Feeniksin lailla.. ja jarruhuolia

Laajavuori, tuo epäonnen paikka. Kisan jälkeen selkä oli niin kipeä, että jouduin siirtämään parin päivän työt kokonaan pois. Yleensä selkävaivaisenakin raahaudun työpaikalle, samat hommat saan tehtyä, mutta osa asioista tapahtuu vain hitaammin kuin yleensä. Nyt ainoa siedettävä asento oli maata lattialla jalat sohvan päällä. Viime viikon tiistaina pääsin käymään fysioterapeutilla. Kliininen instabiliteetti oli diagnoosi. Sain vinkkejä arkeen ja muutaman liikkuvuusharjoitteen. Saapa nähdä, miten homma tästä etenee.

Juhannuksen jälkeen selkä alkoi olla parempi ja tiistaina nousin feeniksin lailla tuhkista takaisin Spessun selkään. No, ehkä mielikuva on hieman liioiteltu. Olo pyörän päällä ei ollut todellakaan rento ja ne muutamat  polut, jotka työmatkan ohessa ajoin kosteassa metsässä, eivät kovin lennokkaita olleet.

Spessussa on Laajavuoren jäljiltä Avid Elixit Trail 7 -takajarrukahva teipin avulla kiinni tangossa. Etujarrukahvastakin on kiinnitys murtunut, mutta pysyy kyllä kiinni. Ensimmäisen kerran rikoin jarrukahvan Spessusta kun pyörä oli ollut minulla kuukauden tai pari. Kaaduin mitättömän oloisesti ja ilmeisesti kahva osui kiveen. Vipu kääntyi yli, kahvan sisältä meni jotain poikki ja jarru lukittui kiinni. Shimanon jarruilla olen tätä edeltävän muutaman vuoden maastopyöräurani ajanut, eikä mitää vastaavia ongelmia ole ollut. Kaatuiltu kyllä on. Metassa on Shimanon XT:t, joiden tuntumasta pidän.

Ensi viikolla on lähtö Åreen, mitä ennen olisi kiva saada jarruasia kuntoon. Ensimmäisen rikkoutumisen jäljiltä minulla on kyllä ylimääräisenä yksi korjattu Trail 7 -etujarru, josta voisin kahvan vaihdattaa romuna olevan takajarrukahvan tilalle. Toisaalta tangossakin oleva etukahva on murtunut, enkä tiedä, miten monta pientä kaatumista se kestää. Helsingin pyöräliikkeiden verkkokauppoja ja niiden saldoja olen selaillut. Malmilla sijaitsevan Helsingin urheiluvälinehuollon (HUH) verkkokaupasta löysin Shimanon Zee -jarrut, joiden saldo oli heti saatavilla. Verkkokaupan toimitusaika on kuitenkin semmoinen, etten tilaamaan uskaltanut enää ruveta.

Kasasin muuten eilen aamulla Metan ajokuntoon, jolla ajoin töihin. Ei se kaikkien osien osalta vieläkään ole täydessä iskussaan, mutta tästä lisää myöhemmin. Täytyy vain todeta, että on se hyvä pyörä polkurämistelyyn. Yritin useamman kerran soittaa HUH:iin eilen ja kun puhelimeen ei vastattu, poljin töiden jälkeen paikalle. Kuten arvata saattaa, ei verkkokaupan varasto ole liikkeen yhteydessä, eikä Zee- tai XT-jarruja liikkeellä ollut. Vesiperä. Soitin vielä Mountainbikeshoppiin, muttei sieläkään Shimanon jarruja hyllyssä ollut. Shimanot kuulemma ovat loppu, kun mäntävian takia kaikki takuuvaihdettu.

Jottei Malmin lenkki olisi aivan turha ollut, ajoin ohikulkumatkalla Pikkukoskella pari polkupätkää ja kävin tsekkaamassa Savelan dirtin. Dirtti on olemassa, mutta ehkä hieman heikossa hapessa. Ison linjan yksi hyppyri on kallellaan ja pikkulinjan ensimmäisestä hyppyristä taitaa puuttua nokka. Pikkulinjaa yritin pari kertaa ajaa, mutta ensimmäinen hyppyri oli niin loiva, etten saanut Metalla pumpattua alastulosta ollenkaan vauhtia. Jos ajaa kovaa, hyppyri heittää alastulon yli, jos taas hitaasti, seuraavaan hyppyyn ei saa vauhtia ollenkaan. Toisaalta Meta ei ole dirt-pyörä, enkä dirtillä osaa ajaakaan. Pitää mennä joskus uudestaan kokeilemaan.

