Työmatkatempo

Innostuin tuossa noin viikko sitten käymään salilla. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kaksi vuotta ja silloinkin jaksoin käydä muistaakseni noin kuukauden verran, kunnen flunssa, tai joku muu hyvä syy, lopetti sen innostuksen. Tällä kertaa innostusta on kestänyt jo yli viikon verran, kävin toissapäivänä siis jo toisen kerran salilla. Kyykkyä, maastavetoa, alataljaa, muutama kevyt testi rinnallevetoa ja pientä jumppaa yläkropalle.

Eilen oli vapaapäivä, mutta tänään taas pyörällä töihin ja jalat olivat edelleen hieman väsyneet. Töiden jälkeen ajattelin ajella kotiin ihan hiljakseen, mutta toisin kävi, kun Sörnäisten rantatiellä, hiilikasojen kohdalla, imuun iski työmatkapeesaaja sivulaukuin, lokasuojin ja muine härpäkkeine häpäistyllä cyclocrossarillaan.

Aluksi, kun kuulin takanani renkaiden ropinan, ajattelin kaverin ohittavan minut, mutta sielläpä pysyi ensimmäisiin liikennevaloihin asti. Liikennevaloista ampaisin piikkipaikalle (työmatkatempoon lankeaminen) ja aivan takarenkaani takana kuuluva ropina ahdisti ajamaan ihan vähän kovempaa, kuin mitä muuten olisi tullut tehtyä. Kokeneena yksivaihteiskuskina hyppäsin Kulosaarensillan rampin nousussa putkelle ja kaveri jäikin hetkeksi, kunnes sillan alamäkeen viettävällä osuudella taas imeytyi takarenkaaseen kiinni.

Pienessä vastatuulessa kaveri pysyi tiukasti imussa koko Kulosaaren läpi, edes vaarallisissa ysikympin mutkissa eturenkaansa tuskin irtosi kahta metriä kauemmaksi peesistä, kunnes Ruukin nousussa päätin hyökätä ja sainkin vapaamatkalaisen karistettua. Ajoin Hitsaajankadun yksinäni Shellin risteykseen, missä liikennevaloihin pysähtyessäni häviäjä ajoi pian ohitseni eri suuntaan nuolemaan haavojaan.

Mikähän siinä oli, että loppumatka tulikin ajettua hitaammin.