Hyvästi Espanja

Lauantai-iltana huvilalle saapuneet vieraat olivat neljä keski-ikäistä brittiä. Kävivät kylillä illalla ja tulivat koputtelemaan ikkunoita kun eivät päässeet sisään muuten. Äijäporukka. Jakauduimme eilen taas kahteen autoon. Suomalaisten porukka halusi mennä ajamaan bikepark-tyyppistä bermi- ja hyppypätkää, jota Michael taas ei ainakaan ensimmäistä päivää ajaville suositellut. Brittiukot vietäisiin ajamaan Sramia, B-Linea, Lomoa ja 911:tä. Kari oli näitä ajanut jo kahtena päivänä, joten hän lähti suomalaisten mukaan ja minä ja Ville brittien mukaan.

Meidän oli Villen kanssa tarkoitus toimia oppaina briteille, mutta koska olimme ainoastaan kävelleet välipäivänä Sramin, Michael lähti itse mukaan. Michael on leikatun tyrän takia sairaslomalla ja  ajovarusteettkaan eivät olleet mukana. Kaikki Villan ehjät pyörät oli vuokrattu briteille, joten Michael otti ketjuttoman Morewood-raadon mukaansa ja meinasi ajaa varvastossuilla. Autokuskina ollut Matti sentään lainasi kanoottiinsa Michaelilla ajokengiksi.

Michael lähtee opastamaan siviilit päällä..

.. ja tällä voimansiirrolla

Ajoimme ensin Sramin, jolla Michael pysähtyi useampaan kertaan selittämään seikkaperäisesti ajolinjavalintoja ja niiden vaikutuksia ajamiseen ja pyörän käyttäytymiseen. Oma ajo tuntui aluksi taas tosi epävarmalta. Ensimmäisen pysähdykseen jälkeen, kun ajoin Michaelin selittämän kohdan, jäin liikaa miettimään hänen sanomisiaan, enkä keskittynyt omaan ajamiseeni. Kuperkeikka rinteeseen. Periaatteessa Michaelin ohjeet olivat tosi hyviä, mutta aika itsestäänselviä asioita ja itselle katkonainen ajo saa vain epävarman olo, vaikka toki kyseessä oli vain tutustumisajo, eikä tarkoitus olisikaan ajaa vielä kovaa.

Sramin jälkeen auto vei samaa rinnettä ylös B-Linelle. Sen ajoimme Villen kanssa ilman opastusta, koska reitti oli jo tuttu. Itselleni  ensimmäinen veto eilen B-Linellä oli ehkä parhaat fiilikset tuonut lasku koko reissulla. Ensimmäisenä päivänä irtonainen pohja tuntui kamalalta ja mahdottomalta ajaa, eilen taas vain ja ainoastaan hauskalta. Kantatessa pyörä lähtee viettämään alta, mutta kun jarruihin ei koske, pyörä ei aivan helposti kuitenkaan kokoaan karkaa käsistä. Keskikohdan droppi ja lopun hankala lasku tulivat vastaan vähän puskista, mutta kun niitä ei jäänyt miettimään, menivät ne alas ihan huomaamatta. Jäimme alas odottelemaan Michaelia ja brittejä. Viimeinen briteistä tuli alas mies ensin, pyörä perässä. 

Ajoimme B-Linen ehkä neljään kertaan. Viimeisillä kerroilla kokeilin alun kolmea tuplahyppyä, joita kaikkia en kyllä onnistunut kertaakaan putkeen ajamaan. Omat laskuni menivät periaatteessa ihan hyvin, mutta nuutuneen olon takia tuntui, ettei lisälaskuista saisi enää mitään irti. Ennen lounasta ajoimme vielä Sramin. Vaikka Michael näytti meille reitin ja olimme sen välipäivänä kävelleetkin, eksyin tai ajoin väärää linjaa kolmeen kertaan, minkä ei varmaan pitäisi tuolla reitillä edes olla mahdollista.

Istuimme lounastauolla kahvilan terassilla varjossa ehkä hieman liian pitkään. Kroppa kerkesi kylmetä ja ohjelmassa olevan Lomon jyrkkä lasku hermostutti. Meidän oli Villen kanssa tarkoitus toimia Lomolla oppaina. Lähdin pätkälle ensimmäisenä. Tökkäsin eturenkaani johonkin Lomon alkupäässä ja heitin kuperkeikan laskeutuen häntäluu edellä kiveen, onneksi muut olivat sen verran jäljessä, ettei kukaan nähnyt tapahtunutta!

Seuraavaksi pysähdyimme ihmettelemään samaa jyrkkää kohtaa, jota edes oppaamme Jesus ei tiistaina laskenut. Stuart kävi tutkimassa laskua jalkaisin ja halusi laskea sen ensimmäisenä. Viisaana Ville talutti pyörän edeltä käsin alas ja jäi odottelemaan muuta porukkaa. Stuartin meno näytti puoleen väliin asti ihan hyvältä, mutta sitten eturengas tökkäsi johonkin ja Stuart heitti pyöränsä kanssa voltin ja kieri jyrkännettä pitkin ilman pyörää vielä pari kierrosta lisää. Onneksi kaveri nousi heti pystyy huutelemaan kaiken olevan kunnossa. Itse onnistuin rinteen laskemaan, mistä rohkaistuneena pari muutakin brittiä yritti lähteä laskuun, huolimatta siitä, että volttia heittänyt Stuart oli briteistä selkeästi osaavin kuski. No, onneksi laittoivat jalat äkkiä maahan ja taluttivat loput.