Savelan dirtti

Reissun jälkeen avasin Facebookissa MTB-Enduro Finland -ryhmässä jarrukeskustelun. Kiitos siellä vinkkejä antaneille. Ratkaisu on silti tekemättä. Formula ja Hayes ovat tällä hetkellä päällimmäisinä.

Åren reissusta vielä sen verran, että ensi viikon tiistaina on lähtö ja keskiviikkona olisi tarkoitus pysähtyä Järvsjön bikeparkkiin matkan varrella. Torstaista lauantaihin (korjattu, aiemmin luki perjantaihin) olisi ajopäiviä Åressa. Åressa on huippu kuulemma vielä suljettu, mutta toivottavasti aukeaa ensi viikoksi.

Trek Enduro Series SM2 Laajavuori

Laajavuoressa on taikaa, se täytyy myöntää. Siellä kisattiin viikonloppuna enduron SM-sarjan toinen osakilpailu. Kisassa oli neljä eri pätkää, jotka kaikki ajettiin kolmeen kertaan. Viime vuonna rikoin Laajavuoressa olkapääni ja tänäänkin kisoissa oli kaikennäköistä säpinää. Tuloksenani oli jälleen DNF ja kotimatkalle lähdin taas vaivaisena.

Ajajakokous

Lähdin perjantaina töiden jälkeen ajamaan kohti Jyväskylää. Jossain Hartolan paikkeilla paistoi aurinko hetken, mutta käytännössä koko matkan oli sateista ja harmaata. Näin myös Jyväskylässä. Treenipäivänä, eli lauantaina satoi vielä aamulla hiukan, mutta iltapäivää kohden selkeytyi ja aurinkokin tuli lopulta esiin.

Lauantaiaamu oli kylmä. Lähdin hotelliaamiaisen jälkeen rinteelle ihmettelemään. Vaihdoin intuition pohjalta etupäästä 2.4" Ardentin tilalle melko pehmeää kumia olevan 2.3" Butcher SX:n. Ajoin takarinteeseen laskevat kakkos- ja kolmospätkät aamupäivän puolella ja kosteudesta huolimatta ne olivat melko mukavasti ajettavassa kunnossa. Kostea turve oli liukasta, muttei heitellyt holtittomasti. Juuria ja kiviä riitti. Ajoin vielä eturinteeseen lähtevän kolmospätkän itsekseni, jonka jälkeen tapasin puolilta päivin Villen ja Jannen. Ajoimme porukalla muutamaan kertaan kaikki pätkät läpi ja jossain vaiheessa huomasin, että rupesin tekemään väsymyksen takia pieniä virheitä, joten vaikka mieli olisi tehnyt jatkaa, oli viisainta lopettaa. Ilta meni mukavammin kylpylän puolella.

Kisapäivä lähti tuttuun tapaan unisena liikenteeseen. Aurinko sentään paistoi aamusta asti. Ajoin ajajakokouksen jälkeen ykkös- ja nelospätkät lämmittelyksi ja kävin heittämässä aluspaidan pois. Loput lämmittelystä tuli hoidettua ykköselle poljettavalla siirtymällä. Siirtymä oli sinänsä mukava, että suurimmaksi osaksi se oli erittäin loivaa ylämäkeä.

EK1 - Kuva: Kosti Koistinen

Ykköspätkä oli erittäin fyysinen. Poljettavaa oli paljon ja koko matka oli juuria täynnä. Siis koko matka. Muutama jyrkempikin kohta pätkällä oli, mutten niitä hieman kosteilla juurilla uskaltanut täysiä päästellä. Satulaa yritin nostella tasaisemmilla kohdilla ylös, mutten ole varma, oliko siitä röykytyksessä mitään hyötyä. Pätkän jälkeen jalat olivat aivan loppu ja laskeskelin mielessäni sekunteja. Perässä lähtenyt tuntui tulevan aivan liian pian perässä.

