Tänään oli vapaapäivä töistä ja alkuperäinen tarkoitus oli käydä salilla ja ottaa loppuviikko rennosti, jos vaikka reidet ja muukin kroppa olisi suunnilleen palautuneet reissun alussa. Eilisen innoittamana päätin kuitenki lähteä ulkoiluttamaan Spessua. En ole muistaakseni ajanut sillä ollenkaan Teneriffan reissun jälkeen, joten ihan kiva ottaa siihenkin vähän tuntumaa ennen seuraavaa matkaa.
Olin asentanut Malagan reissua varten renkaat jo aiemmin, 2.3" Butcher SX edessä ja 2.5" Supertacky DH Highroller takana. Polkeminen oli arvatenkin tuskaista, mutta kävin lähinnä fiilistelemässä muutamaa alamäkipätkää Kivikossa sekä ajamassa Hallainvuoren trailin jokusen kerran alas.
Hallainvuoren pätkä on erinomaisessa ajokunnossa, kura roiskuu, mutta ainakin tuolla rengastuksella pitoa löytyi ihmeellisen hyvin. Kerran lähti eturengas kantatessa vähän alta, mutta muuten uskallus tuli ennen pidon loppumista vastaan. Uskalsin jopa ajaa radalla olevan hyppyrin ensimmäistä kertaa, vastapattiinhan se alastulo menee, vaikka edelliseen mutkaan ajaisi jarruttamatta ja polkisi lyhyellä suoralla lisää vauhtia.
Muutenkin Spessulla on niin paljon luottavaisempi olo ajaa alamäkiä verrattuna Metaan (tai Steamrolleriin, jolla kävin pari viikkoa sitten ajamassa samaa pätkää!). Hirveästi en polje lisää vauhtia tuolla pätkällä, mutta jarruihinkaan ei tarvi koskea kuin ehkä 3-5 kertaa koko pätkällä.
Tänään oli ajolasit päässä, mutta Mucky Nutz taas unohtui ja pari kertaa lensi kurat silmään lasien alta. Heti hyppyrin jälkeisen kalliopudotuksen jälkeen sokaistuin ja meinasin ajaa puuta päin. Jarrut pelastivat.
Sain soitettua Pohjolaan ja urheilulisä matkavakuutukseen maksoi 39€ ensi viikoksi.
Tänään oli hankala herätä ja koko päivän tuntui, etteivät silmät aukene ollenkaan. Mielessä kävi, etten edes ajaisi tänään töihin, mutta päätin kuitenkin lähteä vaihdepyörällä ja ajaa rauhassa. Sää näytti mukavalta, oli kirkasta ja neljä astetta plussan puolella, mutta kova tuuli ja aina väsyneet reidet pitivät huolen, että vauhti tosiaan pysyi hiljaisena. Kerran pysähdyin pumppaamaan vieläkin tiivistymätöntä Rubber Queenia ja matkaan kului yli tunti, eli vartti normaalia enemmän.
Länsi-Herttoniemen ulkoilutiet olivat päivällä vielä suurelta osin märän jään peitossa ja alamäkien ajaminen oli jännää puuhaa, jarruttamalla vauhti ei pysähtynyt, eikä kääntyäkään oikein uskaltanut, kun pyörä tuntui pienimmästäkin kallistuksesta lähtevän liukumaan alta pois. Yhden lyhyen polkupätkän ajoin, mutta enempää en menomatkalla ehtinyt enkä jaksanut.
Länsi-Herttoniemen lumeton maisema
Sama maisema kaksi viikkoa aiemmin
Töistä lähtiessä oli jo pimeää ja etukumi oli taas lähes tyhjä. Harkitsin Kulosaaren jälkeen ajamista Herttoniemen teollisuusalueen kautta, kun epäilin puistoreitin nousujen menevän taluttamiseksi, mutta lämmin päivä olikin sulattanut melkein kaiken jään tai ainakin hajoittanut yhtenäisen jääpeitteen, joten ylämäet sai poljettua, eikä alamäissäkään tarvinut enää varoa.
