuhun...

Tässä vielä lyhyt video päivän ajoista. Terveisiä Amuriin! (Youtube ei suostu prosessoimaan videota loppuun, sen saa silti näkymään painamalla Watch on Youtube)

Työmatkaenduroa osa 2

Yli viikon tauon jälkeen oli mukava päästä taas pyörän selkään. Ajoin työmatkalla mennessä ja tulessa Hallainvuoressa ja Länsi-Herttoniemessä polkuja. Menomatkalla kävin myös vähän hassuttelemassa Suvilahden skeittiparkissa, vaikkei 29 ehkä oikea vekotin sinne olekaan. Tänään oli sateista ja metsä oli kostea ja liukas. Jostain syystä olen aina tykännyt ajaa märällä säällä, vaikka inhoankin pyörän ja vaatteiden pesua, eikä ajamisestakaan tunnu liukkaalla mitään tulevan.

Kun kirjoitin ensimmäisen osan työmatkaendurosta, tarkoitukseni oli julkaista työmatkan varrelta muutama säännöllisesti ajamani pätkä, joita silloin tällöin voisi kellottaa. Tälle pätkälle osuu kaksi pientä hyppyriä (videolla kohdassa 2:05), joista olen blogissa kirjoittanut aiemmin. Reitti ei ole kovinkaan vauhdikas, vaikka aloituspaikka onkin aika paljon korkeammalla kuin loppu. Muutama lyhyt ylämäki sattuu matkalle ja jonkin verran tasaista. Pätkä kuitenkin lähtee melkein heti Hallainvuoresta Herttoniemen puolelle tultaessa ja sen jälkeen voi rullailla "siirtymän" Hyppytornin trailille. Kostean sään ja kovan yrittämisen takia matkalle sattui muutama lipsahdus, mutta pohja-aika on nyt 3:20.

Tässä vielä Cyclemeterin käppyrät ja kartta reitille.

Sunnuntaina olisi Matti Lehikoisen vetämä endurokuskeille tarkoitettu ajokurssi. Spessu on nyt hetkellisesti telakalla, joten sinne on varmaankin lähdettävä Metalla. Kurssi on Messilässä tai Calpiksessa. Saapa sen jälkeen nähdä, mikä on fiilis pyörien suhteen. Tällä hetkellä tuntuu, että Metalla voisi ajaa ainakin Messilän kisan.

Huomenna pitää käydä pyöräkaupoilla, jos Metasta kisapeliä aikoo. Jarrupalojen kanssa on häikkää, etujarru toimii kunnolla vain märkänä ja takanakin on väärät, eli toimivat, mutta liian kapeat palat. Joku päivä silmäni osuivat Metan satulan kiskoihin ja ne olivat surullisen näköisesti vääntyneet. Huomasin sen tänään ajossakin, satulan peräpää valuttaa alas. Joskus viime vuonna laskeuduin hypyn satulan päälle, jonka jälkeen jouduin jo kerran vääntämään satulan takaisin suoraksi. Uudestaan en kiskoja viitsisi suoristella, tuskin kestäisivät ehjinä kauaa.

Enskavekotin ja surullinen satula

Hätähuuto!

Ennen Calpiksen kisaa kävin Spessun linkuston ruuvit läpi. Yksi oli vähän löysällä ja kiertyi yllättävän syvälle. Paremman tarkastuksen jälkeen huomasin, että sieltä puuttuu yksi spacer välistä kokonaan. Liekö jäänyt Sierra Nevadan rinteille..?

Jos joltain blogin lukijalta (tai lukijan kaverilta!) on jäänyt Specialized-täysjoustopyörän linkustoa huoltaessa tuollainen 3 mm paksu, 21,6 mm/15,1 mm halkaisijalla oleva rinkula ylimääräiseksi, lunastan moisen mielelläni itselleni. Ainakin Demossa ja Endurossa on noita. Koko laakerisetti olisi liioittelua nyt, se maksaa satasen, eikä sitä lähikaupan hyllystä tilaamatta löydykään. 

Calpis Warm Up

Sunnuntaina ajettiin hissiendurokauden avauskisa Kalpalinnassa. Ennen varsinaista Trek Enduro Series -cuppia ajettu kisa on nimetty warm up -kisaksi. Erikoiskokeet olivat melko lyhyempiä, reilun minuutin mittaisia, ja kisan kokonaisaika jäi noin puoleen siitä, mitä cupin kisojen kokonaisajat ovat. Cupin kisoita poiketen Calpiksen kisassa ei ollut erillistä harjoituspäivää, vaan hissit aukesivat kisapäivänä 9.30 ja harjoitusaikaa oli ajajakokoukseen asti, jonka jälkeen kärki starttasi reitille 14.00.