Kakkospätkälle pääsi nousemaan hissillä. Neljästä kisapätkästä se taisi olla toisiksi raskain. Poljettavaa oli jonkun verran ja vauhdikasta laskua enenmmän kuin ensimmäisellä pätkällä. Juuria ei ollut niin paljon kuin ensimmäisellä pätkällä, joten hieman flow'ta pystyi löytämään. Pätkä oli kulunut jonkin verran treenipäivästä. Mutalammikot olivat kasvaneet ja uusia kiviä sekä juuria oli paljastunut turpeen seasta. Polkea täytyi ja loppupätkällä voimia ei enää tuntunut olevan yhtään ja muutenkin ajaminen tuntui aivan räveltemiseltä. Perästä lähtenyt tuli taas aivan liian pian perässä maaliin ja hetken kävi jo mielessä, että pitäisikö leikki jättää siihen, kun ei se hauskaakaan tuntunut olevan.

Kolmospätkälle löysin racing-fiilistä. Heti alusta sai hyvät vauhdit tasaisella pohjalla ja se siivitti hyvään fiilikseen loppupätkälle. Poljettavaa oli ehkä kaikista pätkistä vähiten, mutta monttujen ja märän turpeen seasta pilkottavien kivien ja juurien kanssa tekemistä kyllä riitti. Pätkän loppupuolella oli lyhyt rockgarden, joka meni treenipäivän pähkäilyn pohjalta ihan mukavasti.

Nelospätkälle oli mukava vauhdikas alku. Pari helppoa hyppyä, joiden jälkeen rinteen poikka vastapattiin ja lyhyelle poljettavalle pätkälle. Keskivaiheilla oli muutama rakennettu bermi, joista sai mukavasti vauhdin tuntua. Pätkällä oli muutama viistokohta, joihin en oikein vauhtia löytänyt, mutta pääsin ne läpi kuitenkin ilman ihmeellisiä kommelluksia. Lopussa oli hieman hitaampaa juurakkoa, johon joutui taas polkemaankin.

Toinen kierros on yleensä itselläni aina sujuvampi kuin ensimmäinen. Näin tänäänkin. Ykköspätkällä jaksoin polkea tasaisemmin ja hissitolppaa onnistuin käyttämään järkevämmin. Aika ei tosin ollut kuin kaksi sekuntia ensimmäisen kierroksen vastaavaa parempi. Kakkosella lipsahdin viistorintessä loivaan ylämäkeen poljettavalla kohdalla pois pyörän päältä, mutta muuten se meni melko mukavasti. Kakkonen ja kolmonen kuluivat kisan aikana joiltain kohdin melko paljon ja linjoja tuli valittua eri kierroksilla hieman eri tavalla.

Toisella kierroksella sain kolmoselle hyvät vauhdit ja meno alkoi jossain kohtaa tuntua hieman holtittomaltakin kuluneella radalla ja heittelehtivällä takapäällä (renkaana Ardent LUST 2.25"). Pari kohtaa pääsin pälkähästä, kunnes torppasin pyörän puuta päin juuri rockgardenille johtavan laskun alussa. Meinasin jatkaa matkaa, mutta huomasin jarrukahvan roikkuvan pelkän letkun päässä, irti tangosta. Talutin jyrkän kohtan alas ja hyppäsin tasaisella pyörän selkään. En tainnut montaakaan kymmentä metriä päästä eteen päin kun maalille kääntyvässä mutkassa pyyhkäisin etupään alta jarruttaessani pelkällä etujarrulla.

Jarru rikki

Juoksin pätkän maaliin ja ajoin siirtymän autolle. Otin vähän välipalaa ja mietin mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Kaivoin puhelimen taskusta esiin ottaakseni rikkinäisestä jarrusta kuvan ja huomasin iPhonen lasin olevan sirpaleina. Kamerakaan ei näyttänyt muuta kuin mustaa, mutta etupuolen kamera sentään toimi. Ei näiltä reissuilta taida tavaroita rikkomatta selvitä.

Kävin ensin Kona Storella kyselemässä jarruja, sieltä ei niitä löytynyt. Kävin myös Polen teltalla, mistä ei myöskään jarrua löytynyt, mutta kovasti kaverit yrittivät auttaa ja kuroa kahvaa kasaan. Ei onnistunut, joten menin takaisin autolleni ja kaivoin, kuinkas muutenkaan, kuin ilmastointiteipin esiin. Kahvan sai asettumaan ruuvin kanssa jotenkin paikoilleen ja asettamalla pari kiveä tangon ja kahvan rungon väliin sain sen teipattua käyttökelpoiseksi kasaan! Olin erittäin tyytyväinen, ettei laitteisto-ongelmien takia tarvisi keskeyttää kisaa. Kyseiset Avidin jarrut ovat vääntyneet tai rikkoutuneet kaatuessa jo useamman kerran, joten niistä lienee aika luopua.

