Åre Bike Park

Ruotsin kierroksemme toinen etappi oli Åre Bike Park. Kävin vuosi sitten Åressa ensimmäistä kertaa. Silloin Suomen enskasarjan yksi osakilpailu oli siellä. Eipä olisi tullut muuten lähdettyä. Viime vuonna DHT järjesti porukkareissun, jolle mahtui seuraan kuulumattomiakin mukaan. Tornareiden reissulla oli bussi käytössä, joka lastattiin Klaukkalassa, ajettiin lautalle Turkuun ja seuraava päivänä Tukholmasta Åreen.

Tänä vuonna Tornaireiden reissuun ei ollut tarpeeksi osallistujia, se ei toteutunut. Onneksi saimme enduroporukoista kasaan autollisen innokkaita lähtijöitä, joten reissu saatiin aikaiseksi melko järkevään hintaan.

Samalla viikolla, kun Åressa olimme, oli siellä meneillään Åre Bike Festival. Ohjelmaa ja kilpailua olisi ollut moneen lähtöön mm. chainless-kisa ja erilaisia klinikoita, mutta eipä mihinkään tullut osallistuttua. Viimevuotinen Åren endurokisa oli itselleni hieman pettymys, paikasta olisi saanut enemmänkin irti. Edellisvuonna ajopäiviä oli kolme, joista viimeinen oli kisapäivä. Lopulta kaikista hauskinta tuntui olevan kisan jälkeen ja kisastressin häivyttyä freeride-ajelu. Tänä vuonna Åren kisa ei Suomen sarjaan kuulunut, joten päätin olla ajamatta sen. Jo ihan senkin takia, että kaksi kolmesta ajopäivästä olisi mennyt pääasiassa kisahommissa ja vapaa ajelu moisessa paikassa kiinnosti enemmän.

Ensimmäisenä päivänä huipulla oli heikko näkyvyys

Ensimmäinen ajopäivä oli märkä. Suuntasimme heti huipulle, missä näkyvyys oli parinkymmenen metrin luokkaa. Huipulta lähtevän Easyriderin varressa oli parissa kohtaa vielä lunta. Easyrider on noin 5 km pitkä ja arvioisin sen laskevan n. 400 m pystysuunnassa. Jalathan siinä väsyivät ja välillä piti pitää vähän taukoa. Lasien kanssa näkyvyyskin oli niin huono, että loppupäivän ajoin ilman. Onneksi pyörässäni oli pieni lokasuoja eturenkaan päällä, joten silmiin ei kauheasti kuraa päivän aikana lentänyt.

Väliasemalta taisimme seuraavaksi ajaa Uffesille. Ensimmäisellä ajokerralla sen kanssa oli hieman hakemista. Uffesilla on paljon pieniä tuplia, droppeja ja step-uppeja, joiden muistamisesta on ehdottomasti hyötyä. Muistettavaa on paljon, enkä kolmenkaan ajopäivän jälkeen kaikkia kohtia uskaltanut tai muistanut ajaa tarpeeksi kovaa, kun töytäreiden jälkeen ei aina näe, mitä on tulossa. Hauskan hauska pätkä, jolle haluaisin ehdottomasti palata heti uudestaan oppimaan sen vielä paremmin!

Uffes on lyhyt, ehkä muutaman minuutin pätkä. Se jatkuisi luontevasti Shimanolle. Minä olin sitä mieltä, ettei Shimanoa kannattaisi märällä ajaa. Jaa, että miksi? En tiedä, koska sileää ja rakennettua pätkäähän se on. No, eksyimme Östra Stjärnvägenille. Viistojuurakoissa päivän ensimmäiset pannut. Edes Supertacky High Roller ei märillä juurilla pidä, jos ne viettävät rinteessä alas ja kuski ajaa niihin rengas linkussa.

Shimanollekin uskaltauduimme myöhemmin, mutta ainakin itseäni märkä maa hieman kammoksuttaa ja tulee ajettua turhankin varovaisesti. Hiekkapohja saattaa olla jopa pitävämpää märällä, mutta kerroppa se alitajunnalle. Hypyt lähtivät seuraavina päivinä, kuivalla, kulkemaan paremmin. Ajaminen oli hauskaa, mutta ehkä koko päivän pisimmän korren vetivät lämmin kahvi ja chorizosämpylä. Lyhyimmän korren veti kylmään tuuleen pysähtyvä tuolihissi.

Mainitsinko muuten, että ensimmäisenä ajopäivänä oli märkää?

Pyörä ensimmäisen ajopäivän jäljiltä

Vaikka pyöriä pestiin useamman kerran pitkin päivää, olivat ne aivan kurassa ajopäivän jälkeen. Kura on vielä siitä hauskaa, että jos sitä ei saippualla ja sienellä tai harjalla hinkkaa pois, ilmestyy kura taas näkyviin pyörän kuivuttua, vaikka pyörä kuinka näyttäisi puhtaalta märkänä.

Ajopäivän jälkeen kävin hakemassa uuden takarenkaan semislicksiksi kuluneen High Rollerin tilalle. Ostin teräsvaijerillisen High Roller 2:n kovemmalla kumilla, ettei se kuluisi aivan yhtä nopeasti, kuin Supertacky-versio. Teräsvaijerillisen Maxxiksen kanssa on tullut aiemminkin taisteltua, että sen saa nousemaan vanteelle ilman sisäkumia. Napsautin oli toki mukana, muttei renkaaseen saanut tarpeeksi ilmaa, että olisi ehtinyt sielun lyömään paikalleen ennen renkaan tyhjenemistä. Kun rengas tyhjeni, se valahti takaisin vanteen keskiuraan. Lopulta sain ilmat pysymään renkaassa täyttämällä napsauttimen niin täyteen, kuin pumpulla vain sain, ja sielun sijaan laitoin napsautuksen jälkeen pumpun kiinni renkaseen. Rengas kovaksi pumpulla ja sen jälkeen sielu paikoilleen.