Stuart ylpeänä kierimänsä jyrkänteen kohdalla

Muu porukka tulee alas jalkaisin - onneksi

Päästelin Lomon loppuosan sen mitä pääsin, joskin pariin kertaan pysähdyttiin keräämään porukka kasaan risteyskohdissa. Jossain bermissä kävin vielä nenälläni ja onnistuin lyömään itselleni puupolven kovan suojan läpi. Onneksi jalka vertyi loppumatkalla ja ajaminen oli ihan mukavaa. Autolle päästyäni huomasin kaatuiluissa kämmenenkin kipeytyneen niin, että vaihteen vaihtaminenkin peukalolla tuntui melkein mahdottomalta. Päätimme Villen kanssa, että kun näinkin ehjinä olimme alas päässeet, reissun pyöräilyt olisi nyt ajettu. Britit lähtivät suullisin opastein (käänny kaksi kertaa vasemmalle) ajamaan 911:n ja Villen kanssa laskettelimme alamäkeen Villalle. Laskettelu ei ollutkaan laskettelua, kun koko matka ei ollut alamäkeä ja vastatuuli oli paikoin kova.

Kari oli jo Villalla pyörä purettuna pakkaushommissa. Pakkailimme tavarat ja lepäilimme alkuillan, kunnes Luci vei meidät yhdeksäksi kentälle viedäkseen seuraavat vieraat samalla keikalla Villalle. Lentomme lähti vasta 1.30, eikä kentällä ollut juuri mikään auki. Mielikuva oli, että söisimme hyvän aterian kentällä, mutta päädyimme puputtamaan ketjukahvilan eineksiä. Samassa kahvilassa oli suomalaisporukka, joka pelasi yatzya tabletilla. Itse kaivoimme oikeat nopat esiin. Tablettipelaajia taatusti nolotti! Voitin ensimmäisen erän, mutta toisella kierroksella Kari iski all time -ennätyspisteet tiskiin.

Supertacy High Roller vajaa viikon ajoilla

Ville purkaa Slashin atomeiksi saadakseen sen mahtumaan Natsaan

Kapa iski enkat pöyään!

Yatzyn jälkeen check-in oli vihdoin auennut ja pääsimme kilometrin pitkän jonon hännille. Saimme itse kantaa pyörälaukut läpivalaistukseen. Turvatarkastuksen jälkeenkin odoteltavaa oli yli tunti. Kari nukahti ikkunalaudalle, Ville iski tarinaa. Lopulta pääsimme koneeseen ja ainakin itse nukuin melkein koko matkan. Erikoismatkatavaroiden kanssa mikään ei näytä ikinä menevän ilman erikoisia tilanteita. Tavaramme eivät tulleet matkatavarahihnalle ollenkaan, vaan löytyivät lopulta nurkan takaa vinttikoiran vierestä.

Kaikista kommelluksista huolimatta koko reissu oli erittäin mukava. Ajopäiviä oli omalle kuntotasolle niin paljon, ettei pyörien myöhästyminen, tällistä johtunut välipäivä tai lyhyeksi jäänyt lauantai haitannut ollenkaan. Koko kroppa on joka tapauksessa kuin katujyrän alle jäänyt.

Villa Montañalla on puitteet kunnossa ja ainakin meille sattui todella mukavaa seuraa huvilalle. Itselleni ei oikeastaan tullut mieleenkään, että huoneen ovet jäivät aina lukitsematta, vaikka sinne ajopäivien ajaksi jätettiin kameroita, tietokoneita ja muuta arvotavaraa. Lämpötila ei vielä ollut niin kohdillaan, että uima-altaasta olisi päässyt nauttimaan, mutta ulkogrillissä sentään tehtiin ruoat useana päivänä. Päivällisellä kävimme ulkona vain kerran ja aamiainen hoitui suomalaisen naapurin luona. Lentokenttäkuljetukset tulevat Switchbacksin puolesta, joten taksien ja isojen laukkujen kanssa ei tarvi ihmetellä.

Villa Montaña

Ajopäivät ovat vaihtelevia. Yleensä liikkeelle lähdetään 9.30 ja ajaminen loppuu neljän aikaan. Välissä on lounastauko jossain logistisesti järkevässä kahvilassa tai ravintolassa. Michael on itse sairaslomalla ja palkattu englanninkielentaitoinen opaskin oli ilmeisesti loukannut itsensä heti kauden aluksi. Meidän oppaanamme toimi paikallinen Jesus, joka ei muutamaa sanaa enempää englantia osannut, mutta pystyi kuitenkin opastamaan reitit läpi. Eniten ajopäivissä välillä rassasi, että jos mentiin tuntemattomalle reitille, se saatettiin ajaa vain kerran tai kahdesti läpi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ajetaan opas edella, pysähdellään keräämään porukka kasaan tai ihmettelemään hankalia kohtia. Ajosta tulee katkonaista ja tökkivää, eikä kunnon ajorytmiä saa päälle. Tutustumisajona näin sen kuuluukin toimia, mutta jos pätkä ajetaan vain kerran, yksittäisestä tökkivästä ajokerrasta ei mielestäni ole mitään iloa. Esimerkiksi ensimmäisen ajopäivän lopuksi ajoimme 911:n pidemmän version, jossa meni n. 35 minuuttia ja käsittääkseni sen ajaisi yhtä kyytiä läpi noin vartissa.