Ehjä jarru

Huoltotauon jälkeen reidet saivat levätä ja lähdin neloselle erittäin hyvällä fiiliksellä. Alku meni tosi hyvin ja tuntui vauhdikkaalta. Yhdeltä viistokohdalta rinteeseen kääntyessä en missään vaiheessa treenejä tai kisaa ollut löytänyt hyvältä tuntuvaa linjaa ja tällä laskulla ajauduin nurmikon puolelle. Jonkin matkaa pyörä rullasi heinikossa hyvin, mutta sitten etupyörä töksähti johonkin ja lensin pää edellä keskelle polkua ja pyörä lensi kipeästi polvitaipeen päälle. Kai sekin oli eräänlainen tapa palata oikealle reitille. Kasasin itseni ja ajopelini äkkiä kokoon ja jatkoin matkaa. Loppupätkällä tuli muutenkin rävellettyä ja perästä tuli kaveri melkein kiinni.

Ykköselle poljin taas rauhassa ja säästellen ylös. Pätkän alku lähti mukavasti liikenteeseen, mutta voimia ei ollut enää juurikaan jäljellä. Spessun hissitolppa ei myöskään jaksa pitää ilmoja aina sisällään, joten satulaa en saanut pätkän aikana nostettua ollenkaan ylös. Koko matka seisaaltaan väsyneillä jaloilla oli aika raskas ja pätkän loppu tulikin aika lailla polkematta alas. Vaikka väsymys alkoi jo painaa, pääsin kakkoselle vielä ihan hyvällä fiiliksellä liikenteeseen. Lipsautin itseni samassa loivaan ylämäkeen poljettavassa kohdassa kuin edelliselläkin kierroksella ja selässä vihlaisi epämukavasti. Hyppäsin kuitenkin heti takasin pyörän päälle ja ajoin pätkän loppuun. Selkä ilmoitteli itsesään joissain kohdissa, muttei ihan kamalalta siinä kohtaa tuntunut. Maalissa en meinannut saada itseäni kammettua pyörän selästä pois.

Kakkoselta oli kymmenisen minuuttia siirtymää hissiasemalle, jonka aikana mietin kuumeisesti, mitä loppukisan kanssa tekisin. Pyörän selässä olo tuntui siedettävältä, mutta taluttaessa olo oli tuskainen. Pätkiä olisi ollut enää kaksi jäljellä ja ne olisivat erikoiskokeista helpoimmat. Tiesin kuitenkin, etten ajamisesta enää nauttisi, enkä viitsisi ottaa riskiä, että selkä lamauttaisi koko ukon jossain tiukassa paikassa ja johtaisi pahempaan kaatumiseen. Tuloskaan ei kaatuilujen ja välinerikon takia olisi kummoinen ollut. Ratkaisu tuntui ihan hyvältä, kun emittiä palauttaessani kävely ja seisominen herautti melkein kyyneleen silmään.

Vaikka kisatulosta en saanutkaan ja aika ajoin ajaminen tuntui hankalalta, reissu oli kuitenkin kokonaisuutena mukava. Pätkät olivat jokainen omalla tavallaan erittäin hauskoja ja haastavia. Kiitokset Jyväskylän porukalle, että ovat jaksaneet uusia pätkiä linjailla. En nyt oikeasti tiedä, miten suurta eroa pyörällä olisi ollut, mutta jos Meta olisi kasassa, sillä olisin mielummin lähtenyt. Se rullaa ja polkee huomattavasti luontevammin kuin Spessu. Tuo selkä on kuitenkin suurin murhe. Se oli jo vaivannut aiemmin tällä viikolla, mutta kisapäivänä kropan lämmettyä en sitä enää ajatellut ollenkaan. Kunnes se sitten laukesi taas kokonaan.

Seuraava SM-sarjan kisa on Ounasvaaralla elokuun alussa. Heinäkuussa on Åressa kisa. Paikalle olisi tarkoitus mennä, mutta taidan kisat jättää Åressa väliin ja nauttia paikan muista antimista.

Uusi käänne. Tai siis mutka

Löysin koirien kanssa ulkoillessani yhden potentiaalisen kohdan, mihin pystyisi ehkä rakentamaan pienen bermi- ja hyppypätkän. Kävin siis keskiviikkona hieman tonkimassa maata.