Päivällisen jälkeen menin katsomaan, miltä rengas näytti ja samalla ihmettelin huonosti toimivia vaihteita. Vaihteita ränkätessäni liipasin jäi jumiin ja aloin selvittämään ongelmaa. Liipasimessa oli ruuveja, käsissäni oli työkaluja ja yhtäkkiä koko homma oli auki ja levällään. Ilta meni pähkäillessä liipasimen sielunelämää, netistä kun ei löytynyt kunnon räjäytyskuvaa. Sielunelämä valkeni, mutta kahta osaa en saanut minnekään sopimaan. Toinen niistä lensi lopulta lattialle, eikä sitä enää löytynyt. Muutama vaihde oli kuitenkin käytettävissä epäkuntoisellakin liipasimella, joten se ei kahden seuraavan päivän ajoja haitannut.

Hissitolpan liipasin oli myös rikki, joten otin sen irti. Saattaapi olla, että Spessuun laitan muutenkin jäykän tolpan. Metassa kun on Reverb, tuntuu Spessun Command Post melko epäkäytännölliseltä, eikä se pidä ilmojakaan kovin pitkää sisällään.

Toisena ajopäivänä näkyvyys oli hyvä

Toinen ajopäivä oli aurinkoinen ja alkoi taas matkalla huipulle. Tuskin on muutakaan tapaa olemassa. Easyrideria väliasemalle ja siitä Downhillbanania alas. Parin ajopäivän jälkeen (ennen Årea olimme Järvsjössä), ja liekö jarrukahvoillakin osuutta asiaan, puristusvoima oli aika lopussa. Downhillabanan on musta reitti, muttei mitenkään ylitsepääsemättömän vaikea. Jyrkkä ja kivikkoinen se on ja vauhti karkaa helposti käsistä. Varsinkin, jos jarrukahvat lipsahtavat sormista ja ovat niin kaukana tangosta, ettei niille meinaa ylettää takaisin. Pidimme pienet hengähdystauot kun reitti ristesi huoltotien kanssa ja käsissä oli taas ruutia jatkaa vähän matkaa. Kerran kaaduin reitillä, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä puristusvoiman kanssa. Tökkäsin melko hitaassa vauhdissa kiveen ja muksahdin nenälleni. Olin pää alamäkeen päin solmussa pyöräni kanssa. Enpä tiedä, miten olisin yksin onnistunut pääsemään irti tilanteesta.

Viime vuonna kisaratoihin tutustuessamme ajoin märältä puusillalta ojaan. Olin ojassa niskallani, jalat kohti taivasta ja pyörä päälläni. Sieltäkään en varmaan olisi ilman apua päässyt pois. Sen verran mukavia (ja tylsiä) ajokaverini olivat, etteivät ruvenneet dokumentoimaan tilannetta, vaan tulivat heti kaivamaan minua esiin. Minkä nyt naurultaan kykenivät.

Downhillabanan oli hauska, muttei siitä oikein pystynyt väsyneiden käsien kanssa nauttimaan. Kävimme myöhemmin ajamassa huipulla toisen mustan reitin, Hällrajdin. Melko suoraviivainen kivikkoryntykys. Droppeja ja kalliota. Ehkä sillekin saisi hieman vauhtia ja hauskuutta, jos tuntisi reitin, muttei tullut testattua. Loppupäivän ajoimme leppoisampia reittejä.

Kahvitauolla söimme taas chorizosämpylät ja ajopäivän jälkeen menimme Parkvillaniin afterbikelle. Terassisää. Tutustuin Sixpoint Breweryn Resiniin. Double Ipa Brooklynistä. Mukava tuttavuus.

Kolmas ajopäivä alkoi taas huipulta. Easyrider. Sitten Shimanolle, jossa hyppäsin hissilinjan alapuolella olevista kolmesta hyppyristä viimeisen takakorkeana hieman pitkäksi. Pöpelikköönhän siitä joutuu. Tärinästä ja alkujärkytyksestä kun pääsin yli, loppupäivä sujui mukavasti ja sama hyppykään ei tuottanut enää sen kummempia ongelmia. Loppupäivästä ajoin niin kovaa Getrappedilla, että löin käteni sisämutkassa maahan. Olihan siinä penkkaakin, aivan vaaka-asennossa en ollut. Pikkurilliin sattuu silti edelleen.

Kolmantena päivänä kahvitauolla otin chorizosämpylän sijaan kanaleivän. Se oli pienempi kuin chorizosämpylä, eikä yhtä maittava. No, ei päivä siitä pilalle mennyt. Ajojen jälkeen menimme Mega-afterbikeen Parkvillaniin. Olimme ainoat vieraat paikan päällä. Mega.

Kylläpä oli hauskat kolme päivää Åressa. Pidempäänkin olisin viihtynyt, joskin kyynärvarsien lihakset tarvitsisivat treeniä, että jaksaisin ajaa enemmän. Tuollakin reissulla paikoin jarrupatikossa rynkyttäessä meinasi itku tulla silmään, niin kipeät kädet olivat. Pyörän jousituksen säätämisellä en yrittänyt asiaan vaikuttaa, koska halusin pyörän toimivan hyppiessä mahdollisimman rauhallisesti.

Kunpa Åre olisi lähempänä. Seuraavaa reissua saa varmaan odetella taas ensi kesään. Siihen asti pitää pärjätä muistoilla ja videoilla. Hei hei Åre.