Ensimmäisen nousun jälkeen vaihdoin lampusta akut tuoreempiin ja päätin kokeilla mäen päältä alkavaa polkua. Polku oli osittain jäässä, mutta ajokelpoinen. Tästä riemastuneena ajoin suurimman osan normaaleista työmatkapoluista, yhdelle kohdalle en lähtenyt kiertämään ja hyppyrimäen "dh-pätkän" joutuin jään takia taluttamaan alas, mutta suurin osa reitistä oli jo hyvässä ajokunnossa. Jäätä ja lunta oli vähän, mutta osa poluista oli täysin lumettomia ja jopa kuivia.
Hyppyrimäen switchback ei ottanut minua vastaan vaan jää vietti viistosti eteen ja pöpelikön puolelle
Osa poluista oli lumettomia ja jopa kuivia
Herttoniemen jälkeen oli pakko käydä vielä katsastamassa Hallainvuoren tilanne. Pelkällä tankoon kiinnitettävällä valolla näkyvyys on hieman rajattua, joten osa ajamisesta meni yksyilyn puolelle. Hallainvuoressa oli jäätä ehkä vähän enemmän kuin Herttoniemen puolella, mutta silti ilman nastojakin pystyi ajamaan, jalkautumisia tuli lähinnä eksymisen, huonon näkyyvyden ja ajotekniikan takia. Löysin lopulta talveksi jonkun reippaan esiin kaivaman alamäkiosuuden alkuun, jonka ajoin melko varovaisesti, mutta se näytti olevan käytännössä kokonaan jäätön. Ulkoilutie, jolle traili laskeutuu, olikin sen verran jäässä, että loiva nousu piti taluttaa penkan puolelta ylös.
Jos säämiehen lupaukset pitävät paikkansa, eikä pahaa takatalvea tule, talvi alkaa itä-helsinkiläisen maastopyöräilijän silmissä olla muutamassa päivässä taputeltu. Ensi viikko menee toki Malagassa, mutta sen jälkeen onkin mukava palata jo lähes kesäiseen Suomeen.
Ajoimme Karin kanssa tänään Villen luokse Tuusulaan kun kolme kovaa kokoontui mittailemaan tangon leveyksiä, saunomaan ja suunnittelemaan viikon päästä alkavaa Malagan matkaa. Syntyipä siinä ohessa maittava käristys ja lenkilläkin kävimme.
Perunaostoksilla
Ajoimme märässä ja jäisessä metsässä pari tuntia Villen opastuksessa. Reitti myötäili osittain Korso MTB Marathonin polkuja, joskin matka taisi jäädä hieman lyhyemmäksi, alle 20 km Cyclemeterin mukaan. Kenelläkään sankarikuskeistamme ei ollut nastoja, joten kieli keskellä suuta sai ajella. Jostain syystä isäntä kyllä paineli menemään melkein kuin kesäkelillä.
Ensimmäiset pätkät jäällä tuntuivat aika hurjilta, mutta pikku hiljaa rupesi löytymään jonkinlainen tuntuma ajoalustaan, suurimman osan aikaa pitoa oli kuitenkin enemmän kuin uskallusta. Itselläni lähti eturengas kerran tai kaksi alta, takarengas lipsui nousuissa ja laskuissa useamminkin, mutta mitään katastrofaalista ei kuitenkaan tapahtunut. Suurimmat tappiot sattuivat kun Villen takapää tipahti ojan ylittävältä sillalta alas ja ketjunohjuri napsahti poikki ja itse sain havusta silmään. Muutaman kerran aiemminkin olen loukannut silmääni ajaessa, minkä takia olen jo useasti päättänyt, etten IKINÄ aja ilman laseja. Pitääpä päättää taas sama asia uudestaan, vasen silmä kun on edelleen hieman sumeana.
