Perillä

Kaiken laukkustressin ja säädön jälkeen perille päästiin onnistuneesti. Pyörä on kunnossa ja kasassa, ruokaa on saatu huomisen ohjelma jokseenkin tiedossa.

Eilen pääsin vihdoin läpi Norwegianin asiakaspalveluun, josta sanottiin, että pyörälaukku voi painaa aina 32 kiloon asti, mutta 25 jälkeen tulee 9€/kg lisämaksua. Sylipunnituksella (laukku syliin ja vaa'alle, sitten ilman laukkua ja lasketaan erotus) pyörä, pyörälaukku ja suojat painoi n. 28 kg. Kun matkalaukku oli pakattu, sylipunnitus näytti sillekin jotain 26 kiloa, vaikka olin sieltä kaiken mahdollisen tunkenutkin jo reppuun, pitäen kuitenkin repun painon alle käsimatkatavaralle sallitun 10 kg:n.

Eilisillan kruunasi se, että unohdin töissä tulostaa matkaliput ja hotellivaraukset, eli sekin piti vielä kiireessä hoitaa illalla iskän luona, omaa tulostinta kun ei ole, ja pitipä vielä yhdestä DHL:n paketistakin stressata. Paketti "katosi" viime viikolla kun siirsin sen toimitusosoitteen työpaikalle ja kun paketissa oli pari matkalle tulevaa juttua mukana, olin päättänyt mennä autolla kentälle DHL:n toimiston kautta. Paketti löytyi kuitenkin lopulta Kontulan postista, mistä hain sen aamulla, mutta kun pyörälaukku oli jo autossa ja pysäköinti maksaa suunnilleen taksin verran, menin autolla.

En tiedä mitä sitten kävi ja onko vaa'assa jotain vikaa, mutta lopulta kentällä en maksanut ylipainomaksuja ollenkaan. Toivottavasti sama toimii myös paluumatkalla!

Kentällä kerkesin käydä syömässä sämpylän ja The Oak Barrelissa oluella. Vessasta pitikin sitten juosta lähtöportille kun oletin, että lipussa oleva boarding-aika tarkoittaa sitä, että ruvetaan lastaamaan väkeä koneeseen, eikä sitä, milloin se sulkeutuu… "Last call for flight…"

Sierra Nevada Torpedo Extra IPA

Norwegian on siitä hyvä lentoyhtiö, että niillä on Wi-Fi koneessa ja vaikka lento kesti yli kuusi tuntia, oli se yksinkin matkustavalle harvinaisen vähän pitkästyttävää, kun nettiä pystyi selaamaan samalla. Vaikka eturivin (jalkatilaa!) ikkunapaikka olikin, maisemista ei olisi paljoa iloa ollut, kun pilvet ja meri oli Teneriffan vuoria lukuunottamatta ainoa, mitä koko matkalla näkyi.

Teide pilkottaa

Pyörän kuljettaminen pakattuna missä tahansa ajoneuvossa on aina melkomoinen stressi. Kun pääsin koneesta pois, jäin katselemaan käytävälle koneen purkamista. Laukut lentelivät. Ensimmäinen kärry saatiin täyteen ja ukkeli lähti kuljettamaan laukkuja eteen päin. Ensimmäisessä mutkassa pinon päältä lensi laukku komeassa kaaressa asfaltille. Näin kun pyörälaukku valui hihnaa pitkin ulos koneesta, se laitettiin sivuun odottamaan golf-laukkujen pakkausta ja espanjalaisen työtahdin takia en jaksanut jäädä katsomaan loppuun asti. Ehkä parempi niin.

Epäonnekas laukku

Evoc odottelemassa kohtaloaan...

Pyörälaukku löytyi lopulta lentoaseman alakerran pimeästä hallista, jossa se liukui aavemaisesti peränurkan hihnalle. Ketään ei näkynyt. Tarkistin pikaisesti mahdolliset vauriot, jarrulevyt näyttivät suorilta, eturengas oli ainoastaan tipahtanut vanteelta ja ruikkinut muutaman pisaran tiivistettä laukkuun. Yli kilon painoinen napsauttaja ei siis tosiaankaan ollut turha matkatavara, vaikka senkin pois jättämistä mietin, kun matkatavaroiden painon kanssa tuskailin. Roval DH -vanteilla ei nimittäin kompressorillakaan meinaa renkaat aina nousta paikoilleen.

Taksikuskien ihmetellessä kovaan ääneen espanjaksi isoa laukkua onnistuin saamaan kahdenkympin, noin vartin, kuljetuksen El Médanoon. Hostellilla jatkui sama aavemainen meno kuin lentoasemalla. Aulassa ei ollut valoja, paikka näytti suljetulta, mutta sain kuin sainkin huoneeni. Pyörä kasaan ja ruokaa etsimään. Myöskin koko kylä vaikutti puolikuolleelta. Rannasta löytyi perus rantahipit. Dreadlockit päässä, koira vapaana, jonlöörausta ja erinäisten instrumenttien renkutusta. Pienen kierroksen jälkeen valitsin jonkun edullisen näköisen ruokapaikan, söin ja häivyin.

Huone

Rantameiningit

Korttelin päästä hostellista löytyi supermercado. Pelastus. Päärynöitä.

Lavatraxin Darran ilmoitti, että huomenna on nouto 8.55 ja päivän reitti on The Long Way Down. Reitti löytyy cross country -reittien joukosta, profiilin mukaan laskua on kuitenkin paljon ja matkakin on kai jotain 60-70 kilometriä. Saapa nähdä, riittääkö mielenkiintoa matkalla, kun siitä ilmeisesti on joku teknisempikin reittivaihtoehto olemassa. Ainakin fullface-kypärä jää kämpille.