Jesus, uskollinen, muttei aina niin särmä opas

Myös ajoporukasta riippuen rytmi ei välttämättä kaikille sovi. Toiset haluavat mahdollisimman nopeaa shuttlausta, toiset taas jäävät spekuloimaan vartiksi jokaisen laskun jälkeen, ennen kuin kaikki pyörät on saatu nostettua autoon. Itseäni tämä ei haitannut, mutta jos paikalla olisi vain muutaman päivän treenimielessä, haluaisi päivistä varmaankin hieman enemmän irti. Sitä en tiedä, miten paljon päivän ajettaviin reittihin voi itse vaikutta, jos mukana on isompi porukka. Itselleni riitti mukana roikkuminen, koska kaikki oli uutta.

Vieraiden toimiminen oppaina on hieman kyseenalaista toimintaa. Jos maksaa ajamisesta, ei pitäisi olla painetta joutua "tuhlaamaan" omia ajojaan siihen, että täytyy odotella muita ja neuvoa heille kohtia, mistä itsekään ei ole välttämättä varman. Onnettomuustilanteissa olisi myös hyvä, että paikalla olisi järjestäjän puolelta aina joku, mieluiten englanninkielentaitoinen.

Kaiken kaikkiaan viikon lomana hyvässä seurassa Switchbacks tarjosi itselleni aivan tarpeeksi vastinetta rahalle. Alamäkiajoon tarttui taas varmasti jotain uutta. Suurimmat ärsytyksen kohteet liittyvät ehdottomasti lentomatkailuun ja kentällä norkoiluun. Lähtisin uudestaan, mutta voisin myös katsoa samalta alueelta muita vaihtoehtoja.

Villa Montañan aamu

Viimeistä edeltävä ajopäivä

Tänään oli lähtö vasta kymmenen jälkeen ja aamiainen syötiin Villalla, joten aamulla sai nukkua vähän pidempään. Kahvit keitettiin kalkkiutuneella keittimellä, joka valutti vettä niin hurjaa tahtia, että kun se ei aamiaisen jälkeenkään ollut valuttanut kaikkia vesiä, keitin jäi päälle koko päiväksi. Kari valmisti herkkumunakkaan.

Matilla oli tänään muuta ohjelmaa ja Michael on sairaslomalla, joten Rene pääsi toimittamaan sijaiskuskin roolia. Happy Days -traililla sentään odotteli Jose, joka hoiti shuttlauksen paikan päällä. Venäläiset, Magnus ja skotit lähtivät tänään, eikä kukaan heistä tullut enää ajamaan, vaikka periaatteessa ainakin skotit ja venäläiset olisivatkin osan päivästä ehtineet ajamaan.

Luci ja apukuski

Happy Days sijaitsee ison kivilouhoksen kupeessa. Välipäivän jälkeen alun jyrkkä soralasku tuntui aluksi hurjalta. Muutaman mutkan jälkeen pohja kovenee ja pätkä ajetaan loppuun metsässä. Alussa on muutama tiukka switchback, joiden jälkeen nopeavauhtista pätkää peräkkäisine droppeineen. Paikoin on valittavana muutama linjavaihtoehto, joista yleensä toisessa on joku isompi hyppy. Keskivaiheilla on hieman poljettavaa ja pumppailtavaa, mutta pääasiassa reitin pääsee rullaamalla läpi ja jarrutellakaan ei alkua lukuunottamatta ihan hirveästi tarvitse.

Villellä paukahti heti ensimmäisellä laskulla takavaihtaja tuusannuuskaksi ja varavaihtaja oli jäänyt Villalle. Vaihtajankorvakekin vääntyi, joten eipä uutta vaihtajaa olisi kenttäolosuhteissa paikoilleen saanutkaan. Itse ajoin pätkän kolmeen kertaan, mutta käsi tuntui kipeältä töyssyihin riuhtoessa, joten jätin ajot siihen. Ville kuvaili pätkällä ja itse lekottelin reitin loppupäässä.

Aluksi seuranani oli paikallisia teinejä, jotka tanssivat kännykästä rutisevan musiikin tahtiin. Tuukka, Antti ja Riku huilasivat hetken aikaa seuranani. Ville tuli myöhemmin alas ja ihmettelimme, kuinka paikalliset dh-kuskit korjasivat takakiekkoa. Jose Perdon Big Hitistä oli mennyt vanne ja pinna poikki. Rengas väännettiin paikoilleen tukemaan vannetta ja pyörä oli taas ajokunnossa. Paikalle ajoi myös Jose Maria Fiat Puntollaan ja hyppäsi ulos käärimään kirkerän hajuiset sätkät kavereilleen.

Big Hit kuntoon!

Kun mukana ei ollut järjestäjän puolelta ketään englanninkielentaitoista, päivän ohjelma oli hieman hämärän peitossa. Aamulla Michael sanoi, että Villalle on tulossa uutta porukkaa ja että heidät haettaisiin kesken päivän mukaan ajamaan. Villen kanssa elimme uskossa, että pääsisimme kämpille hakemaan hänelle uuden takavaihtajan ja itse olisin vaihtanut ajokamppeet kameraan. Molemmat autot kuitenkin odottelivat melko pitkään, että pätkän varrelle kuvaamaan jääneetkin saataisiin mukaan ja sen jälkeen menimme vielä syömään. Ensin kuski ajoi Choppsin ohi huoltoasemalle mutisten jotain, mutta kun huoltarilta ei mitään kunnollista syötävää saanut, ajoimme takaisin Choppsille. Ruokaillessa meni tietysti oma aikansa ja pääsimme Ridiculatorille kellon ollessa noin kaksi. Tässä vaiheessa kuski olisi lähtenyt viemään meitä Villalle, mutta emme varmaankaan olisi ennen ajojen loppumista enää kerinneet takaisin, joten jäimme kuvailemaan muun porukan ajoa.