Slash luopui ohjuristaan
Bilteman pyöräteline kuljettaa vaivatta kaksi pyörää
Haparoinnista ja hidastelusta huolimatta oli mukava ajella taas muutakin kuin pelkkää työmatkaa ja varsinkin kun oli hyvää ajoseuraa. Sauna ja hyvä ruoka kruunasivat päivän ja saimme jonkinlaisen yhteisymmärryksen siitä, mitä yhteiseen käyttöön tulevia tavaroita kukakin ottaa reissulle mukaan ja miten kentälle siirrytään. Vakuutukset pitää vielä tarkistaa, mutta edellisen reissun pohjilta kaikki alkaa muuten olemaankin melko selkeää.
Tänään oli kamera päällä aika pitkään, enkä ehtinyt ja jaksanut edes katsoa kaikkea, mutta alla pieni kokoelma päivän ajomaisemista.
Innostuin tuossa noin viikko sitten käymään salilla. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kaksi vuotta ja silloinkin jaksoin käydä muistaakseni noin kuukauden verran, kunnen flunssa, tai joku muu hyvä syy, lopetti sen innostuksen. Tällä kertaa innostusta on kestänyt jo yli viikon verran, kävin toissapäivänä siis jo toisen kerran salilla. Kyykkyä, maastavetoa, alataljaa, muutama kevyt testi rinnallevetoa ja pientä jumppaa yläkropalle.
Eilen oli vapaapäivä, mutta tänään taas pyörällä töihin ja jalat olivat edelleen hieman väsyneet. Töiden jälkeen ajattelin ajella kotiin ihan hiljakseen, mutta toisin kävi, kun Sörnäisten rantatiellä, hiilikasojen kohdalla, imuun iski työmatkapeesaaja sivulaukuin, lokasuojin ja muine härpäkkeine häpäistyllä cyclocrossarillaan.
Aluksi, kun kuulin takanani renkaiden ropinan, ajattelin kaverin ohittavan minut, mutta sielläpä pysyi ensimmäisiin liikennevaloihin asti. Liikennevaloista ampaisin piikkipaikalle (työmatkatempoon lankeaminen) ja aivan takarenkaani takana kuuluva ropina ahdisti ajamaan ihan vähän kovempaa, kuin mitä muuten olisi tullut tehtyä. Kokeneena yksivaihteiskuskina hyppäsin Kulosaarensillan rampin nousussa putkelle ja kaveri jäikin hetkeksi, kunnes sillan alamäkeen viettävällä osuudella taas imeytyi takarenkaaseen kiinni.
Pienessä vastatuulessa kaveri pysyi tiukasti imussa koko Kulosaaren läpi, edes vaarallisissa ysikympin mutkissa eturenkaansa tuskin irtosi kahta metriä kauemmaksi peesistä, kunnes Ruukin nousussa päätin hyökätä ja sainkin vapaamatkalaisen karistettua. Ajoin Hitsaajankadun yksinäni Shellin risteykseen, missä liikennevaloihin pysähtyessäni häviäjä ajoi pian ohitseni eri suuntaan nuolemaan haavojaan.
Mikähän siinä oli, että loppumatka tulikin ajettua hitaammin.
Vaihteluksi työmatkakinnaamiselle tänään oli kiva käydä ajelemassa ihan huvikseen. Yöllä oli tullut lunta aika paljon, joten ajaminen (taluttaminen) oli aika erilaista, kuin mitä eilen olin ajatellut. Vielä eilen oli muutaman sentin kerros pehmeää pakkaslunta, jolloin polkujen ajaminenkin olisi ollut melko luontevaa, mutta yöllä ja aamulla lunta oli tullut viitisentoista senttiä lisää.
Meta
Vaihdoin keskiviikkona Commencal Meta AM 29:iin mielestäni talvipyöräilyyn ja työmatkoille sopivat renkaat. Eteen Continentalin 2.2" Rubber Queenin, ja taakse saman kokoinen Mountain Kingin Protection-kyljellä. Renkaat ovat ajautuneet hyllyyni puolivahingossa, joten ajattelin antaa niille näin arkikäytössä näyttötilaisuuden. Kumpikaan renkaista ei ole UST- eikä kai edes tubeless ready -rengas, mutta ainakaan oman kokemukseni mukaan esim. Maxxiksella tai Schwalbella se ei ole hirveästi haitannut. Rubber Queen nousi vanteelle pelkällä pumpulla ja Mountain King vasta parilla Napsauttimen yrityksellä.