Ensimmäinen mutka työn alla

Siirsin polun päälle kaatuneen rungon bermin laidaksi ja ensimmäisestä mutkasta tuli ihan vauhdikas. Ei se kyllä aluksi kaartanut edes 90 astetatta. Jyrkensin mutkaa hieman lopusta ja tein heti perään mutkan toiseen suuntaan. Toisesta mutkasta tuli jyrkkä ja hidas. Kyllähän siinä kanttaamista pystyy harjoitella, mutta jos perään mielii hyppyriä rakentaa, vauhti on liian hiljainen. No, katsellaan. Selän sain taas vähän jumiin kaivellessani. 

Pakkasin jo keskiviikkoiltana kamat autoon viikonlopun Jyväskylän kisareissua varten. Meta on edelleen telakalla odottelemassa uusia osia, joten lähden Spessulla liikenteeseen.

Sää on ollu melko vaihtelevaa, mutta sadetta ei kai viikonloppuna pitäisi olla. Viime vuonna loukkasin olkapääni Jyväskylässä kaatuessani mutarännissä heti ensimmäisellä EK:lla. Toivottavasti tänä vuonna menee hieman paremmin.  

Metsän henki

Jaahas. Tämän bloggauksen julkaiseminen ei ollut näköjään viime viikolla mennyt läpi...

Ajoin eilen pienen tauon jälkeen polkujen kautta töihin. Joku oli ihan nähnyt vaivaa rikkoakseen rakentamani hyppyrit. Alastulon koivutukki kuitenki painaa kymmeniä kiloja. Se ei ihan potkaisemalla siirry, toisin kuin hyppyrien nokat, jotka oli joskus aiemmin rikottu. 

Liekö lapsien tekosia vai luontoihmisten halu pitää metsä koskemattomana? 

Olin Spessulla liikenteessä. Kävin Messilän kisan jälkeen pari kertaa Calpiksessa ja Spessussa oli dh-renkaat alla. Muun pyöräkokoonpanon tilanne on se, että Meta on Messilän jäljitä palasina ja odottaa varaosia, Steamroller on varastossa nastarenkailla varustettuna ja Feltin cyclocrossari, jolla ajoin tiistaina töihin odottaa takanavan laakereiden vaihtoa. Ihmettelin, kun se piti epämääräistä naksustaa, tai on pitänyt jo pidemmän aikaa, eikä sitä saanut paikallistettua mihinkään ns. normaaliin paikkaan. No, tajusin kokeilla nostaa takapyörän ilmaan satulasta ja polkaista ja koko pyörähän siinä tärisi, niin rouheassa kunnossa laakerit ovat. Helpoin operaatio eilen aamulla oli siis heittää rullaavat renkaat Spessuun ja ajaa sillä. Rullaavat tarkoittavat tässä tapauksessa 2.4" Exo ja 2.25" LUST Ardentteja. 

Kivahan Spessullakin on ajaa, mutta kömpelöltä se polkiessa tuntuu. 26" -kiekot, matala keskiö, 180 millin jousto ja loiva keulakulma ovat kaikki mukavia asioita alamäessä. Hitaassa teknisessä sillä on hankala jumpata. 

Laajavuoren kisa on ensi viikon viikonloppuna. Saa nähdä, saanko Metan kasaan siihen mennessä. Ajaahan sen kisan toki kummalla vain. 

Trek Enduro Series SM1 Messillä

Viikonloppuna kisattiin Trek Enduro Series -sarjan ensimmäinen osakilpailu Messilässä. Sarjan voittaja kruunataan Enduron suomenmestariksi. Epävirallisesti voidaan käyttää myös kiistanalaista titteliä Suomen paras maastopyöräilijä.

SM-sarjan kisat ovat koko viikonlopun pituisia. Lauantaina on harjoituspäivä ja sunnuntaina kisapäivä. Kävimme Villen kanssa ajamassa treenit lauantaina. Olimme perillä Messilässä yhdentoista aikaan ja jo silloin oli porottava helle. Kaunis sää, mutta itse viihdyn kuumalla mieluiten valjon puolella ja tekemättä mitään. Olimme molemmat sitä mieltä, että treenit ajaisimme melko rauhallisesti, varsinkin poljettavissa kohdissa säästellen.