Paluumatkalla pysähdyimme hakemaan kaupasta salaattitarpeet. Kari teki salaatin kun Ville rusikoi pyöränsä kuntoon minun toimiessana apupoikana ja neuvonantajana. Korjauksessa tarvittiin voimaa, kierretyökaluja, viekkautta ja kuutta kättä. Ruoan jälkeen pääsimme saunaan.

Järkkäriä en tosiaan saanut haettua mukaan, mutta videota tuli.

Jalat maan pinnalle ja vapaapäivä

Alkureissu sujui omalta osaltani mukavasti, enkä älyttömiä riskejä koe ottaneeni. Muutama pieni kaatuminen ja kolhu tuli, mutta niitä tuntuu muutenkin aina maastopyöräillessä tulevan. Ne kuuluvat asiaan, jos yhtään omien osaamisalueen rajoilla haluaa liikkua ja kehittyä. Yleensä pienet ajovirheet kostautuvat vauhdin hiljenemisenä tai pysähtymisenä, joskus kaatumisena. Eilen tuli taas pieni tärsky.

Lähdimme eilen aamulla 9.30 noin tunnin ajomatkalle El Chorroon. Ensimmäisellä ajopaikalla oli muutamia eri linjavaihtoehtoja, jotka Jesus näytti meille. Magnus ajoi melkein ensimmäisessä mutkassa pitkäksi ja puuta päin ja jäi loppupäiväksi kahvilaan lepäämään. Tutustumisten jälkeen ajelimme puiden lomassa luikertelevia polkuja lounaaseen asti. Polut olivat suurelta osin erittäin kovapohjaisia ja nopeita, joskin olettaisin niiden sateella muuttuvan mutaisiksi ja liukkaiksi. Muutamassa kohtaa oli metsänhoito kesken, joten poluilla oli tukkeja ja kaikkia reittejä ei ehtinyt kokonaan oppimaan, joten välillä polku hukkui ja matka jatkui hetken ihmettelyn ja taluttelun jälkeen. El Chorrossa oli myös muuan Matti Lehikoinen treenaamassa Norjan alamäkijoukkuetta.

Ville virittää kameraa Karin kypärään

Lounastauon hymy

Iltapäiväksi vaihdoimme ajopaikkaa muutaman kilometrin verran. Iltapäivän reitti oli erittäin mukava. Aluksi sukellettiin autotieltä turverinnettä pitkin metikköön, alussa oli muutama pieni hyppyri ja alkupuoliskolla useampia montun pohjalla käyntejä. Keskivaiheilla oli jonkin verran poljettavaa, minkä jälkeen kallioinen aukeama, jolta pystyi valita kahden eri reitin väliltä viimeisen osuuden. Vasemman puoleinen, omasta mielestäni parempi reitti, meni hieman loivemman ja avaramman alueen läpi takaisin metsään, jonka lopussa muutama switchback turpeisessa rinteessä. Metsästä tultiin ulos dropin kautta, josta laskettiin suora polkupätkä kivien välistä hiekkatielle, joka lopulta lyhyen nousun jälkeen laski autotien varteen. Erittäin hauska pätkä!

Laskulla, joka muutenkin olisi ilmeisesti jäänyt päivän viimeiseksi, kaaduin ensin alun hypyn jälkeen laskeuduttuani hieman vinossa ja jouston noustua ylös, pito katosi viistolla alustalla. Ei käynyt kummasti, mutta liekö ollut jo merkki väsymyksestä. Reitin viimeisen dropin jälkeen muistan ajautuneeni polulta hieman sivulle ja meneväni kovaa vauhtia kohti alle polvenkorkuista kiveä. Kiven takana oli toinenkin kivi, joten vaikka onnistuinkin ensimmäisen kiven yli nostamaan keulan, lensin tangon yli ja löin pääni maahan.

Kari tuli tarkistamaan, oliko kaikki kunnossa, mutta kiukkuisena ajoin hänet kauemmas. Venäläiset pysähtyivät myös, mutta taisin sanoa heille, että kaikki on kunnossa. Jossain vaiheessa muistan ehkä puhuneeni heille jonkun lauseen venäjää. Muutenkin eilinen päivä on muistoissa hieman pätkittäinen. Unohdin kaikkien täällä tapaamieni ihmisten nimet ja vaikka Ville minulle jonkun nimen kertoikin, ei se minun mielessäni silti yhdistynyt nimen omistajaan. Ojentajaankin sain kovan tällin ja käsi lähti turpoamaan. Onneksi Magnus on ollut sählyjoukkueen lääkärinä, joten hän osasi laittaa kohon ja kompression kenttäolosuhteissa.

Koho ja kompressio

Pojat hakivat illalla kyliltä pitsat, minun jäädessä Villalle lepäämään. Lievän aivotärähdyksen ilmeisesti sain, joten varmuuden vuoksi yöksi laitettiin herätys parin tunnin välein ja tarkistettiin, että kaikki on ok. Käytännössä asia meni niin, että heräsin itse puhelimen hälytykseen ja käskin nukkuvan Villen esittää minulle kysymyksiä. 