Mikään ei-UST -rengas ei minulla ole tainut heti pitää ilmoja sisällään, vaan vaatii heiluttelua ja yleensä vasta ensimmäisen lenkin jälkeen rengas tiivistyy kunnolla. Muistan lukeneeni Fillarifoorumilta huonoja kokemuksia Continentalin ei-UST -renkaista, mutta muistelin näiden liittyvän lähinnä vaikeuteen saada rengas nousemaan vanteelle.
Torstaiaamuna sitten ilmat renkaisiin ja töihin ja työpäivän jälkeen olinkin varautunut pumppaamaan kumit. Takarengas oli kokonaan tyhjä ja etunenkin löysä. Ilmat sisään ja matkaan. Kauppatorilla, eli alle kilometrin matkan jälkeen, eturengas tuntui löysältä. Ei ongelmaa, lisää ilmaa kumiin - ja silloin eletty elämä pyyhkityyi pikakelauksella silmieni ohi. No ei aivan, mutta jokainen tietää tilanteen. Hieman liian pitkä työpäivä, vähän liian kylmää ja tuulista ja silloin menee tubeless-venttiili poikki. Kuka kantaa venttiilejä mukanaan? En ainakaan minä, vaikka syksyllä samasta kiekkosatsista takaventtiilin katkaistuani talutinkin pyörää kolme varttia kotiin. Tiputtelin siinä korjauspuuhissa tavaroita lumeen ja sainkin kohmeisilla sormillani kahdella venttiilin kiristymutterilla melkein hätäkorjattua venttiilin, mutta lopulta alistuin laittamaan repun pohjalla lojuneen väärän kokoisen sisäkumin renkaaseen. Tappio.
Laitoin kotona uudet litkut ja uuden venttiilin paikoilleen ja siinä renkaan kanssa puuhastelleesani huomasin, että Rubber Queenin kyljistä pullotti kymmeniä noin millin kokoisia palluroita, jotka raapaisemalla puhkesivat ja vuotivat ilmaa hetken, ennen kuin tiivisteaine tukki ne. Eli ei todellakaan UST-rengas.
Metan jarruista katosi mystisesti teho jokin aika sitten, vaikka ne oli juuri aiemmin ilmattu. Kenties pyörää pestessä vääränlaista saippuaa tai jotain joutunut jarrupaloille? Perjantaina hioin ja putsailin jarrupaloja, mutta huonosti tiivistyneet renkaat ja jarrujen epämääräinen toiminta sai minut kuitenkin valitsemaan Steamrollerin työmatkalle.
Lumen takia laitoin tänään Metaan flättipolkimet. Olen jo pidempään ajatellut, että pitäisi opetella ajamaan ilman lukkopolkimia, tietyissä tilanteissa kun huomaa olevansa riippuvainen niistä. Lunta oli tullut niin paljon, että pyörää joutuisi joka tapauksessa taluttamaa aika paljon ja klossithan siinä touhussa menee tukkoon. Talutusta se ajaminen tosiaan olikin, mutta hauskaa oli lasketella alamäkiä holtittomasti lumessa.
Eilen oli loman jälkeen ensimmäinen työpäivä. Aamulla oli hieronta, joten en mennyt pyörällä töihin ja työpäivä jäi muutenkin vähän lyhyeksi. Kotiin tullessani kävin pyörävaraston kautta ja ronttasin niin sanotun arkipyörän ylös. Harrastuspyörillä on välillä vähän tylsää ajaa työmatkaa ja kauppareissuja, joten pari vuotta sitten kasasin Surlyn Steamrollerin rungon ympärille arkipyörän. Runko on itselleni jo toinen samaa mallia, ensimmäisen menin joskus heikkona hetkenä myymään luullessani, etten fiksillä hauaisi enää ajaa. Halusin.
