Saxolla lähes kahteentuhanteen metriin Las Lajaksen leirintäalueelle, josta tunkkasimme pyöriämme noin kymmenen minuuttia trailin lähtöpaikalle. Mike nimittää pätkää Rock-n-rolliksi, koska se on niin kivikkoista. Olin hieman hermostunut, koska tunkkaamista kummempaa lämmittelyä ei tullut ja suoraan alamäkirokkaamiseen lähteminen johtaa yleensä melko kulmikkaaseen ja jäykkään ajoon.
 |
| Muskeliauto Las Lajaksella |
Suojia pukiessamme huomasin unohtaneeni hanskat, joka nosti entisestään hermostumispisteitä. Kaatuessa käden osuvat yleensä ensimmäisenä maahan ja kivikkoon notkahtaminen pienestäkin vauhdista avokäsin on melkoisen ikävää hommaa. Mikellä oli lämpimät neopreenihanskat varalla, mutta ne olivat sen verran isot ja löysän tuntuiset, etten niiden kanssa halunnut lähteä rokkaamaan. Pitäisi vain olla kaatumatta.
Ensimmäinen, arviolta 400 laskumetrin osuus olikin semmoista kivikkorynkytystä, ettei pahemmasta väliä. Edellisten lenkkien kivikko-osuuksilla olin yleensä ollu Mikeä nopeampi, mutta nyt hän lasketteli dh-pyörällään menemään ja pienenkin virheen tai epävarman kohdan jälkeen jäin ihmettelemään loittonevaa selkää. Ensimmäisen kerran tällä reissulla sain maistaa kevyttä armpumppiakin. Pidimme kuitenkin sen verran taukoja, ettei siitä muodotunut missään vaiheessa ongelmaa.
Rock-n-rollin lopuksi ajetaan sileämmällä hiekkapohjalla vauhdikkaampaa mutkittelua. Siis jo tekniikka riittää vauhtiin. Mutkat olivat suurilta osin mukavasti penkkautuneet, mutta kuitenkin sen verran kuluneita ja paikoin sortuneita, etten millään pystynyt pitämään pakettia nätisti kasassa. Kerran lipesi eturengas alta ja kädestä rullautui nahka muutamasta kohtaa.
Rullasimme asfalttisiirtymän n. 1200 metrin korkeuteen, josta alkoin varsinainen paikallinen dh-reitti. Mike piti lyhyen opastuksen tulevasta. Arvasin pätkän olevan youtubesta tuttu, joten tiesin alussa olevan muutaman hyppyrin. Miken perässä hypyt oli helppo ajaa, vaikka kaksi viimeistä olikin hieman äkäisiä pieniä linkoja. Pätkä oli sulavaa loikottelua tasaisella pohjalla ja lievesti pengerretyillä mutkilla. Sitten pidettiin taas pieni briiffaustauko, luvassa olisi mutkan jälkeen hieman puskista tuleva gäppi (odotin hyppyä, mutta se olikin gäpillinen pieni droppi) ja kaksi miehen korkuista lautadroppia. Ensimmäisen dropin voisi kuulemma ajaa sokkona, mutta toiseen kannattaisi pysähtyä. Hitaasti ajaessa putoaisi terävien kivien päälle, joten olisi hyvä tarkastaa, mitä alla on.
Ensimmäisen dropin ajoin hieman keulapainoisena alas ja vihdoinkin sain käytettyä koko keulan joustomatkan. Toiselle dropille pysädyin. Näytti melko hurjalta, sillä vaikka lautakyhäelmä oli ehkä juuri miehen korkuinen, varsinainen alastulo olisi kuitenkin melko pitkällä ja ainakin metrin alempana. Koska Mike oli dropin jo ajanut ja edellisestäkin selvisin, talutin pyörän vähän matkaa ylös saadakseni vauhtia ja lensin nätisti kivikon yli. Alastulo oli itseasiassa paljon sulavampi, kuin ensimmäisellä dropilla.
Loput reitistä oli kunnon dh-rynkytystä. Irtokiviä, droppeja, jyrkkää mutkittelua… Kaikkea sitä, mikä saa tuntemaan itsensä kömpelöksi kuskiksi, mutta on samalla aivan äärettömän hauskaa. Tapansa mukaan Mike otti mutkissa etäisyyttä ja jäin ihmettelemään, mistä pito niihin löytyy. Itse en vain saanut varmuutta painaa kunnolla mutkiin, joissa näytti olevan kova pohja, mutta irtokiveä päällä.
Pysähdyimme matkalla vielä muutaman kerran ja testasimme myös Miken työn alla olleen uuden haaraan reitillä. Mikekään ei ollut sitä aiemmin ajanut ja vähän keskeneräiseltä se tuntuikin. Kyllä sen ajamaan pystyi, mutta matkalla olleisiin droppiin ja hyppyriin ei kyllä alastuloihin vaadittavia vauhteja saanut.
