Ja käteen jäi..

Nyt on palattu pakkaseen. Kirjoittelin eilen kentällä ja koneessa, mutta tämä Blogger ei oikein toiminut Norwegianin wi-fi:ssä, joten julkaisen tämän nyt. Teksti on aika pitkä ja käy osittain läpi samoja asioita kuin aiempinakin päivinä, enkä jaksanut sitä ehkä ihan kunnolla jäsennellä ja oikolukeakaan. Sitäkin mietin, että pitäisikö kirjoittaa omana pidempänä juttunaan tuo pyöräkatsaus, mutta nyt se on tässä mukana.

---

Pico del Teide, viimeistä kertaa

>
Odottavan aika on pitkä. Saavuin kentälle kolme tuntia ennen lentoa, joten nyt kerkeää summaamaan reissun tähänastisia saavutuksia. Matkahan ei vielä ole ohi, kotona ollaan aamukolmen jälkeen ja sitä ennen pitää saada pyörä ehjänä Suomeen ja päästä sekä sisään että saada pakkasessa seissyt auto käyntiin! Golffilla on nimittäin ollut hieman tapana sulkeutua kylmillä ilmoilla.

Istuskelin aamupäivällä rantakahvilassa parin kahvin ja pikkusikarin verran ja huoneen luovutuksen jälkeen kävin kävelemässä lenkin El Médanon läheisyydessä. El Médanosta länteen on pitkä hiekkaranta, jolla harrastetaan ja vuokrataan välineitä erilaisiin lautailuaktiviteetteihin. Kävelin Montaña Rojan ohi Playa de la Tejitalle, missä olisin käynyt uimassa, ellei rantaviiva pitkin olisi lähestynyt ohikulkijoita. Tirkistelijät. Uikkareita ei tietenkään ollut mukana.

Playa de la Tejita ja Montaña Roja

El Médano lännestä katsottuna

Montaña Rojalla olisi ollut kiva käydä, mutta kello alkoi olla jo sen verran, että päätin lähteä lounaalle ja siitä lentokentälle. Söin rauhassa ja kirjoitin kortit rantakahvilassa ja silti olin kolme tuntia ennen lentoa kentällä, joten ehkä siellä mäellä olisi silti kerinnyt käydä. Postimerkkejä en löytänyt mistään, joten kortit täytynee jakaa Suomessa sitten henkilökohtaisesti.


Eli mitä reissulta jäi käteen (sormissa olevien ärtyneiden kaktuksen pistojen lisäksi)

Teneriffa

Turismia ei tullut juurikaan harrastettua. Saaren eteläosa hahmottui karkeasti. Suurimmassa osaa paikkoja kahvi oli laimeaa ja vielä suurempi ihmetys oli se, etten koko saarella törmännyt kuin yhteen humidoriin ja sekin oli lentokentän tax freessa ja täynnä mini- ja club-kokoisia sikareita. Barcelonassa jokaisessa tupakkakaupassa, joita on paljon, on melko hyvin varusteltu humidori ja oletin tämän olevan yleinen espanjalainen tapa. Ainakin eteläpuolella Teneriffaa luonto on aika kuivaa ja karua. Vuoren keskivaiheilla mäntymetsää, ylempänä lähinnä pelkkää kiveä. Samoja polkuja, joita nyt ajettiin pyörillä, olisi ihan kiva kävelläkin.

Los Cristianosissa oli hieman enemmän hulinaa kuin El Médanossa, joka oli ainakin tähän vuodenaikaan melko hiljainen paikka. Siinä missä El Medánossa kuuli ihmisten puhuvan lähinnä espanjaa, Los Cristianosissa ihmiset puhuivat pääasiassa suomea, englantia ja saksaa.