Rolleri oli lojunut kesästä asti koskemattomana pyöräkellarissa ja oli aika pistää se talvikuntoon. Huolsin napojen laakerit (Dura-Ace, hyvä valinta arki- ja kurapyörään), vaihdoin voimansiirron talveen sopivammaksi, nastat alle ja päätin vihdoin pistää pyörään järkevän levyisen tangon ja kunnon jarrukahvan. Aiempi jarrukahva oli Tektron ylikoon tangolle tarkoitettu cyclocross-lisäjarrukahva, jonka sai asettumaan vain stemmin viereen, enkä tehostakaan ihan varma ole. Toisaalta en ole pyöräni vanteita halunnut kuluttaa, joten parin vuoden aikana jarrua ei ole kai kertaakaan edes käytetty!
Vanha ohjaamo
48/19, kesäinen ja puhtaana pidetty voimansiirto
Joskus olen jarruttomalla fiksillä ajaessani tiputtanut ketjut alamäessä autotiellä, enkä niin jänniä paikkoja enää halua. Asensin siis kunnollisen jarrun, joskaan oikeanlaista jarrukaapelia ei löytynyt kotoa ja työmatka pyöräkaupan kautta jäi sekin haaveeksi. Ehkä huomenna sitten.
Joku huolehtii muutenkin turvallisuudesta ja hankki pyörääni pirikellon. <3 Asentamisessa kesti ehkä vain puoli vuotta.
Työmatkapyöräily vastaa aika isosta osasta itselleni kertyneitä ajokilometrejä ja varmaan myös kuntopohjasta, aika harvoin tulee nimittäin varta vasten lenkille lähdettyä. Nykyinen työmatkani on noin 16 km suuntaansa ja siihen on mahdollista yhdistää muutama hyvä polkuosuus. Kivikon ja Hallainvuoren kautta ajaminen ei tee isoa lenkkiä, tosin aikaa näiden kautta ajaessa työmatkaan menee yli tunti. Jos olen maastopyörällä liikenteessä, ajan yleensä Herttoniemen urheilupuiston alueella muutaman polkupätkän, jotka osuvat sopivasti matkan varrelle kiertämättä liikaa. Rollerilla tuli ajettua suurin osa viime vuoden lumisesta ajasta, mikä piti varmaan ihan mukavasti peruskuntoa yllä.
Päivän kerrokset. Koirien kupit eivät kuulu mukaan
Iphonen mittari näytti aamulla -21 °C ja laitoin päälleni lähes kaiken, mitä kaapista löysin. Oikea pakkastilanne ei varmaankaan ollut aivan niin paha. Leveä ohjaustanko tuntui varsinkin ylämäissä paremmalta. Pirikelloa en osannut vielä käyttää, pyörätielle äkisi kiilaavalle jalankulkijalle annoin suullisen signaalin. Talvivälitys, 46/21, tuntuu välillä vähän turhan pitkältä ja polkeminen menee helposti runttaamiseksi, mutta ehkä tässä talven mittaa taas reidet tottuu. Polvi saattaa kylläkin fiksillä ajaessa ärtyä enemmän kuin vaihdepyörällä.
Uusi ohjaamo. Eihän se kaunis ole, mutta niin turvallinen
Rolleri
Viime talvi meni aika hyvin, mutta sen jälkeen työmatkapyöräily on ollu välillä melko katkonaista. Jos ajaisi vain kolme päivää viikossa töihin, pelkästään siitä pitäisi kertyä yli 5000 km vuodessa. Viime vuonna jäi vähän alle sen. Nyt olisi tarkoitus saada hyvä rytmi päälle ja ajaa työmatka 3-5 kertaa viikossa. Silloin tällöin vähän vetoja mukaan, lihaskunto ja maitohaponsieto tuntuu olevan aika alamaissa. Systemaattiseen treenaamiseen ei kuitenkaan vielä ruveta.
Nyt on palattu pakkaseen. Kirjoittelin eilen kentällä ja koneessa, mutta tämä Blogger ei oikein toiminut Norwegianin wi-fi:ssä, joten julkaisen tämän nyt. Teksti on aika pitkä ja käy osittain läpi samoja asioita kuin aiempinakin päivinä, enkä jaksanut sitä ehkä ihan kunnolla jäsennellä ja oikolukeakaan. Sitäkin mietin, että pitäisikö kirjoittaa omana pidempänä juttunaan tuo pyöräkatsaus, mutta nyt se on tässä mukana.