Juuri ennen loppupaikkaa oli vielä, Miken sanojen mukaan, viiden metrin gäppi, joka olisi rauhallinen hypättävä, kunhan vauhtia oli tarpeeksi. Poljin Miken perässä vauhtia ja lähestyimme kahta nokkaa. Valmistauduin jättimäiseen loikkaan, mutta hyppy olikin melko pieni, joten varsinainen gäppi olisi vasta edessä. Koska en tiennyt mitä oli tulossa, sormet halusivat hamuilla jarruja. Jouduin käskemään olemaan hamuilematta. Pysyin Miken vauhdissa ja hyppy oli todella rauhallisesti rullattavissa. Ilmassa tosin mietin, että on tässä varmasti reilusti enemmän väliä kuin 5 metriä. Luulin reitin loppuvan gäppiin, mutta sen jälkeen olikin vielä iso pöytähyppyri, johon vauhdit eivät enää riittäneet. Poljin sisuntuneena takaisin ylämäkeen, mutten silti saanut tarpeeksi vauhtia hyppyyn.
Miken tyttöystävä ja apukuskimme Bettina odotteli meitä alhaalla ja nousisimme uudestaan n. 600 metrin korkeuseron verran dh-pätkän alkuun. Matkalla Mike esitti kysymyksen, juonko viiniä, joka johta pikapysähdykseen paikallisella luomurypäleitä viljelevällä viinitilalla. Maistelimme viinejä, mutta kun jo muutama siemaus tuntui humahtavan päähän, jätin laajemman maistelun sikseen ja valitsin maistamistani punaviineista miellyttävimmät kotiinviemisiksi.
 |
| Rengashommissa. Sää ja maisemat voisivat olla huonommatkin |
Toisella vedolla dh-pätkää pysähtelimme hiukan vähemmän, mitä nyt Mike puhkoi dropissa renkaansa. Vihaa kuulemma tubeless-systeemejä, enkä ruvennut siinä sen enempää omia mielipiteitäni puolustelemaan. Ehkä sekin flätti olisi ilman sisäkumia jäänyt saamatta, ehkä ei. Flätin jälkeen ajoin välillä Miken edellä, kunnes saavuimme kohtaan, jossa reitti tulisi risteämään muutaman kerran. Mike katosi taas muutaman mutkan jälkeen näkyvistä, mutta sain kuitenkin pidettyä melko hyvän rokkimeiningin päällä. Ainakin melkein loppuun asti. Eräässä jyrkässä kohdassa saatoin yliohjata tai vain ajautua huonolle linjalle ja lähdin kippaamaan tangon yli. Kaatuminen ei sinällään ollut paha, mutta suurin osa painostani laskeutui kylki edellä ohjaustankoon. Henki salpautui hieman ja kylki tuntui pahalta. Murtuneista kylkiluista olen kuullut tarinoita, eikä kipu kuitenkaan siltä tuntunut. Mike oli ajanut jonkin verran kauemmaksi ja ajoin rauhassa hänen luokseen. Uskottelin, että kaikki oli suhteellisen hyvin ja Mike suostui vielä johdattelemaan meidät viimeisen gäpin yli. Gäpin jälkeisen loivan mutkankin yritin ajaa taitoni mukaan, mutta pöytähyppyriin en taaskaan saanut tarpeeksi vauhtia. Harmitus.
Kylki tuntui ja tuntuu edelleen parin päivän jälkeen aika kipeältä, mutta eiköhän tämän kanssa eletä. Käsiin tuli muutama pieni naarmu lisää, mutta eniten jäi harmittamaan hyvän päivän päättänyt tylsä kaatuminen. Varsinkin, kun kaatuminen oli niin loppuvaiheilla, ettei sen jälkeen enää uutta ajofiilistä saanut päälle. No, kuudentena perättäisenä ajopäivänä ja minun dh-kokemuksellani, päivä olisi joka tapauksessa alkanut olla paketissa. Reitti oli niin vaativa, että vaikka sen toisella kerralla olisinkin onnistunut ajamaan kaatumatta, kolmas kerta olisi jo ollut liikaa.
Reissun ajot oli ajettu ja laskimme vähän matkaa kylään pitsalle ja oluelle. Ja fiilistelemään yhteisiä ajojamme mtb-hurmoksessa. Hauskaa oli kyllä ollut, se täytyy myöntää. Omatoimipäivien kommelluksien kanssa polkemista oli tullut tarpeeksi ja alamäkeäkin mukavasti. Viimeinen päivä todella kruunasi reissun. Olisin vaikka yhden välipäivän jälkeen ajanut koko kuuden päivän homman uusiksi. Vaan seuravaa mtb-lomaa on oottaminen.
 |
| Spessu kaikkensa antaneena. Keskiö menee vaihtoon ja muutama pinna löysällä takakiekosta. Muuten melko huoletonta menoa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti