Toinen ajopäivä

Tänään lähdettiin taas liikenteeseen yhdeksän aikaan. Otettiin puolalaiset kyytiin ja ajettiin Los Cristianosiin, mistä poimittiin apukuski ja ajettiin parin tuhannen metrin korkeuteen jonkinlaiselle leirintä- ja grillausalueelle. Harmi, etten nimeä ottanut muistiin, eikä Googlen karttakaan sille paikalle mitään näytä.

Lähtöpaikka

Päivän kalusto. Mukana muutama eri versio Spessun Endurosta vuosien varrelta

Leirintäalueelta lasketeltiin tuttuun tapaan leveää hiekkatietä, mikä jossain vaiheessa jyrkkeni ja kapeni ja vesivaurioit olivat isompia. Vauhtia tuli yllättävän helposti ja kanttaamisharjoittelu mutkissa piti pitää järjen rajoissa. Reilun viiden kilometrin jälkeen päästiin poluille. Reitti oli osittain hiekkapohjaista polkua nyrkin ja pään kokoisilla irtokivillä, osittain terävää ja röpelöistä kalliopohjaa. Erittäin viihdyttävää. Ensimmäiset pätkät menivät hissukseen Darranin perässä, kunnes lähdin taas edelle hänen jäädessä odottelemaan puolalaisia. 

Hiekkatieosuutta pilvien yläpuolella

Välillä piti totuttuun tyyliin odotella pidempäänkin. Milloin Isän eturattaasta vääntyi hampaat, ettei ketju mahtunut pyörimään keskimmäisellä rattaalla ja milloin hän taas ajoi letkan viimeisenä harhaan ja löytyi vasta pienen etsimisoperaation jälkeen. Porukka saatiin kuitenkin kasaan ja pienen ihmettelyn jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Pysähdykset oli sinänsä aivan mukavia, kerkesipä jäädä ihmettelemään maisemia. Alueen kaikki paksut männyt oli rungostaan hiiltyneitä ja välillä alue näytti sumun ja harmaan maan keskellä aivan kuin oltaisiin jollain toisella planeetalla.

Polkuosuus oli progressiivisen haastava, mukaan mahtui muutama veden kuluttama jyrkkä kalliokohta, joissa piti varoa, ettei rengas tipu puolen metrin railoon keskellä polkua. Paikoin oli muutama lyhyt nousu ja viettävää poljettavaa nopeaa ja sileämpää polkua. Polku loppui muutamaan pieneen droppiin aidatulla pihalla räksyttävien koirien viereen.

Muutaman kerran polku oli irtokivien seassa niin epäselvä, että piti pysähtyä miettimään, minne jatkaisi. Muutenkin porukka kasattiin kokoon aina vähän väliä ja ajo oli aika katkonaista. Olisi kiva kokeilla ajaa koko polkuosuus yhtä kyytiä, aika raskas se varmasti olisi (Cyclemeterin kartasta arvioituna n. 7 km), mutta vauhti varmasti pysyisi mukavana koko matkan.

Palanut puunrunko. Polku menee ehkä kuvassa oikealla

Pappa tuhosi rattaansa… odottelua..

Pilvien yläpuolella paistaa aurinko

Koirille lässyttämisen jälkeen jatkettiin noin viiden kilometrin tiesiirtymä kahvilaan. Kahvissa oli crema päällä, mutta maku oli lähinnä pikakahvia. Darran hehkutti paikan omenatorttua, mutta suolaisen ystävänä tyydyin mozzarellakinkkuleipään. Taukoa pidettiin auringonpaisteessa reilu tovi, jonka jälkeen  lähdettiin sen kummempia lämmittelemättä erittäin kivikkoista ja veden kuluttamaa reittiä kaktusten läpi vanhoille viinitarhoille.

Reitin hauskimpia pätkiä. Vasemmalta harjun päältä laskee kivikkoinen "polku", joka kuvan keskeltä laskee veden kuluttamaa uraa eturinteeseen. Jos oikein zoomaa, kuvan keskellä harjun päällä näkyy pyöriä taluttava seurue

Reissun sadas tekninen

Sumu hiipii vuorilta

Viinitarhalle päästyään Poika oli katkaissut vaihtajanvaijerin, jota jäätiin korjailemaan. Aurinko alkoi jäämään sumun piiloon, mutta automatkaa lukuunottamatta sadetta ei kuitenkaan tullut. Mielenkiintoisin osuus olikin sitten ajettu. Korjaustauolta ajettiin vielä lyhyt pätkä veden runtelemaa hiekkatietä, jarruja poltteleva asfalttisiirtymä ja jälleen muutama pätkä veden railottamaan huonokuntoista tietä joutomaan läpi takaisin Los Cristianosiin, missä auto odotti apukuskin noutopaikassa.

Itsestä tuntui, että ainakin osan lopun asfalttisiirtymistä olisi voinut korvata joutomaan läpi kurvailemalla, tosin en tiedä, miten helposti sinne muodostuisi ajettavia polkuja ja onko siellä jotain yksityisiä alueita, missä ei saisi ajaa. Päivä oli kuitenkin tarpeeksi hauska, ettei eiliseltä edelleen märkiä kenkiä ja suojia tullut juurikaan murehdittua. Matkaa kertyi vajaa 30 km ja omaan makuun polkuosuuksia olisi voinut olla vähän enemmänkin. Hauskaa oli ajella, mutta jos ajattelee tätä reissua ajoteknisenä treeninä, niin aika katkonaista on ajaminen ja vähäisiä osuudet tuon 30 km:n matkalla, missä ajotekniikkaa pääsee harjoittamaan. Mutta jaksaapa taas ajaa seuraavanakin päivänä. Eiliseltä on ihmeellisesti ainakin ojentajat ja jotkut lavan lihakset kipeinä.

Loppumatkasta tuntui, että takajarrun kahva alkaa painua aika pitkälle pohjaan ja äkkivilkaisulla näytti, että jarrupalat alkavat olla lopussa. Kämpillä tarkistin, että on niissä vielä aika reilusti jäljellä, eikä El Médanon pyöräkaupasta sopivia paloja olisi löytynytkään. Noin viiden kilometrin päässä San Isidrossa olisi kai parempi pyöräkauppa, mutta en nyt sinne asti jaksanut lähteä, kun kahvaa säätämällä jarru tuntui taas ihan asialliselta.

Iltapäivän paistoi aurinko ja levittelin sekä eiliset että tämän päiväiset vaatteet parvekkeelle kuivumaan. Ruokaa lähdin hakemaan eilisestä italialaisesta paikasta. Yritin tilata pitsaa, mutta sitä ei kuulemma saa ennen seitsemää. Asia selvisi sormia heiluttelemalla ja haparoivasti englantia puhuvan asiakkaan avustuksella. Otin spaghetti a la carbonaran. Oli ihan hyvää. Oluen ja kahvin kanssa ruoka maksoi 9 €. Sen verran, että euron jättäminen tipiksi ei tuntunut kovin pahalta.