Kisapätkiä oli neljä erilaista. Kolme niistä lähti Messilän mäen huipulta ja yhdelle ajettiin huipulta lähtevä siirtymä 3-4 kilometrin päähän Tiirismaalle. Ajoimme aluksi Messilän pätkät pariin kertaan pysähdellen silloin tällöin ajolinjoja pähkäilemään. Edellisenä viikonloppuna olimme Matti Lehikoisen vetämällä kurssilla käyneet yhden kisapätkän linjoja läpi. Silloin tuli paljon järkeviä huomioita, mutta eipä sitä itse pähkäillessä yhtä varmasti osaa päättää, minkälainen lähestyminen johonkin paikkaan paras olisi. Kävellessä on hankala tajuta, minkälaisella nopeudella paikkaan ajaessa tulee. Seisoskellessa järkevältä tuntuva linja saattaakin ajaessa olla aivan onneton. Käytännössä homma tuntuu toimivan parhaiten niin, että ajaa pätkän läpi ja jos joku kohta menee huonosti, pistää sen muistiin ja ajaa hitaammin, tarkemmin tai eri linjaa seuraavalla kerralla.

Kävimme ensin erikoiskokeet kaksi ja kolme läpi. Kakkonen olikin edellisviikonlopulta suurinpiirtein tuttu. Suurimman ongelman aiheutti matkalla oleva pieni ylämäki, johon syöksytään röykkyisen metsän läpi. Röykkyisen kohdan aikana ei juuri tule poljettua ja heti sen jälkeen 90 asteen mutka kääntyy ylämäkeen. Tiputin ketjut ja veivasin mäessä tyhjää, kun Ville ajoi perääni. Hyvä enne kisaa ajatellen. Samassa kohtaa olin jo edellisviikonloppuna tehnyt saman homman.

Kolmospätkällä taisin käydä treeneissä nenälläni. Jos muistan oikein, ensimmäisellä laskulla merkkasin mutkan takaa hieman yllättäen tulevan kannon, jonka ajoin sisäkautta. Seuraavalla laskulla tulin vähän turhan kovaa, joten yritin hypätä kannon yli, mutta takapyörä taisi pukata pyörän ympäri. Näin siinä ehkä kävi.

Ennen nelosen ensimmäistä treeniä törmäsimme muutamaan tuttuun ja ajoimme pätkän neljän kuskin letkassa. Kolme meistä kaatui Akin kivikon loppuosan kinkkisiin mutkiin. Toinen yritys meni hieman paremmin ja jäimme laskun jälkeen katsomaan, miten muut kivikon ajoivat. Kova rytinä kivikossa kävi, kun lähemmäs puolet noin kymmenestä ohiajaneesta kuskista kaatui enemmän ja vähemmän näyttävillä tyyleillä.

Ruokaa odotellessa ehtii aistia leirintäalueen tunnelmaa

Kun Messilän pätkät olivat ajettu pariin kertaan, menimme leirintäalueelle lounaalle. Uima-asuiset ihmiset nauttivat terassilla kesästä ja karaoke oli kuumimmillaan. Ville ei taida olla musiikkimiehiä, joten haimme ruokarauhan talon toiselta puolelta, minne karaoke ei kuulunut. Hampurilaisaterioita odotellessa meinasimme itsekin muumioitua osaksi leirintäaluetta.

Tiirismaan säästimme loppupäivälle. Ideana oli, että uusi rata muuttuisi ajettaessa aika paljon, joten ehkä se olisi myöhemmin iltapäivällä enemmän siinä kunnossa, mitä se olisi kisassakin. Siirtymä alkoi hissiaseman yläpäästä rennosti alamäkeen laskemalla. Kolme tai neljä kilometriä siirtymää ei kuulosta pahalta. Aamusta alkanut helle ja hakepohjaisella tiellä ylämäkeen kääntynyt siirtymä oli kuitenkin aika ajoin hieman tuskaisaa. Tiirismaan pätkä oli omasta mielestäni kisapätkistä ehkä hauskin. Aika paljon siinä oli poljettavaa, mutta myös hauskaa offcamber-kurvailua. Sopiva sekoitus fyysisyyttä, teknisyyttä ja vauhtia.

Tiirismaan siirtymä

Treenipäivästä jäi kokonaisuudessaa fiilis, että enemmänkin olisi voinut treenata, mutta voimia piti säästellä, eikä muutaman mahdollisesti säästetyn sekunnin takia jaksaisi stressata.

Kisapäivänä hissit aukesivat yhdeksältä ja ajajakokous oli 10.15. Kärki lähtisi radalle 11:ltä. Olimme yhdeksän jälkeen paikalla ja näimme Akin parkkipaikalla, jonka viereen pysäköimme auton. Aki ei ollut treenipäivänä paikalla, joten hän oli käynyt ajamassa Tiirismaan pätkän heti sunnuntaina aamulla. Siellä oli kuulemma käärme tarttunut kenkään! Kohta Karikin ajoi paikalle Tiirismaan reissulta, ja Tres Duros oli pitkästä aikaa kasassa.