Aamulla ihmisten nimet loksahtivat taas kohdilleen, mutta kolauksen takia päätin jo eilen jättää tämän päivän ajot väliin. Muu porukka lähti matkaan pyörinensä, Villen kanssa otimme kamerat. Skotti-Markin tyttöystävä, Caroline, oli myös mukana ja kolmistaan kävelimme Sram-reitin alas, välillä pysähtyen kuvaamaan. Malagan seutu on ilmeisen suosittu alamäkipyöräilykohde, koska samaa reittiä tuli alas myös kolmen kuskin GT:n porukka, Athertonin veljekset ja Marc Beaumont. GT:llä oli ilmeisesti uuden rungon prototyypin testaus menossa. Ainakin yksi rungoista oli kokonaan musta ja ohimennessään kuski huusi: "No photos!".

Anton tykittää Sramilla

GT Factory Racing

Sram vaikutti tosi hauskalta pätkältä, toivottavasti itsekin pääsen sen vielä ajamaan. Osa porukasta jatkoi Lomolle ja 911:lle, Karin ja Markin jättäessä ajot kouralliseen laskuja Sramilla. Odottelimme hetken kun kuski vei muun porukan Lomolle (ja toi rengasrikon kärsineen Magnuksen takaisin sieltä) ja palasi viemään meidät Villa Montañalle.

Lähdimme huoltotauon jälkeen Villen, Karin, Markin ja Carolinen kanssa rannan tasolle Benalmadenaan syömään reissun huonoimmat ruoat ja kävelemään paljain varpain hiekassa. Supermercadosta piti hakea vielä iso kasa ruokaa, koska kaikille jäi ravintolaruoasta nälkä ja Matin murkina ei viikonloppuna aamiaista tarjoa. Palattuamme kyliltä saimme kuulla, että yksi nuorimmista suomalaisista oli viiltänyt pohkeensa auki jarrulevyyn ja joutui jäämään yöksi sairaalaan kun jalka ilmeisesti operoitaisiin.

Tänään suoristin oman kolarini jäljiltä pyöräni ohjaustangon ja vaihdoin taakse uudet jarrupalat. Takavaihtajan kiinnitysruuvi on kai taas löysällä, enkä keksinyt vielä, miten saisin pyöristyneestä torx-kannasta otteen. Pyörää nostellessani käsi tuntui aika kipeältä, mutta tarkoitus olisi huomenna lähteä kuitenkin ajamaan.

Tässä vielä hieman videota El Chorron pätkiltä

La Zubia

Tänään heräsimme normaalia aiemmin. Matti ja Maija tarjosivat aamupalan 7.30 ja tunti myöhemmin koko Villan porukka lähti kahdella bussilla kohti Sierra Nevadan kupeessa sijaitsevaa La Zubiaa. Ajomatka kesti pari tuntia, jonka aikana kerkesin torkahtaakin hetkeksi.

Matkalla saksalainen Rene kertoili taustoja Schwalben maastorenkaiden nimien takaa. Big Betty tulee erään työntekijän pyylevän vaimon mukaan, Rock Razor oli taas Schwalben facebook-sivujen kautta yleisön ehdottama nimi. Lihavaa Alberttia ei kuulemma ole olemassa. Hyvästi sille mielikuvalle.

Sierra Nevadan huipuilla on lunta

La Zubian traili on loivalla alueella ja kulkee joen uomaa mukaillen ja osittain sen pohjalla. Mutkissa on mukavasti kallistusta ja eilisistä reiteistä poiketen tänään ajettiin kokonaan kovalla pohjalla. Ensimmäinen puolisko trailista on hitaampi ja kiemurtelee enemmän, loppuosa on taas suoraviivaisempaa luukuttamista, jossa jarruihin ei juuri tarvitse koskea. Koko matkalla on melko helppoja hyppyjä, joista osassa osaava saisi paljonkin ilmaa. 

Ajoimme alkuun pätkän ehkä neljään kertaan, jonka jälkeen kävimme lähistöllä erään Martinin luona hakemassa Antonille uuden ohjainlaakerin ja söimme matkalla ostettuja sämpylöitä. Martinin pihassa oli Trekin kuorma-auto ja iltaisen googlettelun perusteella Martin on Trek World Racingin Team Director. Ville sai Martinilta tarroja.

Tauon jälkeen pätkää ajeltiin vielä joitakin kertoja. Kahdella peräkkäisellä laskulla tiputin ketjut pyörästäni ja huomasin katkaisseeni eturattaasta yhden hampaan. Hammas oli vielä sellaisessa kohtaa, että oikea jalka edessä ajaessani ketju pääsee juuri puuttuvan hampaan kohdalta hyppäämään pois. Anton vinkkasi, että ratasta voisi kääntää 90 astetta, jolloin puuttuva hammas ei olisi niin kriittisessä kohtaa.

Puuttuva hammas

Ratasta käännellessäni huomasin myös, että takaiskarin kiinnityksessä oli hieman klappia. Spessun Endurossa iskarin kiinnitysruuvi on kohtisuorassa iskarin runk´gon suuntaisesti, eikä siihen pääse käsiksi purkamatta osaa linkustosta. Remonttihommissa meni kaksi laskua hukkaan ja kun sain pyörän jälleen ajokuntoon, ajoin pätkän enää vain kerran. Kroppa alkoi olla aika väsynyt ja osittain tauon kangistama, mutta pyörä tuntui taas toimivan mukavasti. Viimeisen laskuni jälkeen odottelin muita alhaalla. Porukkaa saapui tipotellen, Villeä ja Karia odoteltiin melko kauan, he kun jäivät salaiselle iskarinsäätöoperaatiolle matkan varrelle. Kukaan ei enää ilman uutta taukoa olisi jaksanut laskea lisää ja kellon ollessa jo melko paljon suuntasimme kylään kahville ja syömään.

