Neljäs ajopäivä

Tänään lähdettiin vartin verran normaalia aiemmin liikenteeseen, kun puolalaisten piti ehtiä samalla kyydillä Teiden huipulle. Ajoissa oleminen kaatui vähän siihen, että suljin juomarepun säiliön huonosti, kastelin repun ja housujen persuksen. Automatka oli lähes sama kuin eilen, Vilaflorin ohi tietä TF-21 ja jatkettiin vähän eilistä pidemmälle. Ajettiin torstain aloituspaikan ohi, nimettömäksi jääneen leirintäalueen nimi on Las Lajas. Päivän reitti oli Los Retamares Descent.

Lähtöpaikka

Eiliseltä kivikkorytkytykseltä oli jäänyt aika murjottu olo, joten onneksi alku olikin sileää, juuri työstettyä hiekkatietä. Tie muuttui pikkuhiljaa irtonaisemmaksi, möykkyisemmäksi ja kapeammaksi, jolloin linjokin joutui hieman miettimään. Yksi tiukka ja lyhyt switchback-osuus ajettiin, Mutta vasta n. 12 kilometrin kohdalla päästiin pidemmälle yhtenäiselle polkuosuudelle. Ylös ja alas soljuvaa kevyesti kivikkoista polkua, jota pystyi monilta osin paukuttamaan niin kovaa, kun reisistä lähti. Muutama maisemankatselutauko pidettiin ja rikottiimpa Darranin kanssa samassa kohtaa takakumitkin. Omaan renkaaseen tuli pieni pisto kulutuspintaan, josta litkut roiskuivat vauhdilla ulos. Sisäkumi tilalle, pyh.

Erilaista maisemaa ja maapohjaa kuin edellisinä päivinä

Ei kakkaamista!

Parin kilometrin polkupätkä oli soljuvampaa ja vähemmän rynkyttävää kuin eilinen ja oli ehkä miellyttävimpiä osuuksia tähän astisella reissulla. Jännää, miten lopputtomalta tuntuva, itselle kovaa ajettu osuus onkin gps-jäljestä katsottuna vain muutaman kilometrin mittainen! Ja silti tulee sen verran himmailtua, ettei maitohapot pääse kunnolla jylläämään ja ajotekniikka kärsimään sen takia. No, nauttimassahan täällä ollaan.

Poluilta rullailtiin vajaa kymmenen kilometriä asfalttisiirtymää. Etujarru ylikuumeni laskussa, tehot katosivat ja levy näytti menevän letuksi kuumuudesta! En tiedä, oliko levyn vääntyminen näköharha, vai kävikö niin oikeasti, mutta ainakin jäähdyttyään se oli taas suora ja toimiva. Eipä koto-Suomessa jarrujen ylikuumenemisesta tarvitse paljoa murehtia, mutta täällä tuli jo ensimmäisenä päivänä palaneen käryn haistua mieleen, että pitäisikö dh-jarrut asentaa pyörään. Yksi puolalaisista oli aiempina päivinä asfalttisiirtymällä ajanut päin aitaa kun jarruista katosi teho.

Pidettiin reilu kahvitauko Adejessa, missä tuuli kaatoi pöytiä ja mainoskylttejä. Kahvi taisi olla reissun parasta tähän mennessä. Tauon jälkeen rullattiin kylän läpi ja ajettiin viimeinen polkupätkä kiinteiden ja pitävien kallionyppylöiden yli La Caletaan autolle. Harjun päälla tuuli meinasi tehdä tepposet pahan kerran, sitä vasten joutui oikein nojaamaan, ettei ajautunut reitiltä ulos.

Ajopäivä oli aika lyhyt, pyörän päällä oltiin puolisentoista tuntia ja matkaa kertyi n. 27 kilometriä. Vaikka varsinaista maastoajoa jokaiselle päivälle on kertynytkin aika vähän, kropassa kuitenkin tuntuu jonkun verran, joten ihan mukava pitää lepopäivä huomenna. Jos ajopäiviä kertyisi vähemmän, olisi ehkä paikallaan kysyä Darranilta, josko olisi mahdollista rakentaa reitit hieman eri tavalla. Jos väliin saisi autokyydin uudestaan ylös, siellä sijaitsevia reittejä vois ajaa vaikka kaksi päivässä ja vasta sitten rullailisi alas asti, koska teknistä ajoa kertyy kuitenkin aika vähän ja siirtymilläkään ei pääse väsymään, kun ne rullaillaan pääasiassa alamäkeen. Nyt reiteille on kyllä vähänkin maastoajoa harrastaneen helppo lähteä mukaan, kun reitit eivät ole kokonaisuutena hirveän raskaita ja teknisimmät kohdat jaksaa taluttaa alas.

Tässä vielä toiselta ja kolmannelta ajopäivältä kasattu video. Tänään en kuvannut videota ollenkaan, nautin vain ajamisesta.