EK1:n startti

Viimevuotisen kisan kolmea pätkää oli kaikkia linjattu uusiksi ja yksi pätkä oli kokonaan uusi. Muutoksilla pätkille oli saatu hieman lisää pituutta ja poljettavaa, sekä toki myös vaihtelua. Pätkät olivat maastopyöräilyä harrastavalle helposti ajettavissa. Tiukat mutkat, offcamber-osuudet ja löysä maapohja tekivät pätkistä kuitenkin kisa-ajoon haastavia.

Yleinen sarja ajoi yhteensä 10 erikoiskoetta. Ensimmäiselle EK:lle noustiin Superin hissillä. Toinen EK lähti saman mäen päältä, mutta siirtymä suoritettiin lihasvoimin. Kolmannelle, kokonaan uudelle pätkälle köröteltiin Hugon hissillä ja samalle mäelle pyörä tunkattiin metsän läpi jyrkkää rinnettä ylös neljännelle EK:lle. Pohjehappo taattu. Kierros ajettiin kaksi ja puoli kertaa.

Väkeä oli saapunut paikalle lähes 150 kuskin verran, joista yleisen sarjan kovinta vauhtia piti dh:n puolelta tuttu Aki Färm. Viime vuoden cupin voittanut Matti Lehikoinen ajoi parilla sekunnin kymmenyksellä hitaammin kakkoseksi ja kolmanneksi ajoiJuuso Pihlaja. Täydelliset tulokset löytyvät MTB Enduron sivuilta, click!

Tiimin kisakoneet

Tres Duros lähti Calpiksen kisaan kahden kuskin voimin. Kaappasin Villen kyytiin Tuusulasta ja ajoimme Turenkiin uhkuen enduron henkeä ja näyttämisen halua. Ensimmäiset luulot rapisivat, kun kilpailunumeroita jonottaessa tuli kylmä. Parkkipaikalle paistoi aurinko, joten ajokamppeita vaihtaessa olo oli hieman kesäisempi. Ajoimme Hugon puolen pätkät ensin.

Kolmos-EK alkoi parilla tasaisella mutkalla, joiden jälkeen tuli useampi mutka jyrkähkössä rinteessä. Alkupäivästä rinteessä ei ollut ollenkaan uria, joita sinne kuitenkin kisaan mennessä oli jo muotoutunut. Rinnekurvittelu oli hauskaa, joskin hidasta ja epävarmaa. Itselleni suurinta ongelmaa tuotti jalkojen pitäminen polkimilla. Tunnen, että pystyn ajamaan mutkat nopeammin kun haen tukea ja tasapainoa jalka irti polkimelta. Usein en kuitenkaan saa laitettua kenkää takaisin kiinni polkimeen ajoissa, joten tässäkin rinnepujottelussa ajoin monta mutkaa jalat irti polkimista, enkä pystynyt kunnolla polkemaan lisää vauhtia mutkien välissä. 

Kisalasku EK3:lla. Oikea klossi irti polkimesta. Kuva: Kosti Koistinen

Nelospätkän alku oli yhdistetty bikeparkin reiteistä. Alkulaskun jälkeen reitti sukelsi metsään, missä oli muutama hyvin kaarrettu mutka, joiden jälkeen oli vähän tasaisempi ja röykkyisempi kohta. En saanut juurakoihin tarpeeksi vauhtia, joten pyörä tuntui pysähtyvän hitaassa röykytyksessä melkein kokonaan. Yritin avata sisäänvaimennuksia hiukan ja ajoimme pätkän heti uudestaan, mutta eipä röykyt mihinkään kadonneet. Jumpata piti edelleen.

Tässä vaiheessa alkoi jo tulla mieleen, olisiko Meta 29 ollut parempi menopeli kisareiteille. Tuskinpa se tuloksia olisi juurikaan muuttanut, mutta reitit olivat yllättävät hitaita ja teknisiä ja poljettavaakin oli paljon enemmän, kuin mitä olin odottanut. Mielikuvani ennen kisaa oli se, että startista pääsisi muutamalla polkaisulla täyteen vauhtiin ja radat ajaisi hyvällä flow'lla läpi hirmuista vauhtia. Ei. Piti polkea, jumpata ja pujotella. Tätä se enduro sitten on.