---
Pico del Teide, viimeistä kertaa
>
Odottavan aika on pitkä. Saavuin kentälle kolme tuntia ennen lentoa, joten nyt kerkeää summaamaan reissun tähänastisia saavutuksia. Matkahan ei vielä ole ohi, kotona ollaan aamukolmen jälkeen ja sitä ennen pitää saada pyörä ehjänä Suomeen ja päästä sekä sisään että saada pakkasessa seissyt auto käyntiin! Golffilla on nimittäin ollut hieman tapana sulkeutua kylmillä ilmoilla.
Istuskelin aamupäivällä rantakahvilassa parin kahvin ja pikkusikarin verran ja huoneen luovutuksen jälkeen kävin kävelemässä lenkin El Médanon läheisyydessä. El Médanosta länteen on pitkä hiekkaranta, jolla harrastetaan ja vuokrataan välineitä erilaisiin lautailuaktiviteetteihin. Kävelin Montaña Rojan ohi Playa de la Tejitalle, missä olisin käynyt uimassa, ellei rantaviiva pitkin olisi lähestynyt ohikulkijoita. Tirkistelijät. Uikkareita ei tietenkään ollut mukana.
Playa de la Tejita ja Montaña Roja
El Médano lännestä katsottuna
Montaña Rojalla olisi ollut kiva käydä, mutta kello alkoi olla jo sen verran, että päätin lähteä lounaalle ja siitä lentokentälle. Söin rauhassa ja kirjoitin kortit rantakahvilassa ja silti olin kolme tuntia ennen lentoa kentällä, joten ehkä siellä mäellä olisi silti kerinnyt käydä. Postimerkkejä en löytänyt mistään, joten kortit täytynee jakaa Suomessa sitten henkilökohtaisesti.
Eli mitä reissulta jäi käteen (sormissa olevien ärtyneiden kaktuksen pistojen lisäksi)
Teneriffa
Turismia ei tullut juurikaan harrastettua. Saaren eteläosa hahmottui karkeasti. Suurimmassa osaa paikkoja kahvi oli laimeaa ja vielä suurempi ihmetys oli se, etten koko saarella törmännyt kuin yhteen humidoriin ja sekin oli lentokentän tax freessa ja täynnä mini- ja club-kokoisia sikareita. Barcelonassa jokaisessa tupakkakaupassa, joita on paljon, on melko hyvin varusteltu humidori ja oletin tämän olevan yleinen espanjalainen tapa. Ainakin eteläpuolella Teneriffaa luonto on aika kuivaa ja karua. Vuoren keskivaiheilla mäntymetsää, ylempänä lähinnä pelkkää kiveä. Samoja polkuja, joita nyt ajettiin pyörillä, olisi ihan kiva kävelläkin.
Los Cristianosissa oli hieman enemmän hulinaa kuin El Médanossa, joka oli ainakin tähän vuodenaikaan melko hiljainen paikka. Siinä missä El Medánossa kuuli ihmisten puhuvan lähinnä espanjaa, Los Cristianosissa ihmiset puhuivat pääasiassa suomea, englantia ja saksaa.