Lavatrax

Darran on pyörittänyt Teneriffan eteläosiin keskittynyttä maastopyörätoimintaa seitsemän vuotta. Retket oli helppo sopia etukäteen sähköpostitse. Ajopäivänä pakettiauto hakee hotellilta yhdeksän aikaan aamulla, jonka jälkeen ajetaan yleensä noin tunnin verran lähtöpaikalle. Päivästä riippuen hotellilla ollaan takaisin 13-16 välillä. Lavatraxin enduro-reitit koostuvat pääasiassa alamäkeen ajettavista asfalttisiirtymistä, hyvä- ja huonokuntoisista leveistä hiekkateistä, varsinaisista teknisistä polkupätkistä ja kahvitauosta(!). Asfalttisiirtymillä saa paikoin varoa, ettei ylikuumenna jarrujaan, se on nimittäin jännittävä tunne. Osa huonompikuntoisista hiekkatieosuuksista on ihan hauskoja ajaa ja välillä ei voi vetää selkeää rajaa, tuntuuko tie vain turhalta siirtymältä vai oikeasti hauskalta ajo-osuudelta. Tietysti näilläkin teillä pystyy totutella kovaan vauhtiin ja harjoitella irtonaisella pohjalla kanttaamista, mutta suurinpana osaa päivistä, kun on ajoryhmä koossa, ajo on aika katkonaista kun hitaampia odotellaan jatkuvasti. Varsinaisia polkuosuuksia, joita voisi enduro-pätkiksi kutsua, mahtuu ajopäiville aika vähän ja ne ovat yleensä parin kilometrin pituisia. Erittäin hauskoja ja vaihtelevia polut kyllä ovat. Kaikki ajopäivät olivat mukavia, mutta niihin kannattaa lähteä sillä asenteella, että nauttii sekä ajamisesta, että maisemista. Jos treenimielessä haluaa ajaa, Lavatraxin reitit eivät hirveän paljoa yhdelle päivälle tarjoa.

Ajotekniikka

Oli kiva päästä ajamaan uudella pyörällä vihdoin kunnon alamäkivoittoisia reittejä. Suoraviivainen ja aggressiivinen kivikkorynkytys on lähinnä uskalluksesta ja painon siirtelystä kiinni. Tiettyyn pisteeseen asti, ennen kun rupeaa pelottamaan, se meneekin melko luontevasti. Sitten kun pitäisi kääntyä, ajaminen tuntuu aika onnettomalta. Bermeihin ja uriin ei uskalla nojata niin paljoa, kuin olisi mahdollista, tasaisissa mutkissa tulee jarruja laahattua, eikä pyörää uskalla kantata ja tiukkoihin switchbackeihin ei uskalla ajaa välillä ollenkaan. Vaikka tietää, että pyörän saisi käännettyä ja perä seuraisi mukana, useamman kerran piti pysähtyä ja mennä vasta Darranin perässä. Löysemmissä switchbackeissa vauhtia taas ei saa pidettyä yllä ollenkaan kun ei uskalla nojata pyörään ja uskoa, että pyörä pysyy pystyssä, kunhan pitää sormet irti jarruilta.Näitä pitäisi harjoitella, mutta aika vähissä on normilenkeillä paikat, missä näihin pystyisi kunnolla panostamaan.

Bikecheck

Specialized Enduro Expert Evo 2014

Muutaman kuukauden vanha Specialized Enduro Expert Evo alkaa olla vihdoin sisäänajettu. Spessu on toinen pyörä, jonka olen ostanut uutena ja kokonaisena pyöräharrastukseni aikana. Ohjaamoa ja satulaa piti vähän säätää ja renkaita on vaihdeltu tarpeen mukaan, mutta kokonaisuuten pyörä oli valmiina varsin hyvä paketti. Käytetyt Traverset oli kevyemmiksi kiekoiksi kiikarissa, mutta takanapaan ei olisi tainnut saada 11-lehtiselle tarvittavaa XD- vapaarattaan runkoa, joten jäivät ostamatta. Nykyiset kiekot lienee aika painavat, mutta eipä se ajossa ole juuri tuntunut ja ovatpahan kestävät. Muutamasta kohtaa takavanteen reuna vääntyi reissun aikana, mutta äänekkäitä vanteelle lyöntejä tulikin aika monta, joten hyvin vanteet pärjäsivät.

Pyörässä on varsin paksu ja vaikuttavan näköinen suoja chainstayssä, mikä on kuitenkin hölmösti jätetty vähän turhan lyhyeksi keskiön päästä. Aiemmin maalissa oli muutama kolo, mut koko alue on puhtaaksi mukiloitu.