Tres Duros Riding Society - Kuva: Matti Piippo

Kerkesimme pari laiskaa lämmittelylaskua ajaa ennen ajajakokousta. Kokouksen jälkeenkin olisi ollut aikaa muutamaan treenilaskuun, mutta siirtymä Tiirismaalle saisi toimia alkuverryttelynä. Päivä olisi muutenkin pitkä ja Tiirismaan pätkä alkoi poljettavalla osuudella, joten kyllä siinä kerkeisi virittyä tunnelmaan.

Puolitehoinen treenaaminen kostautui hieman ensimmäiselle kisakierroksella. Tiirismaalla ajoin yhden kohdan epätarkasti ja ajauduin polulta ohi pieneen vastamäkeen, jonka jouduin könyämään jalat maassa ylös. Maalissa odotin minusta seuraavalla kisanumerolla ajavan Karin saapumista ja yritin arvioida aikaeroa. Kai siinä muutama sekunti oli takkiin tullut. Kakkospätkällä tiputin taas tutussa kohtaa ketjut ja juoksin mäen vanhana cyclocross-miehenä ylös ja sain alamäkeen polkaistua ketjut paikoilleen. Maalissa taas arviointi, Kari tuli perässä aika pian.

Maximun attack - Kuva: Kosti Koistinen

Kolmospätkällä en tajunnut nostaa satulaa ylös tasaisella poljettavalla osuudella. Tasaisen kohdan jälkeisen osuuden ajoin liian isolla vaihteella, ehkä saanut parissa hitaammassa kohdassa poljettua tehokkaasti. Nelospätkällä taisin Akin kivikon lopussa käyttää jalat maassa, mutta siihen ei luultavasti sekuntia enempää aikaa mennyt.

Ensimmäinen kierros meni selkeästi vielä harjoittelukierroksena, kisavauhdilla tuli yllätyksiä, jotka sain korjattua seuraaville kierroksille. Kakkospätkän ketjunpudotuskohtakin meni hyvin, kun säädin etuvaihtajaa hieman ulospäin ja pyrin polkemaan ainakin muutaman polkaisun rynkytyskohdassa, jottei ketju pääsisi kokonaan tippumaan.

Kuva: Tomi Ojavuo

Kisapäivä oli aika rankka. Kisa kesti lähdöstä maaliin noin viisi tuntia. Koko rata oli yhteensä noin 40 kilometriä pitkä. Pyrin koko ajan juomaan hieman enemmän, kuin mitä janon tunne käski tekemään. Kisapäivänä meni iso Vichy-pullo, 2l juomareppu, pari Gainomaxia ja pari pientä pulloa urheilujuomaa. Krampit pysyivät loitolla ja reisissäkin rupesi kunnolla painamaan vasta viimeisellä siirtymällä takaisin Tiirismaalta. Rautareisi-Kari kärsi kisan loppupuolella hieman krampeista ja Villelläkin oli kuumuuden kanssa ongelmaa, ehkä jopa lievä auringonpistos, kun ambulanssitapauksen (huhun mukaan virolaisen kisaajan isä oli testannut poikansa pyörää ja kaatunut) takia alkukisassa tuli viive ja loppupää joutui odottelemaan hissiasemalla auringonpaahteessa Tiirismaan siirtymälle pääsyä.

Viime vuonna ajoin endurosarjan ensimmäistä kertaa. Silloin oli hauska pyrkiä nousujohteiseen kisaamiseen, eli että sijoitus olisi aina parempi kuin lähtönumero. Viimeistä, Tahkon kisaa lukuunottamatta se onnistuikin. Tänä vuonna olin ajatellut, että olisi kiva ajaa top 30 joukossa. Lähtönumeroni oli 54 ja sijoitus 46. Sijoitus on ihan ok, mutta harmittamaan jäi, että viime vuonna Messilän kisassa kärkeen oli vähemmän eroa, kuin tänä vuonna! Se oli kuitenki toinen hissienskakisani ja ajoin silloin aivan uudella eli tavallaan vieraalla pyörällä. Ja pikkukypärässä ilman suojia. Tuloksissa on myös hauska seurata tuttuja kuskeja, jotka ovat suunnilleen samantasoisia kuin itse. Tällä kertaa suurin osa heistä oli minua nopeampia.