Lavatrax
Darran on pyörittänyt Teneriffan eteläosiin keskittynyttä maastopyörätoimintaa seitsemän vuotta. Retket oli helppo sopia etukäteen sähköpostitse. Ajopäivänä pakettiauto hakee hotellilta yhdeksän aikaan aamulla, jonka jälkeen ajetaan yleensä noin tunnin verran lähtöpaikalle. Päivästä riippuen hotellilla ollaan takaisin 13-16 välillä. Lavatraxin enduro-reitit koostuvat pääasiassa alamäkeen ajettavista asfalttisiirtymistä, hyvä- ja huonokuntoisista leveistä hiekkateistä, varsinaisista teknisistä polkupätkistä ja kahvitauosta(!). Asfalttisiirtymillä saa paikoin varoa, ettei ylikuumenna jarrujaan, se on nimittäin jännittävä tunne. Osa huonompikuntoisista hiekkatieosuuksista on ihan hauskoja ajaa ja välillä ei voi vetää selkeää rajaa, tuntuuko tie vain turhalta siirtymältä vai oikeasti hauskalta ajo-osuudelta. Tietysti näilläkin teillä pystyy totutella kovaan vauhtiin ja harjoitella irtonaisella pohjalla kanttaamista, mutta suurinpana osaa päivistä, kun on ajoryhmä koossa, ajo on aika katkonaista kun hitaampia odotellaan jatkuvasti. Varsinaisia polkuosuuksia, joita voisi enduro-pätkiksi kutsua, mahtuu ajopäiville aika vähän ja ne ovat yleensä parin kilometrin pituisia. Erittäin hauskoja ja vaihtelevia polut kyllä ovat. Kaikki ajopäivät olivat mukavia, mutta niihin kannattaa lähteä sillä asenteella, että nauttii sekä ajamisesta, että maisemista. Jos treenimielessä haluaa ajaa, Lavatraxin reitit eivät hirveän paljoa yhdelle päivälle tarjoa.
Ajotekniikka
Oli kiva päästä ajamaan uudella pyörällä vihdoin kunnon alamäkivoittoisia reittejä. Suoraviivainen ja aggressiivinen kivikkorynkytys on lähinnä uskalluksesta ja painon siirtelystä kiinni. Tiettyyn pisteeseen asti, ennen kun rupeaa pelottamaan, se meneekin melko luontevasti. Sitten kun pitäisi kääntyä, ajaminen tuntuu aika onnettomalta. Bermeihin ja uriin ei uskalla nojata niin paljoa, kuin olisi mahdollista, tasaisissa mutkissa tulee jarruja laahattua, eikä pyörää uskalla kantata ja tiukkoihin switchbackeihin ei uskalla ajaa välillä ollenkaan. Vaikka tietää, että pyörän saisi käännettyä ja perä seuraisi mukana, useamman kerran piti pysähtyä ja mennä vasta Darranin perässä. Löysemmissä switchbackeissa vauhtia taas ei saa pidettyä yllä ollenkaan kun ei uskalla nojata pyörään ja uskoa, että pyörä pysyy pystyssä, kunhan pitää sormet irti jarruilta.Näitä pitäisi harjoitella, mutta aika vähissä on normilenkeillä paikat, missä näihin pystyisi kunnolla panostamaan.
Bikecheck
Specialized Enduro Expert Evo 2014
Muutaman kuukauden vanha Specialized Enduro Expert Evo alkaa olla vihdoin sisäänajettu. Spessu on toinen pyörä, jonka olen ostanut uutena ja kokonaisena pyöräharrastukseni aikana. Ohjaamoa ja satulaa piti vähän säätää ja renkaita on vaihdeltu tarpeen mukaan, mutta kokonaisuuten pyörä oli valmiina varsin hyvä paketti. Käytetyt Traverset oli kevyemmiksi kiekoiksi kiikarissa, mutta takanapaan ei olisi tainnut saada 11-lehtiselle tarvittavaa XD- vapaarattaan runkoa, joten jäivät ostamatta. Nykyiset kiekot lienee aika painavat, mutta eipä se ajossa ole juuri tuntunut ja ovatpahan kestävät. Muutamasta kohtaa takavanteen reuna vääntyi reissun aikana, mutta äänekkäitä vanteelle lyöntejä tulikin aika monta, joten hyvin vanteet pärjäsivät.
Pyörässä on varsin paksu ja vaikuttavan näköinen suoja chainstayssä, mikä on kuitenkin hölmösti jätetty vähän turhan lyhyeksi keskiön päästä. Aiemmin maalissa oli muutama kolo, mut koko alue on puhtaaksi mukiloitu.