Huonosti suojattu chainstay

Ohjainlaakeri taitaa naksua hieman, vaikka viimeisellä lenkillä sitä yritinkin kiristää. Viimeisen päivän viimeisillä laskuilla myös iskarin etummainen kiinnityskohta rupesi natisemaan, mikä sekin pitää nyt tarkastaa. Huomasinpa vielä pyörää viimeistä kertaan autoon pakatessa, että paluuvaimennuksen säätönupikka oli tippunut. Säätäminen onnistuu kyllä ruuvarilla, mutta mukavahan sitä on sorminkin pystyä säätämään. Toivottavasti varaosa löytyy.

Vaijerinkuori repsottaa takavaihtajan kiinnityskohdasta, joko kaatumisen tai liian jyrkän mutkan takia vaijerissa. Muutenkin koko takavaihtaja sai aika monta naarmua ja jo aiemmin mainittu kiinnitysruuvin torx-kanta on pyöreä. Nyt siihen sopii hyvin 4-millinen kuusiokoloavain, kunhan sen tunkee tiukasti sisään. Ei sitä ilman kierrelukitetta kyllä tarpeeksi kireällä saa, toisesta tai kolmannesta ajopäivästä lähtien sitä sai kiristää joka päivä kesken lenkin.

Kärsinyt vaijerinkuori

Renkaat toimi ajettuilla alustoilla hyvin. Viimeisenä päivänä takana ollut pikku-Ardentti (2.25" Lust) ei mikään maailman pitävin kumi ole, varsinkaan kun siellä on n. 2,5 bar painetta, mutta eipä noissa maastoissa ja omilla vauhdeilla takarenkaalta hirveitä vaaditakkaan. Edessä olleesta High Roller 2:sta (3C Exo) ei myöskään löydy valitettavaa. Jos ei märkää ja mutaista ole, on varmaan aika lailla sama, mitkä renkaat alla pyörii, kuhan paineet on kohdillaan ja ilmatilaa tarpeeksi. Niin huonosti uskallan ajaa mutkiin ja kantata, vaikka siihen yritänkin kiinnittää huomiota, ettei renkaiden sivuttaispito pääse koetukselle.

Vaikka eturengas toimi reissulla hyvin, normaaliajossa, varsinkin jos yhtään on kosteaa, suurempi ilmatila ei olisi pahitteeksi, että uskaltaisi paineita pitää tarpeeksi matalana.

Öhlins tuli ensimmäistä kertaa pyörämarkkinoille Specializedin 2014 vuoden Demon ja Enduro Expert Evon mukana. Itselleni tämä on ensimmäinen kierrojousilla varustettu pyörä, jolla ajan muutamaa metriä enempää. Medium kokoisessa pyörässä on keulassa medium-jousi ja takaiskarissa 479lb/in -jousi. Molemmat olivat turhan löysiä ja ne piti vaihtaa jäykempiin. Öhlinsin jousen saamisessa kesti pari kuukautta ja ne pitää tilata Specializedin kautta, mutta eiköhän niitä rupea ajan mittaa saamaan hieman nopeamminkin. Jousitus poimii pikkupatit todella huomaamatta ja vanhan, ilmaiskareilla varustetun pyörän selkään hyppääminen tuntuu aina tosi karkealta.

Keulan hidasta vaimennusta olen ruuvannut pikkuhiljaa jäykemmäks, jolloin pyörä on napakamman tuntuinen ja helpompi hallita (tai yrittää hallita) hypyissä. Reissulla hitaissa switchbackeissa keula pari kertaa tökkäsi kiveen ikävästi, mutta tässä varmaan tekniikalla on isompi osa kuin keulan säädöillä. Joustomatkaa jää keulasta kyllä yleensä 3-5 cm käyttämättä, joten nopeaa vaimennusta voisi kokeilla vielä avata lisää.



Laitoin eilen kameran paikoilleen vasta hauskan sumuisen osuuden jälkeen (kun pysähdyttiin nostamaan Tom pusikosta), joten parhaat palat jäivät kuvaamatta. Tässä kuitenkin vähän maisemia viimeiseltä ajopäivältä

Ps. Onpa muuten ärsyttävän hankalaa säätää fontit kohdilleen tässä bloggerin käyttöliittymässä, jos copypastettaa tekstejä muualta...