Viime vuonna mentiin kovempaa? - Kuva: Kosti Koistinen

Yleisen sarjan voitti ehkä odotetusti Matti Lehikoinen, vaikka Calpiksen kisassa Aki Färm sekoittikin hieman pakkaa. Tulokset

Kuohujuomaa ja kunniaa

Oli tulos mitä tahansa, kisaa oli kuitenkin kiva ajaa. Meta tuntuu toimivan enskapyöränä periaatteessa hyvin. Jousitus ei syö tehoja liikaa kiihdytyksissä, eikä sillä ajaminen kivikkoihin tunnu mitenkään pelottavaltakaan. Keula on ehkä hieman heppoisen tuntuinen. Viime vuonna Ounasvaaran kisassa vaimennuspuoli kosahti ja keulan vääntymisenkin tuntee kovaa kivikoihin ajaessa.

Kisan saldona oli hieman vääntynyt eturatas ja haljennut bashring, keula laski vaimennuspuolelta öljyt pihalle ja taka-akseli löytyi toistuvasti ajaessa. Takavaihtajakin natisee, eikä vaihda kovinkaan täsmällisesti. Jarruissa on myös jotain hämminkiä, takajarru kun mielestäni painui, sopivasti Akin kivikossa, kerran pohjaan, mutta pumppauksen jälkeen toimi kyllä normaalisti. Pyörä on edelleen, neljä päivää kisan jälkeen nurkassa koskematta ja kuraisena, mutta jonkinlaista operaatioita sille olisi tarve suorittaa..

Enskahommat voiki nyt pariksi viikoksi unohtaa. Seuraavat kisat Jyväskylän Laajavuoressa 14.-15.6.

Video eiliseltä

Kerkesin tauolla töissä näpyttää puhelimella nopean videon eiliseltä. Näps.

Tres Duros -tiimipäivä Malminkartanossa

Tänään oli tarkoitus mennä porukalla sessioimaan Malminkartanonhuipulle, eli Jättärille. Paikkahan on Helsingin korkein kohta ja aktiivisen rakentajat ovat viritelleet sinne alamäkireittejä. Spessu olisi sopiva peli sinne ja sainkin eilen työkaverin kautta linkin kaverille, joka pystyi sorvaamaan sopivan spacerin Spessun linkuston väliin. Koko laakerisetti on myös tilauksessa, mutta se ei ole kerinnyt vielä saapumaan. Meidän oli tarkoitus nähdä Villen kanssa Malminkartanon Jättärillä kahdeltatoista. Hain kuitenkin tiimipaidat Hi5Bikesista ja kävin pajalla katselemassa spacerin sorvausta ja siinä samalla aika vierähti ja odotutin Villeä reilun tunnin verran.

Tiimi kasassa, ainakin melkein

No, oli kello mitä vain, pyörä kasaan ja tunkkaamaan. Tänään oli itselleni ensimmäinen kerta useampaan vuoteen Jättärillä. Kerran olen siellä jonkun polun ajanut alas jarrut pohjassa. Tänään sain ajamisesta vähän enemmän irti. Paikka oli kerrassaan positiivinen yllätys, vaikka muutaman videon sieltä olenkin nähnyt. Reittejä huipulta menee useampi ja korkeusero on käytetty tehokkaasti hyödyksi. Mutkia ja hyppyjä on koko ajan, joten tylsää ei ehdi tulemaan. Paitsi kun on laskun suorittanut ja pitää tunkata takaisin ylös. No, osaapa arvostaa alamäkeä ja onhan tuo tunkkaaminen ehdottomasti osa paikan glamouria!

Ajoimme pääasiassa yhtä ja samaa linjaa koko ajan. Hauska freeride-pätkä, jonka varrella on penkkamutkia, muutama mahdollinen wallride ja hyppyreitä. Yhdessä kohtaa on kolme erikokoista hyppyriä vierekkäin. Helppoja tasaisia lavoja, jotka eivät heitä yläviistoon ollenkaan, joten isoimmastakin uskalsin hypätä. Pätkän lopuksi on kaksi arviolta kuuden metrin gäpillä olevaa hyppyä, ne jäivät toistaiseksi ajamatta. Kokeilin ajaa yhtä toistakin linjaa, mutten siitä yhdellä laskulla paljoa saanut irti ja siinäkin hypyt jäivät ajamatta.

Hauska paikka, pitää ehdottomasti mennä uudestaan.