Kolmelle kovalle ajopäivä oli hyvä. Kukaan ei kaatunut ja samaa pätkää ajaessa vauhti kasvoi laskukertojen edetessä. Meille kaikille pätkä oli paras tai yksi parhaista ikinä ajetuista reiteistä. Päivän helpohkolla reitillä ajovirheet eivät kostautuneet samalla tavalla kuin eilen, tosin ruotsalainen Magnus onnistui sohaisemaan itseään tangolla alavatsaan ja jäi jo varhaisessa vaiheessa päivää huilailemaan lähtöpaikalle. Jesuskin vaikutti apaattiselta tänään, liekö eilinen lompakon katoaminen vielä vaivannut.

Magnus istui puun alla suurimman osan ajoajasta

Paluumatkalla pelattiin erä yatzya puhelimella. Voitin

Paluumatkalla pysähdyimme hakemaan kaupasta ruokatarpeet, salaattia ja lihaa. Ruoan jälkeen pelasimme isommalla porukalla oikeilla nopilla yhden yatzyn. Rene, Mark ja Caroline olivat ensikertalaisia, mutta pääsivät peliin mukaan hyvin. Yatzeja heitettiin pelissä monta, taso oli kova ja kilpailu tiukka. Kari voitti Markin lopulta kahden pisteen erolla!

Sokka irti, vihdoinkin

Kasasimme Villen kanssa eilen iltapäivällä pyörät. Evoc-laukun kanssa pyörän kasaaminen on noin kymmenen minuutin homma. Villellä on suomalainen Natsa lainassa, johon pyörä pitää purkaa lähes kokonaan. Suurin homma kasaamisessa oli askarrella Villen tubeless-renkaat vanteille. Eastonin vanteiden venttiileistä ei saa sieluja irti, joten Napsautin ei pysty puhaltamaan ilmaa tarpeeksi nopeasti nostaakseen renkaita vanteille. Varsinkin vaijerillinen dh-ardent oli haastava tapaus. Villellä taisi käydä sisuriin lankeaminenkin mielessä. 

Kun olimme saaneet pyörät kasaan, muu porukka saapui Villalle. Kari oli hymyssäsuin, reitit olivat olleet hauskoja ja suomienskamiehelle helppoja.

Mr. Enduro Finland

Illalla kävimme Longhornissa isolla porukalla syömässä. Päivän tarjous oli all you can eat -grilli ja tulihan sitä lihaa syötyä.

Täksi aamuksi olimme saanet aamupalan järjestymään vastapäisen suomalaispariskunnan luona. Jos Villalla on tarpeeksi porukkaa ja halukkaita, Matti vaimoineen järjestää pientä hotelliaamiaista vastaavan ruokailun tiloissaan. Matti hoitaa myös osan Switchbacksin shuttlauksesta ja muutenkin vaikuttaa olevan eräänlainen MacGyver. Hommat hoituvan ja kielet vaihtuvat sujuvasti suomesta espanjaan ja ruotsista englannin kautta saksaan.

Lähdimme aamulla 9.30 kohti ensimmäistä trailia. Bussissa taisi olla kaikkiaan 9 kuskia, opas Jesus mukaanlukien. Villen kanssa olimme aika hermostuneita ensimmäisen ajopäivän suhteen. Ensimmäinen pätkä oli nimeltään B-line. Lähtö oli tuulisella paikalla, minkä takia Michael hieman epäili meidän ajattamista siellä.

Kroppa oli kylmiltään alamäkeen lähtiessä kankeana ja ajotuntumaa ei ollut ollenkaan. Pohja oli irtokivistä ja liukasta. Pätkä oli noin viisi minuuttia pitkä ja sen varrella pysähdeltiin ihmettelemään vaikeampia kohtia, mutta silti jo ensimmäisen laskun puolivälissä puristusvoima katosi sen verran, että jarruttaminen ja samanaikainen ohjaaminen meni vaikeaksi. Lopussa oli vielä yksi hankalampi kohta, jota en saanut ajettua ensimmäisellä yrittämällä vaan talutin pyörän alas. Maa oli hienoa hiekkaa ja dropin jälkeen piti tehdä tiukka käännös vasempaan melko jyrkässä kohdassa, jossa vauhtia ei saanut laskea kovaksi ja jarruttaessa pyörä lähti alta. Hankalaa.

Roinat ulos autosta ja ns. lämmittelypätkälle..

B-linen alku

Ajoimme B-linen vielä uudestaan, taisin kerran käydä eturenkaan pyyhkiydyttyä alta pois nenälläni, mutta muuten lasku meni hieaman paremmin. Epävarmalta meno silti tuntui, eikä kroppa ollut vieläkään oikein lämmennyt. Lopun hankalan kohdan sentään pääsin, kun sitä porukalla pähkäiltiin ja pari kertaa yritettiin.

Michael halusi ajattaa ensin lyhyempää pätkää lämmittelyksi, joten kahden B-linen laskun jälkeen lähdimme pidemmälle reitille, Lomolle. Lomo ajettii ensin porukalla ja useamman kerran pysähdyttiin ihmettelemään hankalampia kohtia. Olipa matkalla yksi jyrkkä ja hiekkainen kohta, jota Jesuskaan ei ajanut, eikä ensimmäisellä kierroksella kukaan muukaan. Ajaminen oli tökkivää kun letka pysähteli jatkuvasti, mutta kroppa alkoi sentään pikkuhiljaa lämpenemään. Lomo oli vaihtelevampi ja huomattavasti pidempi kuin B-line, metsässä mutkittelevaa ajamisen kuluttamaa polkua. Alku reitistä oli hiekkaisempaa, välissä oli muutama kivikkoinen kohta ja lopussa loivempi irtokivinen osuus. Tökkivän tutustumisajon jälkeen ajamisesta ei vieläkään ollut juuri päässyt nauttimaan, mutta kun Lomo ajettiin toisen kerran ilman pitkiä pysähdyksiä, minunkin sydän suli ja huomasin loppupätkän ajavani leveä virne suulla! Jyrkän kohdan, jonka Jesus jälleen talutti, onnistuimme venäläisen Antonin kanssa ajamaan, joskin se adrenaliiniryöppy, minkä jyrkänteen haparoinnista sain, riittäisi varmaan loppureissulle.

Ajoin Lomon toisella laskulla paljon toisen pyörän perässä kiinni ja mielelläni olisin ajanut sen vielä kerran kokonaan omaa vauhtiani, niin hauska se toisella laskulla oli. Karavaani päätti kuitenkin lähteä kohti seuraavaa pätkää.

Kari oli eilen ajanut 911-trailin, joka oli kuulemma mukava pätkä. Tänään ajoimme siitä jonkin toisen version. Alku oli mukavasti viettävää pätkää, jonka jälkeen poikkesimme eilen ajetulta reitiltä. Keskiosa pätkästä oli erittäin teknistä, kivikkoista ja hiekkaista jyrkkää polkua, jonka aikana jatkuvasti pysähtelimme odottelemaan joukon häntää. Yleensä pysähdykset tapahtuivat vielä juuri ennen jotain hankalaa kohtaa, ajo oli erittäin katkonaista ja pysähdysten jälkeen rytmin saaminen vaikeaan kohtaan oli lähes mahdotonta. Saksalainen kaveri ajoi pätkää  ilman ketjua katkaistuaan sen Lomolla, joten odottelua tuli senkin takia paljon. Teknisen keskiosan aikana oli vielä jyrkkiä nousuja, joita piti taluttaa seuraavaan lyhyeen jarruissa roikuttavaan laskuun, joten kovin mukava ei tökkivä osuus ollut. Viimeinen kolmannes oli melko loivaa, mutta sileää ja osittain poljettavaa nopeaa polkua, mikä jätti kuitenkin ennen lounastaukoa hyvän maun ajamisesta. Aikaa 911:n ajamiseen meni yli puolituntia.

Maisema hyvä, polku osittain paska

Lounas ja reissun paras kahvi

Kävimme lounaalla pyöräkaupassa hakemassa saksalaiselle uuden ketjun ja huoltoaseman kahviossa syömässä. Kahvion palvelu oli tuttuun tyyliin erittäin hankalaa espanjaa taitamattomalle, mutta kahvi oli hyvää ja sämpylät mainioita.

Päivän viimeinen pätkä oli Ridiculator (because it's ridicilously good), jonne ajaessamme juttelimme saksalaisen kanssa enemmän ja hän paljastui Schwalben työntekijäksi. Kukaan ei ollut aiemmin huomannut, mutta hänellä oli uusi mystisyyden verhon peitossa oleva kaksikammioinen Magic Mary renkaana, mistä ei lisäinfoa tivaamisesta huolimatta herunut. Ridiculatorilla tapasimme myös toisella autolla liikenteessä olleen suomalaisen porukan.

Schwalben dual chamber ja kaksi venttiiliä

Ridiculator oli hyvä. Ensimmäinen lasku ajettiin taas hieman rauhallisemmin tutustuen. Alku oli irtokivistä, mutta ei liian jyrkkää taikka vaativaa ja kaikissa mutkissa oli mukavasti bermiä. Reitillä oli muutama tienylitys ja ensimmäisen ehkä neljänneksen jälkeen matkalla alkoi olla sopivia helppoja hyppyjä. Keskivaiheilla oli yksi helposti tuplattava hyppy ja yksi step up, josta sai mukavasti ilmaa. Omat laskeutumiseni tosin, ainakin ensimmäinen, tulivat melkein pelottavan takapainoisina. Lopussa oli vielä yksi droppi gäpillä, mikä oli itseasiassa todella helppo ajettava, mutta ensimmäisellä yrityksellä adrenaliiniryöppy oli samaa tasoa kuin Lomon jyrkkä lasku ja polun päätteeksi oli lähellä, ettei tarvinut tarkistaa housuja, josko sinne olisi jotain lurahtanut.

En edes muista, ajoinko Lomon kaikkiaan kaksi vai kolme kertaa, hauskaa se kuitenki oli. Kroppa alkoi olla sen verran murjotun tuntuinen, että minä ja suurin osa porukastamme jäi viimeiseltä laskulta pois, kun joku pätkän vielä halusi ajaa.