Superin puolella, EK1:n ensimmäisellä treenilaskulla vetäsin jyrkässä mutkassa nenälleni. Sen jälkeen ajoin löysää maata sisältäneen mutkat ehkä hieman liiankin varovaisesti. Toisaalta enpä kaatuillut sen enempää. Enduron henki (Spirit of Enduro) ja menestystoiveet alkoivat olla haihtuneet.

EK2:n tutustumisella meinasin kisareitin sijaan lähteä ajamaan vesiuraa pitkin. Pätkä mutkitteli Superin hissin vierestä irtosoraiseen mäkeen. Soramäki laski huoltotien kautta metsään, missä sai polkea tasaisemmalla osuudella loiviin mutkiin melkeinpä niin paljon, kuin jaloista lähti. Ennen hiekkatiellä olevaa loppusprittiniä oli muutama vauhdin tiputtava tiukempi mutka. Hauska pätkä, niin kuin kaikki muutkin.

Ville EK1:n startilla

Ajoimme kisareitin uudestaan läpi ennen kisaa. Törmäsimme Akiin ja meille kaikille kolmelle sattui lähtönumerot melko lähelle toisiamme, joten kisan siirtymät ajelimme yhtä matkaa. Kisaan lähtiessä oli mieli aika nöyränä. Syksyn Calpis-reissujen, Teneriffan ja Malagan matkojen sekä muutenkin talven maastoajojen jälkeen olo oli ollut sellainen, että oma ajo olisi kehittynyt viime vuodesta aika reilusti. Kisapätkiä treenatessa olo oli kuitenkin epävarma ja terävyys puuttui kokonaan. Ajaminen oli kivaa, mutta varsinainen kisafiilis puuttui. Kisalaskut menivät ihan ok, mitä nyt polkimien kanssa rävelsin vähän liiankin kanssa. Sijoitus oli yleisessä sarjassa 41. ajalla 13:20.87. Kärki ajoi hieman päälle 11 minuuttia.

EK4/8. Kuva: Antti Kuitto

Omasta ajosta jäi mieleen aika monta parannettavaa asiaa. Suurimpana ikuinen kaarreajo, varsinkin tiukoissa mutkissa ja toisena polkemistehokkuus, räjähtävyyttä ja kuntoa kun ei tunnu olevan. Moneen helppoon, mutta vähä pusikoiden piilossa olevaan mutkaan olisin myös voinut uskaltaa ajaa paljon kovempaa, jolloin uudestaan vauhtiin pääseminen ei vaatisi niin paljoa voimaa.

Kisat laittoivat myös miettimään oman harrastukseni suuntaa. Ajatuksellisesti iso osa pyöräilyharrastuksestani pyörii endurokisojen ympärillä, mutta toisaalta kisat ovat aika pieni osa kokonaisuutta. Endurokisojen kautta olen tutustunut hissiavusteiseen pyöräilyyn ja bikeparkeissa ajaminen on todella hauskaa ihan ilman endurokisoihin tähtävää harjoitteluakin. Samaten maastopyörällä rällääminen lähimetsissä on hauskaa, eikä siinä tarvi treenaamista ajatella ollenkaan. Kisoissa olisi kuitenkin kiva ajaa ns. kuumassa ryhmässä eli 30 parhaan joukossa. Tällä vauhdilla se ei ainakaan alkukaudesta onnistu. Ehkä cup-pisteet loppukaudesta kuitenkin kerääntyvät, kunhan jaksaa sinnikkäästi kisoissa käydä.

Pikkukosken kisojen jälkeen en varmaan blogissa maininnutkaan, mutta silloin alaselkä meni aika hyvin jumiin kisan jälkeen. Liekö ryskytys, viileä ilma, vai molempien yhdistelmä, mutta Calpiksen kisassa alaselkä alkoi myös ilmoitella itsestään treenien loppupuolella. Jumissa se on taas nämä pari päivää nyt ollutkin, tosin nyt alkaa olemaan jo hieman parempaan suuntaan. Epäergoniminen istumatyö ei tietenkään hyvää tee, muttei yrittäjällä ole varaa olla poiskaan. Muutenkin loppuviikon työmatkan takia tulee viikon tauko pyöräilyyn, mutta ensi viikolle olisi kaavailtu pientä hyppytreeniä. Stay tuned.