EBA ry järjesti keväällä endurokuskeille suunnatun maastopyöräilyn tekniikkakurssin. Suosion takia kurssia tuli lopulta useampi kappale pitkin kevättä, joten toivottavasti iso osa halukkaista pääsi mukaan. Vetäjänä toimii Matti Lehikoinen.
Olimme Villen kanssa kurssilla sunnuntaina Messilässä. Suhtautuminen oli lähtökohtaisesti kahtiajakoinen. Toisaalta oletin, ettei uutta tietoa aivan hirveästi tulisi, koska kirjoja on luettu ja videoita katsottu. Toisaalta kilpavarustelun kannalta kurssia ei voinut jättää käymättäkään, jos kaikki kilpakumppanitkin sen kävisivät.
Iloiset kurssilaiset
Ajoin aamulla Villen luokse Tuusulaan, josta Suunnannäyttäjä otti kohteekseen Messilän. Olimme perillä vähän ennen yhtätoista. Endurojumalat olivat taas suosiollisia, sillä aurinko paistoi ja mittari oli jo aamupäivällä kahdenkymmenen paremmalla puolella. Parkkipaikalle tuli vielä juhannukavereita, joten puolet kahdeksan kurssilaisen porukasta olikin ennestään tuttuja.
Ajoimme aluksi pari lämmittelylaskua, joiden aikana Matti tsekkasi porukan lähtötason. Ensimmäinen varsinainen oppitunti oli tasaisella maalla. Maassa oli kaareva ura, jonka kautta oli tarkoitus kantata pyörä. Opettaja pölläytti malliksi hiekkaa mutkasta muutaman kerran ja vakuutteli, että kaikki sen oppisivat. Näinhän siinä suurin piirtein kävikin, vaikka epäuskoisia aluksi olimmekin. Seuraavaksi samaa yritettiin rinteen mutkissa ja jokainen sai omaan ajoonsa kommentteja. Jännä homma, vaikka porukassa oli kovin eritasoisia ajajia, niin periaatteessa samat neuvot pätivät kaikille. Katse, rentous, jarrujen käyttö ja kaarteeseen nojaaminen. Itselleni suurin oivallus oli ensin ottaa hieman vauhtia pois ja ajaa rauhassa mutkaan paino molemmilla jaloilla pyörää kantaten. Aiemmin olin opetellut pitämään painoa ulkojalalla ja pyrkinyt kanttaamaan enemmän pelkkää pyörää saadakseni reunanappulat puremaan kunnolla maahan. Ainakin penkkamutkiin tuntui tulevan aika paljon lisää vakautta ja rauhallisuutta. Ja parempi fiilis!
Lounastauon jälkeen Matti tsekkasi jokaisen pyörästä mm. jarrukahvojen asentoa ja iskareiden säätöjä. Meidän porukalla ei järisyttäviä ongelmia ollut. Välillä iskarit ovat kuulemma niin huonoissa asetuksissa, että ajaminen vaikeutuu huomattavasti ja joku suoritus saattaa jäädä jopa kokonaan tekemättä. Säädön jälkeen iltapäivän ajot sujuvat paremmin.
Säätötuokio
Kun pyörät olivat säädöissään, lähdimme ihmettelemään muutamaa kohtaa tulevan viikonlopun kisapätkiltä. Samat kaarreajon säännöt sielläkin pätivät, linjavalintoja piti toki enemmän pähkäillä epätasaisemman maaston takia. Mielenkiintoista nähdä, miten mutkat ajetaan ns. oikein ja miten niistä pääsee vauhdilla jatkamaan matkaa. Rauhallinen lähestyminen, linjavalinta ja katseohjaus. Vielä kun sen kaiken osaisi itsekin siirtää käytäntöön, ilman että joku neuvoisi erikseen jokaisen kiven ja juuren paikkaa huomioimaan… Mielenkiintoisen tästä teki erityisesti se, että kun enskapätkiä treenaavat kuskit ajoivat kohdasta ohi, miltei kaikki ajoivat ne juuri niin töhksähtävästi ja väärin, kuin miten Matti neuvoi olemaan tekemättä!
Itselläni tyhjeni yhdellä laskulla etukumi ja kun jäin sitä korjailemaan, muu porukka kävi katsomassa keskustelua herättäneen (Enduristin blogi) Akin kivikon. Kuulemma kulunut viime vuoden kisasta, eikä sitä kurssilaisista Villen lisäksi tainut kuin yksi uskaltaa ajaa. No, itse yritin etsiä reikää renkaasta ja kun en sitä löytänyt, pumppasin vain lisää ilmaa takaisin. Siellähän ne pysyivät. Ilmeisesti pääsi rengas burppaamaan jossain kohtaa ja litkut olivat kuivuneet, ettei rengas jaksanut tiivistyä vannetta vasten uudestaan.
Laskimme vielä Matin kanssa jo aiemmin ajettuja mutkia muutamaan kertaan uudestaan ja lopuksi kävimmen pienen palaute- ja kehistyskeskustelun kurssista. Kaikki olivat sitä mieltä, että henkistä pääomaa kurssilta sai aika paljon, jota itse voi vielä jatkossa siirtää käytäntöön enemmän. Omasta puolestani voin sanota, että todella hyödyllinen kurssi. En tiedä, vaikuttaako se heti esim. endurokisojen aikoihin tai sijoituksiin, mutta juurikin mutka-ajoon koen saavani aika paljon lisää pontta. Huonoin asia päivässä olivat rinteen sääsket, joiden syömät sääret ovat ruvilla nyt kolme päivää kurssin jälkeen.
Ajoimme päivän päätteeksi Villen kanssa vielä muutaman pätkän ja parkkipaikalle rulletessamme huomasin takakiekossa pienen yllätyksen. Pinna poikki. No, kävin heti maanantaina pyöräkaupan kautta ja ostin muutaman varapinnan vastaavan varalle.
Nips naps.
Ville otti vähän videoa päivän aikana. Tässä sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti