Nousuja, laskuja

Viikko sitten kävimme porukkalenkillä Helsingin Keskuspuiston poluilla. Flunssa ei enää vaivannut ja hauskaa oli. Mitä nyt pinnaa ja vaihtajaa katkottiin heti alkulenkistä. Selkä tuntui hieman väsyvän lenkin aikana, muttei mitenkään uhkaavasti. Seuraavana päivänä ajoin töihin Hallaivuoren kautta ja siitähän selkä taas otti itseensä. Ei niin pahasti kuin Laajavuoressa, mutta kuitenkin niin, että työn tekeminen, käveleminen ja ylipäänsä kaikki oleminen oli kivuliasta. Ärsyttävintä on se, että olin flunssan takia saanut tekosyyn laiminlyödä fysioterapeutin antamia ohjeita. En toki tiedä, olisiko tilanne oikeasti eri, jos olisin niitä liikkeitä koko ajan jaksanut tehdä.

Tiistaiksi olin kaavaillut Sappeen reissua, mutta se jäi selän takia tekemättä.

Eilen olisi Messilässä ollut dh-kisat, joihin osallistumista harrastesarjassa harkitsin vielä perjantai-iltana. Selän takia en viitsinyt ennakkoilmoittautua ja kun perjantaina meni vielä aika pitkään töissä, päätin ottaa viikonlopun vähän rennommin. Kisojen sijaan lähdin katsastamaan Tornikeskuksen bikeparkia.

Tornari on pienin bikepark, missä olen käynyt. Viime vuonna toimintaa ei ollut ja kävijämääristä riippuen sama kohtalo saattaa olla ensi kesänä. Kovin laajasti en Tornarin reitteihin tutustunut. Ajoin hissin reunoilla menevät Safarin ja Käärmeen kerran ja loppuajan Funny-hyppylinjaa. Kovin montaa laskua en edes kerinnyt ajamaan, jo ensimmäisen hissinousuni jälkeen hissi piti tauon. Sen maksimikäyttölämpötila on nimittäin +30. No, kävin tunkkaamassa pariin otteeseen Funnyn ylös ja juttelin muutaman muun kuskin kanssa, kunnes hissi taas aukesi.

Aurinko paistaa, hissi seisoo

Hissin auettua ajoin muutaman laskun, kunnes oli minun vuoroni pitää tauko helteen takia. Tauon jälkeen hissi suljettiinkin kokonaan ja menin taas tukkaamaan Funnyn ylös muutamaan otteeseen. Tunkkamiseen kyllästyneenä päätin jatkaa matkaani. Kotimatkalla tuli mieleeni käydä katsastamassa Pikkukosken step-up.

Autolla pääsi käytännössä suoraan hyppyrin viereen parkkiin. Hyppyrikin löytyi nokkospuskien takaa. Kerran jouduin ajamaan hitaasti hyppyrin nokalle kokeilemaan hieman muotoa, ennen kuin uskalsin kokeilla hyppäämistä. Nokka on silmämääräisesti yli 45 asteen kulmassa ja gäppiä on ehkä pyörän pituuden verran. Step-upeissa on yleensä se hauska puoli, että periaatteessa niissä ei putoa korkealta, eli pahasti ei voi käydä.

Täältäkö löytyy Helsingin paras hyppyri?

Hyppyrin nokka alastulon päältä kuvattuna

Olin varautunut henkisesti täyteen katastrofiin, mutta heti ensimmäinen hyppy lensi suhteellisen mukavasti alastulon huipulle. Sydän toki hakkasi aika vahvasti hypyn jälkeen, vastaavanlaista hyppyriä kun en ikinä aiemmin ollut ajanut. Ajoin hyppyrin muutaman kerran uudestaan ja mahtavasti se heittää suoraan alastuloon. Dirttihyppyrit lienevät juuri tämän kaltaisia?

Sunnuntaille oli sovittu porukkalenkki, jonka kohokohdaksi oli suunniteltu Vierumäen maastopyöräradan (vai onko virallinen nimi Korson XCO-rata?) kellottaminen. Eksyimme ensin keskelle rataa ja lähdimme vastakkaiseen suuntaan etsimään aloituspaikkaa. Otimme oikoreitin, eli hukkasimme koko radan, ennen kuin se taas löytyi karttasovelluksen avulla.

Lähdimme ensin ajamaan tutustumiskierrosta, mikä ei ollutkaan aivan yksinkertainen tehtävä. Rata risteilee useiden muiden polkujen kanssa ja ylittää muutaman kerran isomman lenkkipolun, mutta matkan varrella on vain muutama satunnainen kyltti osoittamaan ajosuuntaa. Joissain kohdin polulle on ajettu vaaleaa soraa tai sepeliä, jolloin polku erottuu selvästi.  Ehkä rata on vielä vähän kesken, mutta sitä on todella hankala lähteä muuten vain testaamaan, kun jatkuvasti joutuu arvailemaan, minne virallinen rata jatkuu.

Maassa olevien nuolien ja intiaanitaitojemme avulla suunnistimme radan läpi. Lähdin kellottamaan rataa ja ilman isompia kömmähdyksiä tai eksymisiä sain sen ajettua läpi. Valitettavasti Strava ei reittiä kuitenkaan tunnistanut, liekö epätarkka gps vai jostain kohdin väärin ajettu reitti syynä? Tiedä häntä. Villen mittaaman käsiajan perusteella aika olisi ollut jotain 12.30 paikkeilla. Mutta kai se pitää vielä uudestaan mennä joku kerta ajamaan. Harmi.

XCO-radan jälkeinen hengähdystauko

Radan teknisyys yllätti itseni täysin. Pitää vähän päivittää käsitystä XC:stä ja nostaa hattua kuskeille, jotka jäykkäperäisillä pyörillä ja nakinkuorirenkailla rataa läpi jumppaavat.

Olimme yhteensä liikenteessä nelisen tuntia ja matkaa kertyi noin 35 kilometriä. Lenkin lopulla poikkesimme  uimaan ja lenkin jälkeen Ville paistoi makkaraa. Hyvä päivä. Lämpötila pyöri 30 asteen hujakoilla ja arvatenkin nestettä kului.

Ville kasasi päivän ajoista videon.




Update: Onnistuin Stravan kartasta tonkimaan vertailuksi Korson XCO-radan. Sen mukaan reitiltä on poikettu 7%