Huonosti suojattu chainstay
Ohjainlaakeri taitaa naksua hieman, vaikka viimeisellä lenkillä sitä yritinkin kiristää. Viimeisen päivän viimeisillä laskuilla myös iskarin etummainen kiinnityskohta rupesi natisemaan, mikä sekin pitää nyt tarkastaa. Huomasinpa vielä pyörää viimeistä kertaan autoon pakatessa, että paluuvaimennuksen säätönupikka oli tippunut. Säätäminen onnistuu kyllä ruuvarilla, mutta mukavahan sitä on sorminkin pystyä säätämään. Toivottavasti varaosa löytyy.
Vaijerinkuori repsottaa takavaihtajan kiinnityskohdasta, joko kaatumisen tai liian jyrkän mutkan takia vaijerissa. Muutenkin koko takavaihtaja sai aika monta naarmua ja jo aiemmin mainittu kiinnitysruuvin torx-kanta on pyöreä. Nyt siihen sopii hyvin 4-millinen kuusiokoloavain, kunhan sen tunkee tiukasti sisään. Ei sitä ilman kierrelukitetta kyllä tarpeeksi kireällä saa, toisesta tai kolmannesta ajopäivästä lähtien sitä sai kiristää joka päivä kesken lenkin.
Kärsinyt vaijerinkuori
Renkaat toimi ajettuilla alustoilla hyvin. Viimeisenä päivänä takana ollut pikku-Ardentti (2.25" Lust) ei mikään maailman pitävin kumi ole, varsinkaan kun siellä on n. 2,5 bar painetta, mutta eipä noissa maastoissa ja omilla vauhdeilla takarenkaalta hirveitä vaaditakkaan. Edessä olleesta High Roller 2:sta (3C Exo) ei myöskään löydy valitettavaa. Jos ei märkää ja mutaista ole, on varmaan aika lailla sama, mitkä renkaat alla pyörii, kuhan paineet on kohdillaan ja ilmatilaa tarpeeksi. Niin huonosti uskallan ajaa mutkiin ja kantata, vaikka siihen yritänkin kiinnittää huomiota, ettei renkaiden sivuttaispito pääse koetukselle.
Vaikka eturengas toimi reissulla hyvin, normaaliajossa, varsinkin jos yhtään on kosteaa, suurempi ilmatila ei olisi pahitteeksi, että uskaltaisi paineita pitää tarpeeksi matalana.
Öhlins tuli ensimmäistä kertaa pyörämarkkinoille Specializedin 2014 vuoden Demon ja Enduro Expert Evon mukana. Itselleni tämä on ensimmäinen kierrojousilla varustettu pyörä, jolla ajan muutamaa metriä enempää. Medium kokoisessa pyörässä on keulassa medium-jousi ja takaiskarissa 479lb/in -jousi. Molemmat olivat turhan löysiä ja ne piti vaihtaa jäykempiin. Öhlinsin jousen saamisessa kesti pari kuukautta ja ne pitää tilata Specializedin kautta, mutta eiköhän niitä rupea ajan mittaa saamaan hieman nopeamminkin. Jousitus poimii pikkupatit todella huomaamatta ja vanhan, ilmaiskareilla varustetun pyörän selkään hyppääminen tuntuu aina tosi karkealta.
Keulan hidasta vaimennusta olen ruuvannut pikkuhiljaa jäykemmäks, jolloin pyörä on napakamman tuntuinen ja helpompi hallita (tai yrittää hallita) hypyissä. Reissulla hitaissa switchbackeissa keula pari kertaa tökkäsi kiveen ikävästi, mutta tässä varmaan tekniikalla on isompi osa kuin keulan säädöillä. Joustomatkaa jää keulasta kyllä yleensä 3-5 cm käyttämättä, joten nopeaa vaimennusta voisi kokeilla vielä avata lisää.
Laitoin eilen kameran paikoilleen vasta hauskan sumuisen osuuden jälkeen (kun pysähdyttiin nostamaan Tom pusikosta), joten parhaat palat jäivät kuvaamatta. Tässä kuitenkin vähän maisemia viimeiseltä ajopäivältä
Ps. Onpa muuten ärsyttävän hankalaa säätää fontit kohdilleen tässä bloggerin käyttöliittymässä, jos copypastettaa tekstejä muualta...