Kuski tiputti ajoporukan kylään olusille ja täytyypä sanoa, että kun eilen tuli todettua puitteiden olevan kunnossa, niin mukavaa seuraakin on matkalle sattunut ja reititkin ovat pääasiassa hyviä. Kari ja Ville saivat ennen lounasta muutamat tällit, jotka vaikuttivat hieman heidän ajofiiliksiin ja tuntumaan, mutta kaiken kaikkiaan kaikille jäi kuitenkin hyvä maku päivän ajeluista.

Illalla Kari ja Ville kipaisivat kyliltä salaattitarpeet ja entrecotet grillattavaksi. Jälkiruoaksi oli suklaajäätelöä ja peli yatzya. Ville voitti.

Ensimmäinen ajopäivä, tai siis…

Saavuimme eilen hyvinssä ajoin lentokentälle, mutta erikoismatkatavaroiden nuiva selvittely Finnairin tiskillä kesti 30-45 minuuttia. Karin laukussa oli vain pyöränosia, joten se meni ylikokoisena matkatavarana. Villen kanssa maksoimme pyöränkuljetuksesta, joka Finnairilla on nykyään 75 € yhteen suuntaan.

Hapanta on...

Malagan päässä keräsimme normaalit matkatavarat hihnalta, mukaanlukien Karin laukun ja odottelimme minun ja Villen laukkuja hihnan pysähtymiseen asti. Pyöriä ei näkynyt, eikä Malagan kentällä myöskään ole erikoismatkatavaroille erillistä noutopaikkaa, eikä nouvonnasta osattu sanoa mitään, joten laukut ilmeisesti jäivät Helsinki-Vantaalle.

Öiseltä kentältä ei apua heru

Switchbacksin kuski oli jaksanut odotella meitä tunnin ylimääräisen selvittelyn verran kentällä. Pääsimme huoltoasemapysähdyksen kautta majapaikkaamme, Villa Montañaan. Kiukkuisen mutinan jälkeen kävimme muutaman tunnin yöunille.

Villa Montaña on huvila, jonka pihassa on mm. uima-allas, grillakatos ja katoksen vieressä pyöränkorjauspaikka. Yhteinen oleskelutila, keittiö ja pesuhuone löytyvät myös. Vuodepaikkoja on parikymmentä. Meillä on kahden huoneen yhdistelmä ja oma kylpyhuone. Kylpyhuoneessa ei ole ovea, vain pelkkä sermi.

Grillikatos, pyöränropauspiste ja kala-allas

Kari pääsi ajamaan

Aamupalaa emme löytäneet, eikä pyöristäkään kuulunut aamulla mitään, joten aamu meni epämääräiseen odotteluun. Kari kasasi pyöränsä ja lähti yhdeksän jälkeen seurueen mukana mäkeen. Villen kanssa menimme noin vartin kävelymatkan päähän kahville ja ruokaostoksille, minkä jälkeen tapasimme paikan pomon, Michaelin Villa Montañalla. Michaelin kanssa ihmettelimme pyöriemme kohtaloa ja päädyimme päivän ajoista luovuttaneina altaalle.

Allasalue

Tähän se sitten meni..

Altaalla hengatessamme Ville soitti puhelun, jonka mukaan pyörälaukut oli paikannettu. Epäselvää oli tosin, että minne. Kävimme juhlan kunniaksi pikauinnilla ja tässä blogia kirjoitellessa, kolmelta iltapäivälla, summeri soi ja pyörälaukut saapuivat!

Matka alkaa..

Tänään illalla on lähtö Malagaan. Viikko ajelua Switchbacksin kestitettävänä. Tavoilleni epäuskollisena pakkailin suurimman osan tavaroista jo eilen. Hyväksi onneksi olen huono siivoamaan, joten Teneriffan reissun pakkauslista oli edelleen odottelemassa olohuoneen pöydällä ja sen pohjalta oli helppo pakata.

Pakkaushomma

Switchbacks vaatii asiakkailtaan alamäkipyöräilyn kattavan vakuutuksen sekä eurooppalaisen sairaanhoitokortin, joka vastaa ulkomailla periaatteessa Kela-korttia. Pohjolalta sai yhdellä puhelulla viikoksi urheilulisän matkavakuutukseen 39 €:llä. Kelan kortin saa tilattua suoraan netistä, mutta toimitusaika on 1-2 viikkoa. Väliaikaisen kortin saa heti toimistosta, mihin tietysti havahduin vasta perjantaina kävellessäni Kelan toimiston ohi virka-ajan jo loputtua… No, toivottavasti päästään silti mäkeen.

Viime reissusta viisastuneena tällä kertaa pakkasin vähän enemmän varaosia mukaan. Jarrupalat, pari vaihdekaapelia, vaihtajankorvakkeen ja muuta perushilpettä. Yleensähän vaihtajankorvakkeiden kanssa on aikamoista säätämistä siinä vaiheessa, kun sellaisen rikkoo. Soitin alkuviikosta Mountaibikeshoppiin, mistä löytyi korvake suoraan hyllystä. Pinnojakin yritin kysellä, mutta Spessun järjestelmästä ei löytynyt Roval DH -kiekkojen tietoja ja pinnojen pituuksia, eli pitää yrittää olla katkomatta niitä.

Varaosia

Laskiaisjuhlien kunniaksi tänään satoi vielä sentin kerros märkää lunta, vaikka lämpö on muutaman asteen plussan puolella. Malagassa pitäisi olla ensi viikolla päivisin n. 20 °C ja poutaista. Öisin laskee kymmenen asteen tienoille.

Aamupäivä Kivikossa

Aamun ensimmäinen tehtävä, pullataikina